23.6.2015 lähes itsenäistä elämää

Muutin ekan kerran omaan kämppään kesäkuussa 2013 ja jouduin purkaa vuokrasopimuksen syksyllä. Elämä oli muutenkin sekasin eli siihen vielä oma asunto niin kaaos oli valmis. Koin ensimmäiset harhat tässä kämpässä. Siellä hiippaili mustahuppuisia miehiä joiden tehtävä oli tappaa mut. Heräsin yöllä suoraan huutoon ja huusin ja pelotti. Aina kun menin laitoksesta yölomalle tähän  "kotiin" niin olotila oli ihan helvettiä, se ei tuntunut kodilta ollenkaan. Sitten palasin laitokseen ja sitä kautta sairaalaan marraskuussa 2013. Olin niin huonossa kunnossa etten tajunnut todellisuuden ja mielikuvituksen eroja, harhat oli kovasti päällä ja tein tyhmyyksiä. Onnistuin myös hankkimaan itteni sairaalaan lääkeyliannostuksella. Siihen se sit katkes ja jouduin kellokoskelle. Kellokoskelta takas laitokseen 2014 kesällä. Mulle ruvettii hakee omaa kämppää 2014 joulukuussa ja sain sellasen toukokuussa 2015. Olen mennyt aika paljon eteenpäin. Otan vastuuta tekemisistäni, siivoan, imuroin, vien roskat ja hoidan kotia, käyn tarvittaessa kaupassa ja postitan laskukopiot edunvalvontaan aina kun niitä tulee. Olen ottanut ihan eri asenteen. Tosin tähän voi vaikuttaa se että täällä on toises talossa paikalla ohjaajia joilta voi kysellä asioita, eli ei ihan yksin ole olleskaan, apua on saatavilla. Porukat käy välil kyläs ja äidin kans siivotaan kerran viikossa mun kämppä. Psykoosin takia toimintakykyni on alentunut huomattavasti mutta tietyillä erityisjärjestelyillä ja tapaamisilla kykenen kuitenkin täysin itsenäiseen elämään. Joskus ajattelin ettei mun elämästä tuu mitään, mutta tulihan siitä.