Tästä on jo aikaa mutta täsäs ajattelin kertoa...
os9 psykiatriakeskus: Tulin suljetulle osastolle neurologisiin tutkimuksiin, tutkimusjakso kesti 2-3kk. Ensin osastolle tullessa kaikki tavarat tarkistettiin, olin vapaaehtoisessa hoidossa eli jos mokaa niin kenkää. Minulla ei ollut takavarikoitavaa tavaraa. Sain liikkua vapaasti päivisin ulkona, vetämässä 1-2h lenkkejä, osastolle tuloaika ei ollut kiveen hakattu. Suurimman osan päivästä kateltiin dvdeitä ja leffoja. Aamupala oli 8.00, lounas 12.00, kahvi 14 00, päivällinen 17.00 ja iltapala 19.00. Jos oli ennalta ilmoittanut ettei ihan ehdi ruokaan mennessä niin ruoka säästettiin sivuun kunnes osastolla oleva potilas palasi. Viikossa kävin 2 krt neuropsykologilla, 2krt psykologilla, 2krt toimintaterapeutilla ja lääkäri sekä omahoitajakeskustelut. Osastolla oli maltillisen rauhallista, suurin osa potilaista oli ihan kivoja ja ainakin päällepäin ei näkynyt et olisivat jotenkin kipeitä. Osastolla sai myös soittaa pianoo ja hengata muitten potilastovereitten kanssa. Käytiin usein erään potilaan kanssa kahvilla, melkein jokapäivä, siellä me kessuteltiin ja ryypättiin kahvia. Mieleeni jäi jakson jälkeen melko mielyttävä olo. Sain muutaman uuden diagnoosin, adhd, epävakaa, ts.