Nöpö kissa

Nöpö kissa

perjantai 1. toukokuuta 2015

1.5.2015 Päivä elämästäni

Nukuin todella hyvin. Aamulla heräsin makeitten yöunien jälkeen laittamaan aamupalaa, söin 2 leipää ja aloin sitten sen jälkeen 11 aikoihin tekee ruokaa, perunoita ja nakkeja. Oikein hyvää oli. Kaveri ja vanhemmat sekä siskot kävi kylässä. Laittelin tavaroita pitkin kämppää niille kuuluville paikoille. Siirsin sängyn olkkarista makkariin. Hiki hatussa. Laittelin monta pinoa kirjoja hyllyyn, siinä samalla myös rakkaat päiväkirjat. Luin niitä mielenkiinnolla, vanhoja hyviä juttuja kaoottisesta adhd elämästäni. Olen mennyt rutkasti eteenpäin kuntoutuksessa. Kävin sitten iltapäivästä ohjaajilta hakemassa satsin kipulääkettä, lonkka ja selkä on niin kipeet että pitää ottaa pieni kuuri lääkettä. Just otin ekan napin ja auttoi kummasti, selkä ei oo lyönyt lukkoa vielä kertaakaan lääkkeen oton jälkeen. Istuin myös b talon yhteisis tilois kattomas lätkää ja tutustumassa erääseen toiseen asukkaaseen. Miten tuntuukin ihanalta nukkua omassa sängyssä ja oman koneen ja pöydän ääressä. Elämä on ihan erilaista, syön vähemmän ja adhd oireet haittaa vähemmän. Nyt tosin poikkeuksena kakkua, oikein hyvää.

Elämä kantaa
usko siihen
niin sinulla on kaikki ovet auki