psykoosilääkkeet ja ADHD

On ollut paljon puhetta adhd lasten antipsykootti lääkitykseen liittyen. Erityisesti antipsykootit. Antipsykooteista on viimeaikoina tullut paljon tutkimusta. Toinen kurja juttu on se että niitä leptejä halutaan määrää melko hepposin perusteluin milloin mihinkin vaivaan. Lääke on tarkoitettu psykoosinhoitoon, eikä muuhun (sekä skitsofrenia). Lapsen elimistö on herkkä ja haavoittuvainen. Samin aivot kehitysvaiheessa joten nuoruudesta saadut vauriot voivat jatkua aikuisikään tai pahimmassa tapauksessa koko elämän. Tällaisia vaikutuksia ovat mm hajanaisuus, apaattisuus, tunnelatteus, tunteettomuus, kyvyttömyys nauraa ja nauttia elämästä, ahdistuneisuus, toiminnanohjauksen ongelmat yms. Lista on loputon. Lisäksi psykoosilääkitys voi aiheuttaa vaurioita aivoihin pitkällä käytöllä. Kuka haluaa tällaista lapselleen? Mieti kahesti ennen psykoosilääkkeen käyttämistä lapsellesi.

uusi asunto

Heräsin aamulla 7.30 tein aamutoimet ja lähdin valumaan aamupalalle. Aamupalaksi oli leipää ja kahvia. Istuin varmaan seuraavat 3 tuntia koneella kunnes tajusin että jääkaapissa on eilen ostettu kebab ranskalaisilla. Ei ollu niin hyvää ku jääkaapissa seissy, mutta menihän se alas :D Omahoitaja tuli duuniin kahelta ja keskusteltiin asumisesta ja eteenpäin menemisestä. Olen nyt elämässä yhtä suurta muutoksen tietä. Odotan ja pelkään ja jännitän paljon. Olen muuttamassa ihan omaan kotiin pidemmän laitosjakson jälkeen. Yhtäkkiä pitääkin käydä itse kaupassa, hoitaa laskut (edunvalvojalle), laittaa ruokaa, siivota, käydä asioilla, harrastaa uintia ja virkistyä. Odotan kun pääsen istumaan oman pöydän äärelle ja kellahtamaan päivän pääteeksi omaan sänkyyn. Uusi kämppä on yksiö alkovilla ja neliöitä on reippaat 41. Pohjaratkaisu asunnossa on hyvin toimiva. Minun pää on täynnä muutoksista ja jännitän ja odotan. Eiköhän se hyvin mee. Pitää vaa luottaa itteensä.

Muutoksien tie
kaiken aikaa vie
kohti tulevaa

ADHD arkea

Onko tuttua että jääkaapistasi löydät 2009 vuonna vanhaksi menneitä ruokia. Mutta siitä huolimatta et tajua ajatella että nythän on 2015! Joten mikäs se pari vuotta sinnepäin :P eikun syömään vaan jos ei haise homeelle. Minulla oli kerran jääkaapissa keitetty keitto varmaa 1,5 viikkoa, söin sen tajuamatta että hetkoneeen...

Kaupassa käydessä adhd on oikein pinnalla. Helposti ottaa mukaan tuotteita mitä ei tarttis mutta kotona huomaa että ne tärkeimmät on jäänyt ostamatta. Jonossakin seistää huokaillen kaikki kiinni toisissaan. Ottaa nuppiin varsinkin hikiset isot juopot ja kitiset mammat. Tuntuu että täältä helvetistä on päästävä äkkiä pois kun vieressä oleva lapsi rupee huutaa "ÄITTT MÄ HALUUN TIKKARII", arvaa tekeekö mieli nostaa kakara tai sen vanhemmat rinnuksista ja potkasta ulos kaupasta :D

Bussissa usein kulkee taaperoita jotka jaksaa vääntää itkua heti kun tulevat ovesta sisään, ja tajuat että matka on jäljellä vielä 30 min! Ja eiköhän tää kakara jää samalla pysäkillä pois!

Olen löytänyt kaikenlaisia tavaroita mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kerran avasin jääkaapin ja siel oli kaukosäädin, olin et mitä vttuu? :D

Kerran olin omasta mielestäni siistinyt huoneeni oikein hyväksi. No sit tuli hoitaja ja rupes pyyhkii sormella pölyä hyllystä ja sanoi et ompas tää pölynen. voi prkl, ne pölyt on olleet siinä varmaa puol vuotta. Ja hämärässä huoneessa asuessa ei niitä pölyjä automaattisesti nää.

Olin käymässä neuropsykologilla ja istuskelin aulassa. Siel oli yks villi lapsi jäänyt ilman valvovaa silmää kun hänen äiti ja terapeutti keskusteli keskenään. Noh. No sit tää pikkupoika kuuli kun eräästä puhelimesta lähti ääntä, no hän nosti luurin ja oli mukamas päästämässä sisään alakerran ovesta toista asiakasta. Ai että nauratti :D Tollai minäki oisin tehnyt jos olisin vähän nuorempi.

Olin duunissa ja tein kangaskasseja. No päivä alko hienosti, tietty unohdin leimata itteni kellokortilla sisään. No tein sen ja menin käsityöpajahuoneeseen. Aloin ahkerasti vääntää kauppakassia no siiän meni se 4h ihan hurmoksessa ja en tajunnut syödä, en juoda, enkä käydä tupakalla. Oli niiiiin kiinnostava työ että tajusin 13.15 (15min ylitöitä) et hetkoneen, kun ohjaaja tarjos toista tekemistä niin olin niin menossa että vasta vähän jälkeen  13 pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin kauppaa päin. Päässä tuli oikosulku et häää, no mä meen nyt kotii. Kotona tajusin et hääh munhan piti käydä kaupassa. Pelasin vähän tanssipeliä ja lähdin lenkille. Lenkiltä tultua tajusin et hitto, se kauppa. Eikun uudestaan vaan :D

Masennuksen ylidiagnosoiminen ja paljon muuta

Ajattelin nostaa esille erään aiheen joka kerää mielipiteitä ja paljon. Nimittäin masennuksen ylidiagnosoiminen, ja taas alidiagnosoiminen niille ketkä oikeasti ovat masentuneita. Amerikassa DSM-5 myötä masennuksen diagnostisia kireereitä on kevennetty. Eli lukemalla oireet tuosta masennuskohdasta voi jokainen löytää ittensä, ainakin jollain tapaa. *

Diagnostiset kriteerit on alakuloisuus, ahdistuneisuus, vetäytyminen, itkuisuus jne. Minusta noi oireet kuuluu elämään, jossain vaiheessa ihminen muuttuu alakuloiseksi ja vetäytyväksi, mutta se ei ole pysyvä tila, kuten masennuksesta halutaan tehdä.

Masennuksen liikadiagnosointi ja kriteerien höllentäminen tuo lisää rahaa lääkefirmojen taskuihin. Muutenkin lääkefirmojen bisnes "haiskahtaa".

Nythän tuli esille erään antibiootin huomattavan vakavat sivuvaikutukset ja ovat olleet otsikoissa jo jonkin tovin. Lääkefirmat ei luonnollisesti näitä varmenna vaan sanovat jotian ympäripyöreetä.

Lääkefirmat ovat kovia palkkaamaan luennoitsijoita heidän kehittämien lääkkeiden puoltamiseen. Toinen ilmiö on viimeaikoina räjähdysmäisesti kasvaneet erilaiset lieveilmiöt, sanoisko "sairaudet" joita nämä firmat keksii ja tarjoaa "tadaa tässä teille lääke, ota tämä, tämä on täsmälääke".

Ja kyllä, lääkefirmoille ei ole edullista kehittää oikeasti vaikeisiin sairauksiin lääkkeitä koska lääkkeen on tehtävä melko heti paljon voittoa ollakseen "kannattava". Joten oikeasti ja vaikeasti sairaille ihmisille ei kehitetä lääkkeitä vaan mennään sieltä mistä rima matalin.

Masennusdiagnoosin räjähdysmäinen nousu on johtanut homman siihen että tavallinen ihmisen elämään kuuluva surukin halutaan diagnosoida vähintään ahdistuneisuushäiriöksi, johon tottakai lääkäri tarjoaa lääkettä. Ongelma näissä masennuslääkkeissä on se että ne aihuettaa riippuvuutta, tosin mitä lääkefirmat ja lääkärit sanoo (joten lopettaminen on erittäin tuskallista ja aiheuttaa paljon epämieluisia oireita). Lisäksi masennuslääkkeet lisäävät moninkertaisesti itsemurhavaaraa ja itsensävahingoittamista.

Ja minusta on outoa että masennuslääkkeitten aloituksen jälkeen mieliala vaipuu vielä syvemmin masennukseen 3 vk aikana ja kas kummaa lääkäreitten mukaan mieliala alkaa sit ton laskun jälkeen taas kohota.

Masennuslääkkeitä määrätään vaikka mihin mm. ocd (pakko-oireinen häiriö), ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteitten pelko, pelkotilat, painajaiset, unettomuus, suru, levottomuus, aivan mahdoton paketti. Perässä tulee sitten neuroleptit joista suurin osa ei kuulu psykoosin hoitamiseen vaan esim just ahdistuneisuus, masennus, unettomuus, agressio...

Sairasta touhua, ja tämähän oli vain minun mielipide :)

Muutto

Pitkän laitoshoidon jälkeen odottaa ihan ihka oma koti. Minulla on edellytykset lähes itsenäiseen asumiseen. Kävin kurkkaamassa uutta asuntoa. Pitää vielä antaa tehdä pintaremontit ja maalata seinät kun kämppään on edellisen asukkaan jäljiltä jäänyt tupakanhaju. Siellä siis ei sais polttaa röökiä sisällä, mutta tämä herra teki niin, joten sai mukavan laskun peräänsä muutettuaan pois. Muuten asunto on hyvässä kunnossa pieniä vikoja lukuunottamatta. Samalla kirjoitin vuokrasopimuksen ja alan asumaan uudessa asunnossa 1.5. alkaen. Sain myös tietää että eräs tuttu ohjaaja siirtyy samaan aikaan, samana päivänä tuonne tukiasuntoon ohjaajaksi. Että sellaista positiivisuuden kukkasta :)

Kuntoutusta psykoosista

Nytten alkaa olla reilu vuos siitä kun sairastin psykoosin. Minulla menee ainoana psyykelääkkeenä Leponex 325mg. Hauskasti sanottuna tismalleen titrattu :D

Elämä onkin yhtäkkiä helpompaa kun ei tarte jatkuvasti kyseenalaistaa asioitten aitoutta.

Psykoosissa ollessani olin todella ahdistunut, jopa asioista joista muut eivät tietäneet mitään. Kaikki tapahtui pääni sisällä.

Käytävät venyi, huojui, jokapuolella oli verta ja ja irronneita raajoja. Se oli mulle ahdistunut psykoottinen todellisuus joku aika sitten, ennenkun aloin parantua psykoosista.

En ole kertonut kovin monelle ihmiselle (läheiset) sairastamastani psykoosista. Se on vaikea asia ja vaikea selittää ettei toinen ala antaa jotain "vinkkejä", mitä tietää jo tasantarkkaan epäpäteviksi tavoiksi, eivät mulla toimi. Toki tämä kuvastaa ystävien hätää ja yllätykseen reagoimista. Onhan aihe aika vaikea tänäpäivänäkin.

Olen ottanut paljon selvää psykoosista, siitä huolimatta monella tuntemallani ihmisillä ei ole mitään hajua miten se näkyy esim puheessa, käytöksessä yms.

Minun psykoosioireet oli ns "päähän" jumahtanutta, eli mua ei voinu sanoa ulkomuodon perusteella psykoottiseksi.

Psykoosi on todellisuudentajun horjumista, ja aina otettava vakavasti lisätuhojen (mielen) välttämiseksi.

Jos epäilet lähipiirissäsi sekavasti ja epäjohdonmukaisesti puhuvia ihmisiä, voi olla mahdollisuus psykoosiin. Vanhemmilla ihmisillä psykoosi voi tulla myös elimellisistä syistä.

Vaikea ja monimutkainen asia, joka ajaa sairaalakierteeseen. Minä olen käynyt vähän kaikenlaiset sairaalat läpi, vasta kellokoskella asia otettiin syyniin joten mun disso diagnoosi muuttui psykoosidiagnoosiksi.

Mulla on viimeajalta vielä kokemuksia "jäänösoireista", hyvin pienessä mittakaavassa, eikä niistä kukaan edes tiedä. En pidä niitä ahdistavina, ne on kuin "välkähdyksiä" muutaman kerran viikossa.

Psykoosi kannattaa hoitaa jo sen takia että varhainen puuttuminen vähentää psykoosin syvyyttä, kestoa, kroonistumista jne. Pidä itsestäsi ja läheisistäsi huolta :)

Liikuntaa

Olen kärsinyt viimeajat kauheesti adhd oireista, asioita vaikee aloittaa, venkslaaminen, kömpelyys ja tavaroitten tippuminen käsistä. Jotenki oli et ei jaksa, no sit otin liikunnan avuks.

Pelasin 1h tanssipeliä
2x30min lenkki (päivällä ja illalla)

Nytten olo on jopa mukava :)

Ainiin... Lopetin tupakanpolton koska haluan kehittää kestävyyttäni urheilussa.

Polvien ja selkäsairauden takia olin pitkään harrastamatta aktiivisesti liikuntaa, nyt otan kivuista huolimatta sellaiset treenit kuin ite haluan, enkä anna kivun haittaa.

Liikunta tekee välil kipeetä, mutta ei ole toista oikotietä onneen vaan kaikki on puurtava itse.

ADHD minä puran levottomuutta :D

Ensimmäinen oppitunti takana :D

Potilaan eristäminen

Olen myös kuullut että jotkut potilaat riisutaan alasti eristykseen, ihan törkeetä. Ne hoitajat on sitä varten että ne kuuntelis, mutta kun ei. Eristyksessä kun on niin lääkäri käy vain aamulla ja illalla. Illalla ei usein ole todennäköisyyttä päästä pois, eli eristysajat venyy kohtuuttoman pitkiksi (2-5vrk) vaikka on tutkittu että eristyksessä ihminen rauhoittuu 1-2 tunnissa!

Kellokosken sairaalan eristämissysteemit on syvältä.

Jorvissa käytäntö menee niin että jo muutaman tunnin eristämisen jälkeen potilas päästetään muiden ilmoille. Siellä eristämisen idea jotenkuten tomii.

Miten tällaista kellokosken tapaista eristämist voisi edes pitää laillisena?

Sirdalud

Aloin sairastaa selkäsairautta (2009) kun loukkasin itseni harrastuksissa. 2009 kesällä menin ekan kerran lekuriin 2 kipuviikon jälkeen. Hän teki lähetteen lastenkirurgille missä mulla todettiin 2 välilevynpullistumaan. Tämä on vasta jäävuoren huippu. Määrättiin fysioterapiaa (15krt) yksityiselle maksusitoumuksella. Kun selkäkipun alkamisesta oli kulunut kokonaiset puoli vuotta. Eli oltiin melko myöhässä. Selkäni saatiin silti jonkinlaiseen kuntoon. Jatkoin fysioterapiaharjoituksia niin kauan kunnes selkäni meni todella huonoon kuntoon syksystä 2010. Ja uudestaan fysioterapeutille. Minulla alkoi mennä hermot. Lopulta sitten pari vuotta kivussa kitkuteltuani menin lääkäriin ja pyysin lääkettä (2011) kipuihin. Sain lääkitykseksi sirdalud 2-4mg/1-2kertaa pvässä ja siihen lisäks ketorin 100mg x3.

Jouduin sitten tutkimusoastolle psykiatriakeskukseen (2012 kesä) jossa sirdalud ja ketorin purettiin. Selkäni ryhti lähti hajoomaan, toinen olkapää lihaskireyden takia oli korkeammalla kuin toinen. Joten huolestuin uudestaan. Kivut oli hurjat

Pääsin sitten psykiatriakeskuksesta ja menin asumaan laitokseen. Siellä sirdalud palautettiin 6mg pvässä annokseen ja se meni kiitettävästi reilun vuoden ja elämä tuli taas mukavaksi.

Sairastuin vakavaan psyykkiseen sairauteen (2013 syksy) psykoosiin Kellokoskella. Heti ensitöikseen koko sirdalud lääkitys purettiin pois. Olin hirveissä tuskissa ja makasin kaikki päivät. Jotenkin jaksoin ja kitkuttelin. Selkäni alkoi mennä niin huonoon kuntoon että suurimman osan päivästä makasin selällään ettei sattuisi. Sirdalud palautettiin listalle 2mg x3 vuorokaudessa. Tietenkään se ei ollut annos eikä mikään lihasjäykkyyden hoitoon.

Minua haukuttiin kellokoskella lääke ja bentsohakuiseksi. Ja ei ole eka kerta kun tästä kuulen. En ole edes narkkarin näköinen, ihan tavallinen ihminen joka kärsi ankarista kivuista.

Pääsin pois 2014 heinäkuussa. Ensitöikseen juoksin eräälle tk lääkärille että palautetaa sirdalud listalääkkeeks. Aloitettiin 6mg pvä ja sen jälkeen 2-3kk päästä nostettiin 12mg ja nytten annos on 18mg ja se on juuri sopiva. Olen pystynyt käymään kuntouttavassa työtoiminnassa ja harrastamaan liikuntaa. Elämä on taas reilassa. Nytten kierrän kaukaa noi tommoset psykiatriset "hoitolaitokset". Siellä kidutetaan kivuissa. Epäinhimillistä sanon minä.

ADHDn diagnosoiminen on tärkeetä

ADHDn diagnosointi on suomessa ihan kiven alla. Mihin liittyy paljon ristiriitoja, oheissairastavuutta, tuskastumista.

ADHD on monimuotoinen diagnoosi. Ja moni kuntoutuksen ovi aukeaa vain oikealla diagnoosilla. Vaikka kuinka vaikeasti oirehtelis adhdn tapaan niin kuntoutus aukeaa vasta diagnoosin kautta.

Surullista on myös lapset joilla on adhd oireet hyvin häiritsevät. Häiritsevät siis muita ja itseään ja tuntevat olonsa toisarvoiseksi kun kaikki ei menekkään niinkuin suunitelmien mukaan.

ADHD on hyvä diagnosoida koulun 1-2 luokalla jolloin oireet erottaa uhmaiästä ja muutenkin lapsien vilkkaudesta tarhaiässä.

ADHD diagnoosia on vaikea tehdä alle 5 vuotiaalle lapselle. Kun lapset ovat muutenkin todella vilkkaita ja adhd maisten oireiden taustalla voi olla joitan aivan muuta. En siis sano ettei apua sais hakea, mutta myös on mietittävä et kiusaako joku lasta koulussa, millainen on kodin ilmapiiri, entäs millaset kaverit lapsella on.

ADHDn diagnosointi aikuisiällä on monimutkaista. Usein vaaditaan kaikenmaailman todistuksia ja papereita. En ymmärrä miksei ADHDn diagnosointiin ole keksitty yhtä järjestelmää joka sanoo suoraan että onko adhd ja jos on niin miten vahvaoireinen, miten ADHD näkyy arjessa ja kuinka paljon apua tarvitsee.

Tuntuu oudolta että varsinkin aikuisilla tehdään hirveesti kalliita poissulkututkimuksia.

Yleisin liitännäinen ADHDssa on masennus. JA masennus johtuu todennäköisesti ADHDsta.

Oma ensimmäinen ADHDseen perehtynyt lääkäri on luonut ihan oman kyselytaulukon ja haastattelukysymykset joilla hän pystyy erottamaan bipolaarisen mielialahäiriön, masennuksen, skitsofrenian jne.

Tällaiset erotteludiagnostiset haastattelut auttaisivat diagnosoinnin nopeuteen.

Onhan ymmärrettävää että ADHDn hoitoon käytettävät lääkkeet on kiven alla ja sitä enemmän kuntoutus.

Usein kun on alettu hakemaan apua vaikeisiin ADHD oireisiin, voi ensimmäinen lääkäri suoraan mäjäyttää että "sullahan on masennus ja x ongelmia arjessa".

Oli sitten 6 vuotias tai 50 vuotias on ADHDn diagnosointi erittäin tärkeää. ADHD diagnosoinnissa tehdään hirveä läjä erilaista tutkimusta ja otetaan selvää että onko tämä ADHDta vai jotain aivan muuta.

Silti on kurjaa miten ADHD perehtyneitä lääkäreitä on vain kourallinen ja niiden vastaanotolle pääseminen kiven alla.

Oli sitten aikuinen tai lapsi, niin kummatkin heistä tarvitsee apua ja kuntoutusta elämänarvoiseen elämään kun ADHDssa esiintyy myös runsasta yhteissairastavuutta.

Aikuiset ADHD ihmiset ovat kuitenkin saaneet lapsia useammin aikuisiässä erilaisia liitännäisiä, ja näitäkin pitää hoitaa yhtäaikaa ADHDn kanssa.

Positiiviset ajatukset itsenäiseen asumiseen

Minua samaa aikaa pelottaa ja jännittää omilleen muuttaminen. Nepsyläisillä tällaiset tuntemukset on paljon voimakkaammat kuin esim tavallisilla ihmisillä. Muutokseen liittyy paljon liikkuvia ja muuttuvia tekijöitä. Ajattelin lähinnä adhd ihmisiä jotka muuttamassa ekaa kertaa ihka omaan asuntoon. Mitä pitäisi muistaa ja mitkä ajatukset on hyvä käydä läpi. Sain ilmoituksen uudesta kämpästä 2-3vk sitten, olin pelonsekaisesti onnellinen. Niin onnellinen. Saan jotain semmoista mistä olen haaveillut pitkän laitosjakson jälkeen. Olen unelmoinut kissojen ottamisesta, sisustamisesta, ruuanlaitosta ja muutenkin lähes täysin itsenäisestä asumisesta. Saan olla sillain miten olen eikä kaikkeen tarvii pyytää lupaa. Tulen ja menen kuin adhd ihmiset konsanaan.

Minun pitää lähettää liitteitä uutta asuntoa varten. Sähkösopimus ja vakuutussopimus on tehtävä ennen muuttoa. Tarkka osoite selvitettävä, haettava harkinnanvaraista tukea loppuihin huonekaluihin. Muistettava tehdä osoitteenmuutos, laskea tarkkaan budjetti. Siis niin paljon asioita sekamelskaiseen adhd mieleen. Olen jo siivonnut ja pakannut suurimman osan tavaroista, saan apua muuttoon vanhemmilta ja tutuilta.

Laitosjaksoni lähenee loppua. Lähden erään rakkaan hoitajan kanssa yhtäaikaa talosta. Minä omaan asuntoon, hän jyväskylään.

Minua pelottaa että jäänkö yksin, moni sanoo et todellakaa jää yksin, me ollaa auttamassa ja tukemassa. Onhan ihan oma asunto jo aika iso muutos pitkän laitoksessa lusimisen jälkeen. Olen nyt ihan eritavalla valmis kuin aikoinaan. Paljon valmiimpi ja aikuisempi minä tekee päätöksiä. Persoonallisuuteni eri osat ovat pysyneet tiiviissä paketissa enkä ole tehnyt mitään tyhmää mistä vois laittaa kellokoskelle. Olen lopulta kasvanut aikuiseksi ja realiteetit hyväksyväksi että olen myös kypsä tekemään päätökset itse.

Se mikä tässä on helppoa on se että minulla on edunvalvoja, hän huolehtii raha-asiat ja hänelle soittamalla saa montakin asiaa hoidettua. Hän on mukana, vanhemmat on mukana, hoitajat ja kaverit on mukana tässä täysillä. Olen saanut todella paljon tukea ja kannustusta eteenpäin menemiselle.

Aurinko

Nukun talvisin 10-14h/yö ja nyt kun kevät niin nukun ehkä 6-9h/yö. Kesällä yöunet jää 4-6h/yö. Olen huomannut että tämä on ihan luontaista minulle, niin on varmaan myös muille. Monet huolestuu kesällä liian vähistä yöunista, itse nään sen melko normaalina asiana. Valo virkistää ja auttaa pysymään hereillä. Minulla ei ole kakssuuntaista mielialahäiriötä joten siitäkään ei toi valvominen johdu. Mielialani on ollut suht tasainen viimeisen vuoden. Jos homma sit menee siihen että nukkuu monta kuukautta vain pari tuntia yöllä niin on syytä käydä juttelemassa lääkärille. Jos ei kärsi lyhyiden yöunien takia niin ei ole mielestäni tarvettä mennä lääkäriin. Lääkäriin vain jos tuntuu että ei saa riittävästi unta yristyksistä huolimatta, koska unettomuus johtaa siihen että voi alkaa tapahtua onnettomuuksia liikenteessä yms. Myös ennen nukkumaanmenoa 1h kannattaa laittaa tabletit ja muut vimpaimet odottamaan seuraavaa päivää, nimittäin näyttöjen sisältävä valo estää melatoniinin tuotannon, joka johtaa vaikeuksiin nukahtaa.

Ärsyttävä asukas (II)

Tämä riehuja on haukkunut minua viikonpäivät. Aina kun tulen huoneesta ja törmään häneen niin hän haukkuu mut tyypillisimmin "sinä saatanan adhd paska läski, mä vihaan sua". Sit hän tekee sitä muihinkin mutta ei niin paljoa kuin minuun. Hyvällä päällä hän haluu tehdä sovintoa ja pyytää anteeks. Nyt "anteeks" mua ei lohduta kun hän on viimesen viikon JOKA päivä aukonut päätään mulle.

Olin tossa naapurin kanssa kahvilla niin se idiootti pyyhäls paikalle. Haukkui minua 5 minuuttia putkee, joten suutuin ja hain hoitajan vähän rauhoittaa sitä.

Mikään sairaus ei anna oikeutta käyttäytyä huonosti toista kohtaan

Sitten tuli hoitaja niin tää paska potkas sitä jalkaan. Onneks hoitsu teki väkivalta ilmoituksen ja haluan ett tämä paska asukas poistetaa ko. laitoksesta. Lähden pois laitoksesta 1-2vk kuluessa mutta haluan saada ääneni kuuluviin ettei kukaan muu joudu tän paskiaisen tikkatauluksi.

Oisko tässä ainekset ilmoittaa poliisille jos vaikka käy minuun kiinni, tai lyö? Kuinka kauan minun pitää tästä kärsiä ennenkun asialle tehdään mitään? Tuntuu epäreilulta että minua pidetään lähes terveenä häneen verrattuna. Mun sairaudet ei vaa yksinkertaisesti näy ulospäin, tosin kuin hänen "sairautensa".

Ehdotin väkivaltakohtauksen jälkeen hoitajaa soittamaan poliisit, ja taas kerran mitään ei tapahdu!

Voi v****

ADHD ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

ADHD ja kakssuuntainen (bipo) on hankalempia diagnosoida kun kumpaankin kuuluu samanlaisia oireita mutta eroja on kyllä. Harvinaisempaa on myös kakssuuntaisen ja adhdn yhtäaikainen esiintyminen. Lääkärit ovast sitä mieltä että kakssuuntainen ja adhd ei voi esiintyä yhtäaikaa. Tästä on silti tullut uutta tutkimustietoa ett se on sittenkin mahdollista.

adhdssa oireet alkaa ennen kouluikää, mutta kakssuuntaisessa vasta teininä tai aikuisena. Kakssuuntaiseen myös kuuluu vaikeutta istua paikoillaan ja levottomuutta, ihan kuin adhdssa. Ero on vain oireiden alkamisajankohtana.

kakssuuntaisessa keskittymisvaikeudet lähinnä on masennuskautena. Adhd ihmisillä keskittymiskyky ja toiminnanohjaus on heikkoa ympäristötekijöistä huolimatta.

Adhdn rinnakkaisdiagnoosina kulkee useimmiten masennus. Tärkeintä on lääkäreitten tiedostaa mistä masennus johtuu. Adhd ihmisillä masennus johtuu epäonnistumisista, takapakeista, kun taas kakssuuntaisessa masennus tulee maniakauden jälkeen.

Adhd ihmisten mielialat vaihtelee päivän sisällä radikaalisti, kun taas kakssuuntaisessa sykli on monta kuukautta masennukseen tai maniaan.

huolet pistävät kakssuuntaiset ihmiset valvomaan pitkään. Taas adhd ihminen kun vähän rauhoittuu saa pian unenpäästä kiinni ilman mitään ongelmaa.

Vittumainen asukas asuntolassa

Olen ihmetellyt tän erään vanhemman naisen touhuja jo pidempää. Hän aukoo ja rääpii päätä aamusta iltaan. Joskus on ihan kiva juttelukaveri mutta suurimmaks osaks hän haukkuu kaikkia. Hoitajiakin. Juuri nyt minulta meni hermot. Tilanne oli tällainen.

hankala tapaus "vittu ootte kaikki ihan paskoja!"
muut "älä nyt viiti haukkua muita"
hankala "ootte kaikki ihan vitun vammasia ryppsiä läskejä paskoja, etenkin sinä I (I=hoitaja)"
Minua sattui sydämmeen kovasti kun suosikkihoitajaani haukutaan törkeästi ryppyseksi paskiaiseksi, joten päätin kilahtaa ja huusin kaikkien kuullen
minä "sinä saatanan itsekäs paska hankala tapaus, mee ittees ja painu vittuun. Oot helvetin idiootti akka rollaatoreineen päivineen, et kunnioita ketään ja haukut hyvät hoitajat ja asukkaat, sinä saatanan rollaattoripaska. kutsukaa pliis poliisit, ei tää voi näin jatkua!"

Tulipahan pitkästä aikaa purettua patoutunutta raivoa oikein kunnolla. Huh, nyt onkin helppo olo että sain asiat ulos suustani.

Epävakaa elämä

Epävakaa persoonallisuushäiriöön liittyy impulsiivisuutta ja välttämiskäyttäytymistä. Ajattelin vähän puhua näistä kummastakin asiasta, miten ne ilmenee, miten tulla toimeen ja mistä aloittaa.

Minulla on rinnakkaisdiagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö ja dissosiatiivinen häiriö.

Olen joutunut kerran sairaalaan asti elvytettäväksi lääkeyliannostuksesta. Virheistä oppien oivalsin miten tärkeä tämä elämä on, vaikka se ei aina siltä tuntuiskaan. Mulle on annettu mahdollisuus, ja sen myös käytän jakamalla tähän omia ajatuksia.

Epävakaana elämä on kova vuoristorata, milloin alas ja milloin ylös. Mielialat vaihtelee rajusti päivästä toiseen, välillä jopa muutaman tunnin syklissä. Mikä tuntui 3 tuntia sitten hyvältä, ei tunnukkaan tällä hetkellä hyvältä. Epävaikailla on myös taipumus ylitulkitsemiseen.

On vaikea sopia menoja kun mielialat menee ja tulee. Monta kertaa odotan jotain asiaa melkein 2 viikkoa innolla ja improvisoin tulevaa. Kunnes yhtäkkiä tunti ennen lähtöä pääni täyttyy epämielyttävistä välttämiskäyttäytymistä syöttävistä ajatuksista. Ja sitten toinen on se että inhoo jotain käyntiä viimeseen asti, kunnes muutama tunti sitten olo täyttyy mielihyvällä, et lähtee sit kokeilee ja koittaa.

Parasta hoitoa tähän impulsiivisuuteen on se että olotilasta huolimatta pitää kiinni lupauksista. Koska jos on perunut jonkun asian tai tapaamisen, niin siitä tulee entistä pahempi mieli. Ja tämä taas voi tavaksi tultua alkaa uusiutua elämää invalidisoivasti.

Monilla epävakailla on rinnakkaisdiagnoosina psykoosia/dissoa joten tämän paketin hallitseminen on vielä haastavampaa.

Ensinäkin epävakaaseen ei ole olemassa yleisesti standardoitua lääkitystä, vaan muiden sairauksien hoitaminen toivonmukaan myös vaikuttaa epävakaaseen.

Minulla psykoosioireitten lievenemisen myötä myös epävakaan oireet lievittyi.

Epävakaana ystävien hankkiminen ja niiden pitäminen voi olla joillekkin haastavaa. Ymmärrän sen täysin. Kun yhtenä päivänä kaikki on ihanaa ja lallallaa, niin seuraavana päivänä onkin asiasta eri mieltä.

Monesti epävakaat pitää ittensä epämielyttävinä ihmisinä, koska tiedostavat erittäin herkästi milloin on suuttunut ja milloin huutanut. Tästä tulee noidankehä, menettää kiinnostuksensa pahimillaan muihin ihmisiin, koska tuntuu että "no ku mä oon aina tällainen", se ei pidä paikkansa. Tunnen monta elävän elämän esimerkkiä joilla on epävakaa mutta he ovat siitä huolimatta ihania ihmisiä.

Sitten kun tähän sairauteen liittyy myös mielialanvaihtelua. Rajua sellista, ylipositiivisesta vaikeaan masennukseen. Se jatkuva seilaaminen kuluttaa ihmistä, ja ajauttaa helposti itsetuhoisuuteen tai pahimmillaan itsemurhakanditaatiksi. Jos mieleen alkaa ujuttautua tällaisia ajatuksia, ota ajatuksista kiinni ja kelaa mitä lähellä olevat ihmiset ajattelisivat jos tietäisivät tai saisivat tietää itsetuhoisuudesta. Tiedän myös että osalla epävakaista on taipumus itsetuhoisuuteen. Tästä oppii pikkuhiljaa pois kun tunnistaa realiteetit ja ymmärtää että ne on vain tunteita, ei niitä tarvitse totella. Nimim 7 v itsetuhoisuuskierteen katkettua vuosi sitten. Sanon koska nyt nään asian ns pinnan yläpuolelta, ja haluan kannustaa kaikkia epävakaita pärjäämään ja olla sortumatta itsetuhoisuuteen (vähän töksäyttelevästi sanottu mutta en keksi miten sen paremmin ilmaisisi).

Sitten erittäin tärkeä keino epävakaan vakauttamiseen on erilaiset lääkkeetömät harjoitukset. Näitä on netti ja kirjat pullollaan. Ainoastaan kokeiltu keino auttaa. Aloittaa voi vaikka ihan pohdiskelemalla muutama kerta päivässä että mitä vaihtoehtoja on kun tilanne menee päälle. Onko esim jonkinsortin asia mikä antaa mielihyvää, jo esim videoitten katselu voi saada ajatukset ainakin hetkeksi vaimenemaan.

Toinen tapa tulla toimeen on "tekemisen tiedostaminen". Ideana on se että ota vaikkapa joku esine huoneesta ja ala luetella ominaisuuksia. Telkkariohjelmassa kiinnitä huomiota vaikka kuinka monta kertaa näit tietyn asian. Tätä kun vähän "jankkaa" niin voi olla että avautuu väylä päänsisältä käsitellä tunnetta ilman hirvittävää tuskaa. Epävakailla kuten kaikilla ihmisillä on taipumus nolostua asioista.

Hyvin usein ikävät tapahtumat seuraavat epävakaita sitkeän pitkään. Jopa 2 v sitten tapahtunut moka jossain kassajonossa saa edelleen olon tuskaseksi, "mitä minä teinkään". Vaikka asia olis kuinka mitätön, se voi jäädä päähän junnaamaan.

Jaksamista ja pitäkää huoli ittestänne :)

ADHDn ja psykoosin hoitaminen

Kuten aikasemmin kirjoitin että adhd voi pahimmillaan laukaista nuorena aikuisena psykoosin. Varsinkin heikosti hoidettu adhd aiheuttaa isoa kriisiä ihan koko omakuvassa. Adhd tuo nuoren aikuisen elämään rutkasti kaikenlaista mikä voi kriisiytyä. Lääkärit kieltää adhdn ja psykoosin yhdessä esiintymisen, mutta asia on oikeasti toisinpäin. Jos on psykoosi, adhd oireet pahenee. Joten on jotenkin saatava hoito balanssiin jotta kummatkin sairaudet hoidetaan asianmukaisesti. Adhd ihmisille psykoosilääkkeitä pitäis määrätä vain pieninä annoksina, johtuen dopamiinin toiminnan laskemisesta (mikä lisää adhd oireita). Minulla on leponex 325mg sekä strattera 80mg, molemmat on titrattu tismalleen ottaen huomioon oireet ja oireitten vaikeus.

MT potilaat "leimataan"

Olen törmännyt viimeaikoina erittäin ikävään ilmiöön. Olen käynyt läpi monta sairaalajaksoa (psyk) josta sitten on tarttunut eräs ikävä asia ihan tk lääkäreitä ajatellen. Olen lukenut viimeisiä tk lääkärilausuntoja missä samalla arvioidaan mun mielentilaa (pot, rauhallinen, kontaktissa, paljon "somaattisia" oireita, mielentila vakaa). Mä en ymmärrä miksi tk lääkärit puuttuu psykatrille kuuluviin asioihin.

Joten ajattelin nytten kertoa asiasta laajemmassa mittakaavassa. Minulla on merkintä tiedoissa "lääke- ja bentsohakuinen" ja arvaa kun sen lukee joku tk lääkäri, herkempi lääkäri saattais möläyttää et mee kotiin, toi on kaikki vaa psyykkistä, vähennä ressiä, ota lomaa töistä jne. Siis vitut.

Moni menee lääkäriin ihan oikean vaivan takia vaikka onkin psykiatrista taustaa, se ei tarkoita että psykiatriset sairaudet vähentäisi somaattista sairastamista. Kaikille psyk. diagnoosien ja hoitojen saajista kuuluu myös vastuullinen somaatisen puolen hoitaminen.

Usein lääkärit ajattelee et kun vastaanotolle (tk) tulee psykkan potilas niin he hirveen herkästi leimaa että tuo on psykosomaattista. Toinen todella arvelluttava ja ikävä ilmiö on narkiksi/psykoksi haukkuminen. Lanssi saattaa pahimmillaan jättää halvaantuneen potilaan kotiin vedoten potilaan psyykkiseen vointiin.

Toinen ikävä asia on et jos pääseekin sairaalaan hoitoon ja ehdottaa jotain lääkitystä tulee sitten leima "sä vaa esität hiton narkki, haluut vaa lääkkeitä viekkareihi" vaikka potilas olisi ihan tavallinen kansalainen. Mistä näitä negatiivisa asioita pursuaa?

Myös psykiatrisesti sairastavia potilaita leimataan itsekkäiksi ja huomionkipeiksi. Miten paljon PASKAA voi kaataa meidän vähempiosaistan niskaan?

Somaattisesti sairastavat jotkut, ei kaikki, kuvittelevat että kun heillä on ihan oikea sairaus, niin vieressä makaava mt potilas on vain roskaa ja esittävä pelle. Vanhempaa ikäryhmää olevat ihmiset (en tiedä miksi, mutta ainakin osa) luulee että psyykkinen sairastaminen on tahdonvoimakysymys ja että ei muutakuin niskasta kiinni ja eteenpäin. Se ei ole niin yksinkertaista. Tuntuu että näiden ihmisten päässä hyyrää sellanen ettei he koskaa tule sairastamaan psyykkisesti ja psyykkisesti sairastavat on roskasakkia. Näin kysyn terveiltä ihmisiltä, miltä tuntuis nämä kaikki asiat jos osuisivat kohdalleen?

Toinen asia on se että leimataan herkästi paniikkihäiriöiseksi ilman perusteellista tutkimusta. Jo käynnit psykkan puolella saa muiden lekureitten niskavillat pystyyn. "Et sä mitää kipulääkettä tarvii, sulla on vain paniikkikohtaus, mee kotii"

ADHD lapsuus

Tiesin pienestä pitäen että olen erilainen verrattuna muihin. Minua yritettiin saada mitä erilaisempiin tutkimuksiin mutta minä lähin aina karkuun. Halusin olla kuin muut, kun huomasin miten helppoa muilla on. Heillä ei ole aistiyliherkkyyksiä eikä ne kilahda niin nopeasti kuin minä.

Olen hankkinut vuosien varrella mitä erilaisempia harrastuksia. Vanhempani olivat vähävaraisia kun olin lapsi. Se ei estänyt minua. Siitä huolimatta vanhempani minua rakastaa, vaikka ei ihan siltä näyttäiskään, aina.

Minulla meni niin lujaa että tartettiin aikuisia stoppaamaan menoa. Minusta tuntu ikävältä oppitunnit kun piti istua paikallaan. Inhosin sitä kun selän takaa joku käveli joten minut sijoitettiin luokassa siten että minun selän takaa ei päässyt kulkemaan.

Olin muutenin herkkä tulistumaan ja huutamaan, vaikka en ihan sitä tarkoita mitä sylki suusta toi. Minulla oli harvinaisen kärsivällinen luokanopettaja, hän anto minun tehdä asiat "omalla tavalla", ja ymmärsi miksi kaikki ryhmätyöt tein yksin.

Halusin olla hyvä joka asiassa ja se merkitsi minulle paljon.

Lapsena minulla oli tapana haastaa riitaa ja sotkea itteni milloin mihinkin. Luokassa kun suuniteltiin uusia tehtäviä olin aina äänessä että "voisko tän asian tehdä mielummin näin".

Temperamentista huolimatta olin aina se luokan ilopilleri. Minut vietiin monta kertaa keskittymisvaikeuksieni takia (siis kirjaimellisesti juoksua ympäri luokkaa, ja pulpettien alle kontaamista) lastenpsykiatrille mutta puhetaitojeni "ansiosta" luikertelin aina irti yrityksistä huolimatta.

Luokassa moni haukkui minua ja minun temperamenttia ja keskittymiskyvyttömyyttäni. Sain näin kuvan ADHDsta melko negatiivisena asiana, joten ei ihme etten suostunut tutkimuksiin.

Vasta myöhemmällä iällä kun asioita ei voinutkaan tehdä "miten mun mielestä pitäisi"- kaavalla aloin tippumaan luokan hännille. Piirtelin kaikki tunnit vihkoihin ja haaveilin kaikesta.

Olin myös kova olemaan äänessä jos oli jotain suosikkiainetta kuten matematiikka. Muilla tunneilla aika meni käsiä heilutellessa ja juorutessa kavereitten kanssa. Aloin kiinnittämään huomiota lukiossa että en pärjääkkään.

Että kaikki adhd oireeni mutkistaa ihmissuhteita, koulutehtäviä ja elämää muutenkin. Olen ollut pienestä lähtien hyperaktiivinen ja minulla on ollut vaikka mitä harrastuksia, keräilystä ja miitteihin. Olen aina se joka organisoi ja järjestää asioita, sekä tykkään olla äänessä.

Mitä siis opimme? adhd on nykyvalossa melko hyväksytty asia, mutta miten autttaa lasta joka pelkää leimautumista? en tiedä, mutta tiedän että se kostautuu aikalailla takasin aikuisena.