Nöpö kissa
torstai 23. huhtikuuta 2015
Muutto
Pitkän laitoshoidon jälkeen odottaa ihan ihka oma koti. Minulla on edellytykset lähes itsenäiseen asumiseen. Kävin kurkkaamassa uutta asuntoa. Pitää vielä antaa tehdä pintaremontit ja maalata seinät kun kämppään on edellisen asukkaan jäljiltä jäänyt tupakanhaju. Siellä siis ei sais polttaa röökiä sisällä, mutta tämä herra teki niin, joten sai mukavan laskun peräänsä muutettuaan pois. Muuten asunto on hyvässä kunnossa pieniä vikoja lukuunottamatta. Samalla kirjoitin vuokrasopimuksen ja alan asumaan uudessa asunnossa 1.5. alkaen. Sain myös tietää että eräs tuttu ohjaaja siirtyy samaan aikaan, samana päivänä tuonne tukiasuntoon ohjaajaksi. Että sellaista positiivisuuden kukkasta :)