Sairastuin vaikeaan psykoosiin 11/2013 ja jouduin sairaalaan. Alkuajasta sairaalassa en muista oikein mitään mitä tapahtui. Vaeltelin pitkin käytäviä pitkin päivää. Päässä meni valtavasti pelottavia ja ahdistavia asioita. Olin välillä agressiivinen, välillä sulkeutunut ja välillä hyperaktiivinen. Sisällä tuntu että monta persoonallisuutta tappelee keskenään eikä meinaa vakiintua tietyntyyppistä persoonallisuutta. Välillä tuntu että ei osannu päättää mitä "roolia" taas olisin. Osittain tämä kuulostaa dissosiatiiviselta häiriöltä ja osin se kuulostaa psykoosilta.
Psykoosi on vaikea sairaus, varsinkin kun on niin huonossa kunnossa ettei ymmärrä sairastavansa psykoosia. Kaikki asiat tuntu normaaleilta, ulkopuolisten mielestä taas ei.
Vanhemmat kävi kattomassa mua joka viikko. Aluksi he olivat suht vihasia mitä minulle oli tapahtunut, koska eivät välttämättä ymmärrä mitä psykoosi pohjimmiltaan on. Ensimmäiset käynnit oli suoraa huutoa porukoilta "ryhdistäydy, mene eteenpäin" jne. Tappelin heidän kanssa varmaan tunnin. Tunsin ettei kukaan musta välitä kunnes tajusin että hei, se on heidän tapa käsitellä ahdistusta ja huolta.
Kun aloin päästä psykoosista selville vesille (kyllä, mulle aloitettiin leponex annostuksella 325mg). Itsetuhoisuus ja agressio vähenivät huomattavasti. Myös porukat oli tyytyväisiä edes jotenkin. He tiesivät että lähtöni kevyemmin tuettuun asumiseen on lähellä. Kävin keskustelun erään kivan naishoitajan kanssa joka hankki mulle ulkoiluvapauksia. Se oli ihanaa. Olinhan istunut monta kk sisätiloissa ilman mahdollisuutta ulkoiluun. Siitä sitten lähti varsinainen eteenpäin meno. Tämä nainen sanoi että "älä nyt möhli tätä tilaisuutta päästä eteenpäin". Se vaikutti minuun ja minun sydämmeen ja tahtoon taistella ja olla luovuttamasta.
Minulla oli ja on vanhemmat, ystäviä ja poikaystävä joiden kanssa asioita jaoin. He olivat mukana kannustamassa ja vetämässä mua ylös allikosta. Aloin tuntemaan itteni vahvaksi.
Siirryin sitten seuraavaksi kunoututtavalle josta sitten palveluasumiseen. Palveluasumisessa oon ollut 9kk ja nytten minulle on haettu omaa kämppää. Sain tässä 3 pvää sitten tietää että muutan 2 vk sisään omaan asuntoon! Olen ihan onnen kukkuroilla. Tällä kertaa olen valmis muutokseen ja olen alkanut suunitella kaikenlaista.
Mitä opimme? Älä koskaan luovuta, elämä on täynnä mahdollisuuksia.
Nöpö kissa
maanantai 30. maaliskuuta 2015
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Kännistoori
Tässä on kaksi aika hupaisaa tarinaa suoraan tosielämästä :D
"Kaverit lähti baariin ja muut otti olutta ja yks kavereista appelsiinimehua. Appelsiinimehut juotuaan tämä sankari sanoi et hän on nyt kännissä. Kaverit tökkäs että "sähä joit vaa appelsiinimehua, senkin tonttu"
"Kaverit sai idean baarireissun jälkeen alkaa paistaa lettuja. Yks heistä meni nukkumaan. Aamulla herättyään koko keittiö oli täynnä pinttynyttä likaa, osittain paistettu lettu ja koko lattia täynnä rasvaa"
"Kaverit lähti baariin ja muut otti olutta ja yks kavereista appelsiinimehua. Appelsiinimehut juotuaan tämä sankari sanoi et hän on nyt kännissä. Kaverit tökkäs että "sähä joit vaa appelsiinimehua, senkin tonttu"
"Kaverit sai idean baarireissun jälkeen alkaa paistaa lettuja. Yks heistä meni nukkumaan. Aamulla herättyään koko keittiö oli täynnä pinttynyttä likaa, osittain paistettu lettu ja koko lattia täynnä rasvaa"
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Ihana elämä
3 vuotta ollut laitoksessa, nytten pääsemässä ihkaomaan kämppään! :) Muuttolaatikot ja tavarat odottaa uutta osoitetta. Vanhemmat ja siskot ovat hyvin iloisia puolestani, että olen niinkin hyvässä kunnossa. Olen haaveillut omasta kämpästä viimeiset puoli vuotta. On ihana suunitella et mikä tulee mihinkin. Uudessakin kämpässä on mahdollisuuksia saada hoitajan apua erilaisempiin asioihin. Olen tullut hyvin itsenäiseksi vaikka olen vasta 21 vuotias. Osaan tehdä ruokaa ja siivota kämppää. Sitten on esim paperiasiat, lomakkeet, hakemukset, kaupassakäynti joihin tarvitsen vielä apua.
torstai 26. maaliskuuta 2015
Aistiyliherkkyys
Olen aisteiltani hyvin yliherkkä. En kestä kirkkaita valoja, en kovia ääniä, korkeita ääniä en kestä. Ihmisvilinän keskeltä palaan tyytyväisesti omaan huoneeseen hiljentymään.
Joihinkin paikkoihin pitää mennä vain tiettyyn aikaan, esim kaupassa käyn päivällä jolloin ei ole paljoa ihmismassaa liikkeellä, eikä ihmiset hengitä niskaan jonoissa. Minua ärsyttää jos joku ihminen tulee liian lähelle, ensin huomaan hengityksen ja sitten se hengitys haisee pahalle, yök.
Vilkkaissa paikoissa väsyn herkästi koska aististimulaatio on liian voimakas. Olen liittänyt aistiyliherkkyyteni adhdseen, koska useilla adhd ihmisillä on myös aspergerin piirteitä, joillakin jopa diagnoosi adhdn rinnalla.
Tietyt karheat materiaalit tuntuu sormissa ja koko kropassa epämielyttäviltä. Oloa vois "normaalille" ihmiselle selittää, se on kuin poolokaulus, jota ei saa pois.
Tietyt ruuat tuntuu suussa epäimelyttäviltä, kuten esim tomaatti, mandariinit ja viinirypäleet. Vaikka näistä tykkään mehuna niin "alkuperäisenä" ne ei oikein tunnu hyvältä. Saattaa tulla jopa huono olo ja alkaa oksettaa. Olen silti tullut toimeen aistiyliherkkyyksieni kanssa. Kaveritkin kommentoi mäkkärissä käydessä että "onpas sulla erikoinen tapa syödä hampurilainen, siivuttain" :D
Joihinkin paikkoihin pitää mennä vain tiettyyn aikaan, esim kaupassa käyn päivällä jolloin ei ole paljoa ihmismassaa liikkeellä, eikä ihmiset hengitä niskaan jonoissa. Minua ärsyttää jos joku ihminen tulee liian lähelle, ensin huomaan hengityksen ja sitten se hengitys haisee pahalle, yök.
Vilkkaissa paikoissa väsyn herkästi koska aististimulaatio on liian voimakas. Olen liittänyt aistiyliherkkyyteni adhdseen, koska useilla adhd ihmisillä on myös aspergerin piirteitä, joillakin jopa diagnoosi adhdn rinnalla.
Tietyt karheat materiaalit tuntuu sormissa ja koko kropassa epämielyttäviltä. Oloa vois "normaalille" ihmiselle selittää, se on kuin poolokaulus, jota ei saa pois.
Tietyt ruuat tuntuu suussa epäimelyttäviltä, kuten esim tomaatti, mandariinit ja viinirypäleet. Vaikka näistä tykkään mehuna niin "alkuperäisenä" ne ei oikein tunnu hyvältä. Saattaa tulla jopa huono olo ja alkaa oksettaa. Olen silti tullut toimeen aistiyliherkkyyksieni kanssa. Kaveritkin kommentoi mäkkärissä käydessä että "onpas sulla erikoinen tapa syödä hampurilainen, siivuttain" :D
"ai säkö sairas? et näytä siltä, paitsi toi sun jalka"
Olen törmännyt usein siihen missä ihmiset ei yksinkertaisesti usko minun sairastavan mitä erilaisempia sairauksia. Sanovat että sähän näytät ihan terveeltä. No niin varmaan, näytän terveeltä koska piilottelen asioita.
Vain lähimmäiset, hoitajat ja tärkeät ystävät tietää minun oikean tilan. Suurin osa sairauksistani on psyykkisiä (myös vaikeita), eikä näin näy ulospäin. Moni lääkäri on sitä mieltä että ei herranjumala "eihän sulla saa olla niin paljon diagnooseja", sitte ne lekurit huomaa että eipäs pysty poistaa diagnooseja kun täytän vahvasti monen sairauden kriteerit.
Ulospäin näkyviä sairauksia on lähinnä jalkojen ongelmat, välillä pahemmin, välillä vähemmän. Selkä ollut huonossa kunnossa ajoittain '09 lähtien, tällä hetkellä kuitenkin ihan tyydyttävässä kunnossa aikoihin.Minulla on korkea kipukynnys.
Hoitajat täällä hoitopaikassa miss asun niin tuntevat minut hyvin ja tietää milloin mulla on huono olla tai johonkin sattuu.
Pyrin aina käymään samalla lääkärillä juuri sen takia että hän tuntee mut hyvin ja tietää huomata pieniä merkkejä minusta jos jotain on vikana. Jos tuntuu ettei jalka pysy alla ja se on niin kipeä, niin saatan sanoa hänelle "nojoo, täs ollu jalka taas kipeä, pitäis varmaa tehdä jotain": Sitten kun hän kattoo mun kävelytyyliä, huomaa että jotain on nyt vikana.
Koska olen ihmisille ystävällinen, tunnen itteni erittäin vaivaantuneeksi jos pitää lääkäriin mennä. En vaa voi sille mitään että olen tällainen "juu"- ihminen.
Löysitkös itsesi tarinasta?
Vain lähimmäiset, hoitajat ja tärkeät ystävät tietää minun oikean tilan. Suurin osa sairauksistani on psyykkisiä (myös vaikeita), eikä näin näy ulospäin. Moni lääkäri on sitä mieltä että ei herranjumala "eihän sulla saa olla niin paljon diagnooseja", sitte ne lekurit huomaa että eipäs pysty poistaa diagnooseja kun täytän vahvasti monen sairauden kriteerit.
Ulospäin näkyviä sairauksia on lähinnä jalkojen ongelmat, välillä pahemmin, välillä vähemmän. Selkä ollut huonossa kunnossa ajoittain '09 lähtien, tällä hetkellä kuitenkin ihan tyydyttävässä kunnossa aikoihin.Minulla on korkea kipukynnys.
Hoitajat täällä hoitopaikassa miss asun niin tuntevat minut hyvin ja tietää milloin mulla on huono olla tai johonkin sattuu.
Pyrin aina käymään samalla lääkärillä juuri sen takia että hän tuntee mut hyvin ja tietää huomata pieniä merkkejä minusta jos jotain on vikana. Jos tuntuu ettei jalka pysy alla ja se on niin kipeä, niin saatan sanoa hänelle "nojoo, täs ollu jalka taas kipeä, pitäis varmaa tehdä jotain": Sitten kun hän kattoo mun kävelytyyliä, huomaa että jotain on nyt vikana.
Koska olen ihmisille ystävällinen, tunnen itteni erittäin vaivaantuneeksi jos pitää lääkäriin mennä. En vaa voi sille mitään että olen tällainen "juu"- ihminen.
Löysitkös itsesi tarinasta?
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Mitä tapahtuu oikeasti jos hoitajia vähennetään edelleen psyk/somaattisella puolella?
Ennen oli enemmän aikaa potilaisiin koska koko aikaa ei viennyt ainainen kirjaaminen. Siis nykyään kirjataan lähes kaikki. Jos pyytäisin hoitopaikkaa tulostamaan kaikki lausunnot, päivitykset, kirjaukset saisi siitä paksumman kuin raamattu. Jos hoitajilla olisi kirjauksen sijasta mahdollista tehdä sitä varsinaista hoitotyötä kuten potilaitten kanssa rakentava keskustelu, tsemppaaminen ja kannustaminen. Varsinkin pitkään sisähoidossa oleva potilas arvostaa suuresti jos joku hoitaja lähtee hänen kanssa vaikkapa kanttiiniin kahville. Edes vähän irti sairaalasta.
Ongelma tässä on se että hoitajilla ei yksinkertaisesti riitä aika, muutakuin ne harvat ja valitut jotka ottaa omaan niskaan valitukset jos ei olis saanukkaan lähteä ulos tai kanttiiniin.
Eristäminen ja lepositeet on eräs toinen ikävä asia. Jos potilaalle ei pystytä järjestämään 2 vierihoitajaa on seuraus silloin putka. Ja leparit sekä eristäminen jättää useimmiten potilaille hyvin pitkäaikaisia traumoja. Pahimmillaan hommassa mennään siihen että potilas istuu tyhjässä kopissa edes ilman alusvaatteita. Miten nöyryyttävää.
Onhan joo leparit joskus ihan hyväkin keksitty, mutta onhan tämä suomi aikamoinen takapajula noissa hoitokäytännöissä. Briteissä on lepariongelma ratkaistu juuri tällä rakentavalla puhumisella, "holding" otteilla ja vierihoidolla.
Kun olin kellokoskella siellä katottiin tasan puoli sekunttia kun jonkun älämölön aikaseks sain ja suoraa 3 pvksi eristykseen. Todellisuudessa ihminen rauhoittuu eristyksessä 2-3 tunnissa kun on saanut tarvittavaa lääkettä. Mutta ei, siellä istutaan tai maataan se 2-3 päivää!
Tämä kaikki siis sen takia että hoitajilla ei ole tarpeeksi aikaa tai heitä ei ole riittävästi.
Se että vähennetään resursseja sairaaloissa, niin myös vähennetään resursseja avo-puolella. Se johtaa siihen että vielä useampi joutuu pakkohoitoon nimikkeellä "avohoidon palvelut eivtä riitä".
Tarvittaisiin myös enemmän hoitajia ja enemmän kriisin sattuessa tiukkaa avo seurantaa.
Noniin, kun on psykkan puoli käsitelty haluisin kertoa omasta kokemuksesta päivystyksessä. Sain aikamoisen aivotärähtyksen eräästä palikasta joka tipahti katosta. Siinä roikkui nyrkkeilysäkki ja säkki oli kiinnitetty kattoon rautapultein. Se lähti tulemaan sieltä alas oikein rivakasti, metallipalkki lens takaraivoon. Aluks mulla ei ollut mitään oireita mutta seuraavana päivänä lähtin kesken töitten kotiin lepäämään. Päänsärky sen kun yltyi ja käveleminenkin sattui paljon joten minut kiidätettiin lanssilla sairaalaan. Olen hyvin kiltti ihminen joten pyysin aina kauniisti särkylääkettä, sanoin että ei mitään pamolia vaan joku parempi lääke. No meni 4 tuntia päivystykseen saapumisesta milloin sain lääkkeen. Lääkkeen vaikuttaessa sain reseptin kouraan ja lähdin kotiin. Mikä ihmeen kiirre niil hoitajilla on jos ei yhtä särkylääkettä saa haettua? Eikö ne nää muutenkaan miten tuskanen ja hiljanen olin. Ei mulla ollut voimia kivun takia edes pyytää mitään enempää. mummot ja ukot (jotka ei saikkarin mielestä edes sinne kuuluneet) saivat sen kaiken huomion.
Ongelma tässä on se että hoitajilla ei yksinkertaisesti riitä aika, muutakuin ne harvat ja valitut jotka ottaa omaan niskaan valitukset jos ei olis saanukkaan lähteä ulos tai kanttiiniin.
Eristäminen ja lepositeet on eräs toinen ikävä asia. Jos potilaalle ei pystytä järjestämään 2 vierihoitajaa on seuraus silloin putka. Ja leparit sekä eristäminen jättää useimmiten potilaille hyvin pitkäaikaisia traumoja. Pahimmillaan hommassa mennään siihen että potilas istuu tyhjässä kopissa edes ilman alusvaatteita. Miten nöyryyttävää.
Onhan joo leparit joskus ihan hyväkin keksitty, mutta onhan tämä suomi aikamoinen takapajula noissa hoitokäytännöissä. Briteissä on lepariongelma ratkaistu juuri tällä rakentavalla puhumisella, "holding" otteilla ja vierihoidolla.
Kun olin kellokoskella siellä katottiin tasan puoli sekunttia kun jonkun älämölön aikaseks sain ja suoraa 3 pvksi eristykseen. Todellisuudessa ihminen rauhoittuu eristyksessä 2-3 tunnissa kun on saanut tarvittavaa lääkettä. Mutta ei, siellä istutaan tai maataan se 2-3 päivää!
Tämä kaikki siis sen takia että hoitajilla ei ole tarpeeksi aikaa tai heitä ei ole riittävästi.
Se että vähennetään resursseja sairaaloissa, niin myös vähennetään resursseja avo-puolella. Se johtaa siihen että vielä useampi joutuu pakkohoitoon nimikkeellä "avohoidon palvelut eivtä riitä".
Tarvittaisiin myös enemmän hoitajia ja enemmän kriisin sattuessa tiukkaa avo seurantaa.
Noniin, kun on psykkan puoli käsitelty haluisin kertoa omasta kokemuksesta päivystyksessä. Sain aikamoisen aivotärähtyksen eräästä palikasta joka tipahti katosta. Siinä roikkui nyrkkeilysäkki ja säkki oli kiinnitetty kattoon rautapultein. Se lähti tulemaan sieltä alas oikein rivakasti, metallipalkki lens takaraivoon. Aluks mulla ei ollut mitään oireita mutta seuraavana päivänä lähtin kesken töitten kotiin lepäämään. Päänsärky sen kun yltyi ja käveleminenkin sattui paljon joten minut kiidätettiin lanssilla sairaalaan. Olen hyvin kiltti ihminen joten pyysin aina kauniisti särkylääkettä, sanoin että ei mitään pamolia vaan joku parempi lääke. No meni 4 tuntia päivystykseen saapumisesta milloin sain lääkkeen. Lääkkeen vaikuttaessa sain reseptin kouraan ja lähdin kotiin. Mikä ihmeen kiirre niil hoitajilla on jos ei yhtä särkylääkettä saa haettua? Eikö ne nää muutenkaan miten tuskanen ja hiljanen olin. Ei mulla ollut voimia kivun takia edes pyytää mitään enempää. mummot ja ukot (jotka ei saikkarin mielestä edes sinne kuuluneet) saivat sen kaiken huomion.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
ADHD diagnoosi
ADHDn diagnosointi on usein hankalaa ja vaatii laajat selvittelyt ja mielellään neuropsykiatriset adhd painoitteiset testit ja tutkimukset.
Minulla yritettiin tutkia adhdta avovastaanotolla mutta siitä ei tullut mitään kun olin vahvasti impulsiivinen ja porisin kuin papupata ja kinastin ja huusin. Lääkäri (adhd spesialisti) tivas että yritä nyt jaksaa ja taas sä keskeytät jne.
Olin sit menny masennuksen takia niin huonoon kuntoon (johtui adhdsta) että jouduin osastolle. Juoksentelin pitkin käytäviä (olin silloin 18v), porisin ja vouhkasin ympäri osastoa. Puhuin taukoomatta, naureskelin ja huutelin ihmisten perään idioottimaisuuksia :D
Sitten osastojaksolla minulle tehtii lähete psykiatriakeskukseen (ent hesperia) jossa minut otettiin tarkkaan tutkimussyyniin. Siellä pitkän kk kestäneen tutkimusjakson päätteeksi sain adhd diagnoosin, touretten diagnoosin, ocd diagnoosin, epävakaa ja jotain disso-oireita.
Moni lääkäri oli sitä mieltä että EI VOI OLLA niin monta diagnoosia. Sitten kun ne yritti poistaa edes yhtä niin huomasivat ettei se onnistukkaan kun täytän oirekirjon kriteerit.
Noniin, kun tämä on kerrottu siirryn ongelmaan. Ongelma on se että monet lääkärit sanoo että adhd on ylidiagnosoitu muotioireyhtymä. Joten on ja löytyy lääkäreitä jotka ei ota kuuleviin korviinkaan adhdn diagnosointia ja eteenpäin tutkimuksiin lähettämistä vetoen että "No jokaisella on adhd jos vähänkin tutkitaan". Paskan marjat.
Ennen adhdta pidettiin lasten ja nuorten sairautena mutta nyt aikuisetkin saavat tilaisuuden tulla diagnosoiduksi ja hoidetuksi (kunhan jaksaa eka vänkätä ja vänkätä asiasta). ADHDn diagnosointi lapsilla ja nuorilla on todella ongelmallista, nimittäin oireet voi kadota, vaihtaa muotoa tai johtua voimakkaista ympäristötekijöistä. ADHD on kuintekin sairaus jossa adhd oireet pysyy eikä niihin vaikuta elämäntilanteet joista aiheutuu adhdn kaltasia oireita.
Adhd on pirun hankala diagnosoida kun osa lääkäreistä näyttää keskisormea kun kävelee lääkärin kopin ovesta ulos.
Minulla yritettiin tutkia adhdta avovastaanotolla mutta siitä ei tullut mitään kun olin vahvasti impulsiivinen ja porisin kuin papupata ja kinastin ja huusin. Lääkäri (adhd spesialisti) tivas että yritä nyt jaksaa ja taas sä keskeytät jne.
Olin sit menny masennuksen takia niin huonoon kuntoon (johtui adhdsta) että jouduin osastolle. Juoksentelin pitkin käytäviä (olin silloin 18v), porisin ja vouhkasin ympäri osastoa. Puhuin taukoomatta, naureskelin ja huutelin ihmisten perään idioottimaisuuksia :D
Sitten osastojaksolla minulle tehtii lähete psykiatriakeskukseen (ent hesperia) jossa minut otettiin tarkkaan tutkimussyyniin. Siellä pitkän kk kestäneen tutkimusjakson päätteeksi sain adhd diagnoosin, touretten diagnoosin, ocd diagnoosin, epävakaa ja jotain disso-oireita.
Moni lääkäri oli sitä mieltä että EI VOI OLLA niin monta diagnoosia. Sitten kun ne yritti poistaa edes yhtä niin huomasivat ettei se onnistukkaan kun täytän oirekirjon kriteerit.
Noniin, kun tämä on kerrottu siirryn ongelmaan. Ongelma on se että monet lääkärit sanoo että adhd on ylidiagnosoitu muotioireyhtymä. Joten on ja löytyy lääkäreitä jotka ei ota kuuleviin korviinkaan adhdn diagnosointia ja eteenpäin tutkimuksiin lähettämistä vetoen että "No jokaisella on adhd jos vähänkin tutkitaan". Paskan marjat.
Ennen adhdta pidettiin lasten ja nuorten sairautena mutta nyt aikuisetkin saavat tilaisuuden tulla diagnosoiduksi ja hoidetuksi (kunhan jaksaa eka vänkätä ja vänkätä asiasta). ADHDn diagnosointi lapsilla ja nuorilla on todella ongelmallista, nimittäin oireet voi kadota, vaihtaa muotoa tai johtua voimakkaista ympäristötekijöistä. ADHD on kuintekin sairaus jossa adhd oireet pysyy eikä niihin vaikuta elämäntilanteet joista aiheutuu adhdn kaltasia oireita.
Adhd on pirun hankala diagnosoida kun osa lääkäreistä näyttää keskisormea kun kävelee lääkärin kopin ovesta ulos.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
ADHD lääkkeet
On tutkimuksin todistettu että adhd lääkitys vähentää mahdollisuutta päihteitten käyttöön. Vankilassa istuvista ihmisistä huomattavalla osalla on jonkunasteen adhd. Toisaalta lääkärit ovat varovaisia määräämään adhd lääkkeitä jos on päihdetaustaa. En ymmärrä. Toinen ongelma on jos lääkäri kirjoittaa loppulausuntoon "bentso ja lääkehakuinen", niin sit ei saa mitään kunnollista lääkitystä melkeimpä koko elämän loppuun. Ja jos saisi niin siitä pitää tapella kynsin ja hampain.
Minulle aloitettiin concerta lääkitys 2012 kesällä kun adhd todettiin tutkimusjaksolla osastolla. Concerta paransi huomattavasti keskittymistä ja sen avulla ihmisten kanssa toimeentuleminen oli aivan eri luokkaa. Concerta vaikuttaa aivoissa sijaitseviin välittäjäaineisiin ja näin vähentää impulsiivisuutta ja ajatuksiin katoamista. Pystyin myös keskustelemaan puhelimessa pidempään ja tekemään kaikenlaisia asioita ilman kauheaa ponnistelua.
Olin kellokoskella hoidossa missä minun papereihin kirjoitettiin "lääkehakuinen". Siis oikeesti?!? Tämän lausunnon takia meikäläisen lääkitystä syynätään oikein tarkkaan. Vaikka olis maailmanlopulta tuntuva ahdistus niin siihen saa korkeintaan Levozinia. Levozin tosin vaimentaa ahdistusta mutta se aiheuttaa minulle adhd ihmisenä paljon kongnitiivisia vaikeuksia kuten keskittymishäiriön oireitten paheneminen.
Concertalle siis heipparallaa ja tilalle otettiin Strattera kun minua pidettiin ihan pilviveikkona vaikka huumeita tai lääkkeitä väärinkäytä. Strattera jotenki helppaa mutta ei oo yhtä hyvä kuin concerta. Concertan toinen lopettamispäätös johtui siitä että se mukamas aiheutti agressiota (mun agressio tuli temestasta ei concertasta)
Jos on osastolla huono olo niin miksei siihen saa pyytää lääkettä? Mun mielestä minä tunnen itseni parhaiten ja tiedän milloin lääkettä tarvitsen kun en pahasta olosta omin voimin ylös pääse.
Lopputulos on se että mulla ei ole yhtäkään rauhoittavaa tai stimuloivaa lääkitystä (paitsi strattera).
Ehkä se on parempi näin, jossian mielessä. Mutta kyllä oli sen stratterankin aloitus kamalaa painia.
Eli siis jos adhd lääkitys vähentää huumeongelmia, niin miksei sitä käytetä. Jokaisen oma asia mitä lääkkeillä tekee.
Minulle aloitettiin concerta lääkitys 2012 kesällä kun adhd todettiin tutkimusjaksolla osastolla. Concerta paransi huomattavasti keskittymistä ja sen avulla ihmisten kanssa toimeentuleminen oli aivan eri luokkaa. Concerta vaikuttaa aivoissa sijaitseviin välittäjäaineisiin ja näin vähentää impulsiivisuutta ja ajatuksiin katoamista. Pystyin myös keskustelemaan puhelimessa pidempään ja tekemään kaikenlaisia asioita ilman kauheaa ponnistelua.
Olin kellokoskella hoidossa missä minun papereihin kirjoitettiin "lääkehakuinen". Siis oikeesti?!? Tämän lausunnon takia meikäläisen lääkitystä syynätään oikein tarkkaan. Vaikka olis maailmanlopulta tuntuva ahdistus niin siihen saa korkeintaan Levozinia. Levozin tosin vaimentaa ahdistusta mutta se aiheuttaa minulle adhd ihmisenä paljon kongnitiivisia vaikeuksia kuten keskittymishäiriön oireitten paheneminen.
Concertalle siis heipparallaa ja tilalle otettiin Strattera kun minua pidettiin ihan pilviveikkona vaikka huumeita tai lääkkeitä väärinkäytä. Strattera jotenki helppaa mutta ei oo yhtä hyvä kuin concerta. Concertan toinen lopettamispäätös johtui siitä että se mukamas aiheutti agressiota (mun agressio tuli temestasta ei concertasta)
Jos on osastolla huono olo niin miksei siihen saa pyytää lääkettä? Mun mielestä minä tunnen itseni parhaiten ja tiedän milloin lääkettä tarvitsen kun en pahasta olosta omin voimin ylös pääse.
Lopputulos on se että mulla ei ole yhtäkään rauhoittavaa tai stimuloivaa lääkitystä (paitsi strattera).
Ehkä se on parempi näin, jossian mielessä. Mutta kyllä oli sen stratterankin aloitus kamalaa painia.
Eli siis jos adhd lääkitys vähentää huumeongelmia, niin miksei sitä käytetä. Jokaisen oma asia mitä lääkkeillä tekee.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
neuropsyk. kuntoutus (omaväylä- hanke)
Kelan omaväylä- hanke
Minulle haettiin kuntoutusta eli juuri tota kelan omaväylä- hanketta. Ideana kuntoutuksella on parantaa ja nostaa työkykyä ja opiskeluun tai töihin siirtymistä. Hakuaikaa vielä on. Linkistä löytyy aika hyvin keskeiset asiat. Olen 3 vuotta syönyt adhd lääkkeitä ilman minkäänlaista muunlaista kuntoutusta. Odotan jännityksellä mitä tästä on tulossa. Hakemukseni hyväksyttiin ja lähiaikoina haastatellaan ja käynistetään kuntoutus. 16-31 yksilökäyntiä, 12 ryhmäkäyntiä ja 2 omaisille suunattua käyntiä.
Minulle haettiin kuntoutusta eli juuri tota kelan omaväylä- hanketta. Ideana kuntoutuksella on parantaa ja nostaa työkykyä ja opiskeluun tai töihin siirtymistä. Hakuaikaa vielä on. Linkistä löytyy aika hyvin keskeiset asiat. Olen 3 vuotta syönyt adhd lääkkeitä ilman minkäänlaista muunlaista kuntoutusta. Odotan jännityksellä mitä tästä on tulossa. Hakemukseni hyväksyttiin ja lähiaikoina haastatellaan ja käynistetään kuntoutus. 16-31 yksilökäyntiä, 12 ryhmäkäyntiä ja 2 omaisille suunattua käyntiä.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Tarkistelupakko
Olen pienestä lähtien ollut hullu tarkistelemaan. Kaikkea mahdollista pitää laskea ja tsekata ja laskea... Bussissakin istun niin lasken mainoskylttien kirjainlukumääriä. Mua alkaa niin ahdistaa jos en tarkistele. Toisaalta olen huomannut miten tämä invalidisoi elämääni. Olen ottanut toisen suunnan. Askel askeleelta siedättäminen. Homman idea on se että kun tulee impulssi "tarkista", tarkistan ja sit ok. Sen jälkeen tulee uudestaan olo et pitäis tarkistaa, jätämpä tällä kertaa välistä. Tällä tavalla olen pikkuhiljaa päässyt voitonpuolelle vaikka matkaa oireiden häviämiseen on vielä pitkä. Yritän aina tarkistaessa pistää mieleen tavarat ja lukumäärät. Muutenhan toi siedättäminen kävis ihan mahdottomaksi.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Pekalle
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Ajantaju
Olen huomannut pidemmän ajan jälkeen että minun ajantaju on ihan jotain muuta kuin ns. tavallisten ihmisten. Joudun monta kertaa viikossa kertaamaan et missä täytyy olla ja mitä hoitaa ja lisäks laittaa muistutus kännykkään muutama tunti ennen sovittua tapaamista. Minun on myös vaikea muistaa päivän aikana tapahtuneita asioita, tosin pitkäaikaismuistini on hyvä. Lähimuisti on sellasta haparointia. Jos joku kysyy että mitä söin eilen niin vastaan aina etten tiedä, koska se ei ole olennainen asia muistaa. Tärkeät asiat pysyy mielessä mutta päivämäärät vaihtelee, en aina muistakkaan milloin joku on tapahtunut, mutta pystyn arvioimaan noin ajan tapahtuneelle. Minusta tuntuu kiusalliselta kun joku kysyy et mitä teit eilen, niin vastaan että en tiedä. Tuntuu että suurin osa asioista unohtuu ja ei nää niitä merkityksellisiksi muistaa. Tietyt ja tärkeät päivät ja asiat mitä on tapahtuneet ovat jääneet kuin filmi muistiin. Tällaisia asioita on esim kun olen sanonut jotain rumasti, suuttunut tai tullut vastoinkäymisiä. Toisaalta muistan myös erinomaisen hyvin hyvältä tuntuvat asiat. Joka ilta soitan poikaystävälle tai hän minulle, niin muistan erityisen hyvin mitä ollaan keskusteltu. Liittyisköhän tämä adhdseen? Vähänkuin kiinnostavien asioiden tekeminen on mielekästä ja mieleenpainuvaa.
adhd kaaos
Korvien välissä oikein surisee. Unohdin melkein kokonaan yhden uintireissun uimahalliin. Onneks kaveri muistutti, olis käyny nolosti jos alkais ennen lähtöä ihmettelee et mikä ihmeen uimahalliretki.
Mulla adhd tuo väriä elämään. Ex temporea ihan jatkuvasti. Milloin minnekkin. Porukatkin ihan samanlaisia kuin minä. Kokoajan jonnekkin ja kokoajan jotain tapahtuu.
Olen niin ylivilkas että en pysty edes ajattelemaan päivätorkkujen ottamista. Olen hereillä viimeistään 9 mais aamul ja nukahdan alta yksikön 9 mais illalla.
Tekemiset käy kun jotain helvetin sykliä. 5min koneella, 5 min tupakalle, 10 min pullakahvit naapureitten kans, sit kaivelen laulunsanoja netistä ja hoilotan. Sen jälkeen tartun kirjaan kiinni ja luen hetken kunnes alan tekemään käsitöitä. Huh miten rauhaton sielu.
Mulla adhd tuo väriä elämään. Ex temporea ihan jatkuvasti. Milloin minnekkin. Porukatkin ihan samanlaisia kuin minä. Kokoajan jonnekkin ja kokoajan jotain tapahtuu.
Olen niin ylivilkas että en pysty edes ajattelemaan päivätorkkujen ottamista. Olen hereillä viimeistään 9 mais aamul ja nukahdan alta yksikön 9 mais illalla.
Tekemiset käy kun jotain helvetin sykliä. 5min koneella, 5 min tupakalle, 10 min pullakahvit naapureitten kans, sit kaivelen laulunsanoja netistä ja hoilotan. Sen jälkeen tartun kirjaan kiinni ja luen hetken kunnes alan tekemään käsitöitä. Huh miten rauhaton sielu.
perjantai 13. maaliskuuta 2015
tic tic ticsejä
Touretten oireyhtymä on sellanen että esiintyy paljon tahdosta riippumattomia liikkeitä/ääntelyä. Tyypillisimmät liikkeet on pään heilautukset, kääntyily, nenän nypristäminen, ja liikkeitä silmien/nenän/suun seudulla. Äänellisiin ticseihin kuuluu yleisimmin niiskutusta, köhimistä, koiran haukkumiselta kuulostavia ääniä. Kolmas ticsien esiintymismuoto on tietynlaisten sanojen toistelu lauseen sisällä. Otetaa vaikka esimerkki. Esim sana "keksi", voi muotoutua lauseiden sisään "keksi minä tein keksi sitä keksi keksi, keksi sit menin ja keksi..." Ei ehkä näin radikaalisti mutta kuitenkin, se on pointti.
Minulla alkoi ticsit 11 vuotiaana. Lähinnä kasvojen seudulla. Ihmettelin pienestä pitäen että mitä nuo on. Joskus mulle on huomautettu asiasta ja oon suutahtanut.
Kun olin 17 ticsit alkoi levitä laajemmalle kehoon. Nykyäänkin mulla on kasvojen/niskojen/pään seudulla mitä erilaisempia ticsejä. Kaverit välillä sanoo ettei niitä huomaa. Voi johtua että kun tulee ticsi niin teen siitä ns "normaalin" liikkeen loppuun asti. Niskojen "venyttely" on mulle tyypillisin tic oire. Teen sitä lähes kokoajan. Olen hyvä naamioimaan ticsejä just tollasiks "Normaaleiksi" liikkeiksi. Kun en pysty pidättelee niitä kovinkaan kauaa, kun paine sisällä kasvaa. Joten ne purkaantuu useimmiten ulos. Monien vuosien harjoittelu tekee sen ettei nykyää enään edes ihmiset kiinnitä huomiota. Toi "naamiointi" - tekniikka on aika jees. Vaatii harjoittelua mutta kyllä onnistuu.
Minulla alkoi ticsit 11 vuotiaana. Lähinnä kasvojen seudulla. Ihmettelin pienestä pitäen että mitä nuo on. Joskus mulle on huomautettu asiasta ja oon suutahtanut.
Kun olin 17 ticsit alkoi levitä laajemmalle kehoon. Nykyäänkin mulla on kasvojen/niskojen/pään seudulla mitä erilaisempia ticsejä. Kaverit välillä sanoo ettei niitä huomaa. Voi johtua että kun tulee ticsi niin teen siitä ns "normaalin" liikkeen loppuun asti. Niskojen "venyttely" on mulle tyypillisin tic oire. Teen sitä lähes kokoajan. Olen hyvä naamioimaan ticsejä just tollasiks "Normaaleiksi" liikkeiksi. Kun en pysty pidättelee niitä kovinkaan kauaa, kun paine sisällä kasvaa. Joten ne purkaantuu useimmiten ulos. Monien vuosien harjoittelu tekee sen ettei nykyää enään edes ihmiset kiinnitä huomiota. Toi "naamiointi" - tekniikka on aika jees. Vaatii harjoittelua mutta kyllä onnistuu.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Muutos
Olen muuttamassa laitoksesta omaan kotiin. Olen odottanut jo monta vuotta tilaisuutta päästä asumaan täysin omillaan. Tosin paikassa jonne muutan on pienimuotoista tukea tarjolla. Silti huomattavasti kevyempi tuki kuin tän hetkisessä hoitopaikassa. Olen tuijotellut tän mestan seiniä 2,5 v ja nyt on tilaisuus muuttaa astetta itsenäisempään asumismuotoon. Olen parantunut psykoosista lähes oireettomaksi. Ja nyt valmis muuttamaan omaan asuntoon. Pitkä kivinen tie kohti onnea.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Elämä epävakaana
Epävakaa persoonallisuushäiriö on tila jossa ihminen tuntee sietämätöntä tuskaa, ihankuin oma "suodatin" olisi asetettu "erittäin herkkä" kohdalle. Tuntuu että pienetkin asiat harmittaa ja harmituksesta pääsee eroon vasta muutaman kuukauden päästä. Jotkut ihan tavallisetkin asiat voi alkaa harmittaa ja ahdistaa kuukaudesta toiseen. Tässä esimerkki: Jäin vahingossa (omaa huolimattomuutta) kiinni liputta matkustamisesta, no tietenkin päätin että mä huijaan henkilötiedot, kirjoitin "jonkun" toisen henkkarit. No ei ne smurffit päästäny menee vaan soitti kelaan. No kamala sotku ja nolotushan siitä tuli. 80e lasku muistutukseksi. Olin ihan nolona, koin asian muistelemisen erittäin tuskastuttavana. Se oli kuin häntä mun perässä melkein vuoden. Niin mitätön asia mutta niin ärsyttävä. Tämmösiä "tarralappuja" pitkin elämää.
Toinen mikä epävakaassa on tyypillistä on mielialan raju vaihtelu (ei tule sekoittaa kakssuuntaseen mielialahäiriöön). Kun 2 tuntia sitten oli ihan taivaassa ja sinut maailman kanssa, tulee sit 2 tunnin päästä olo että mitä mä täällä teen ja mieli maassa.
Myös lähtemisen vaikeus on vahvasti sidoksissa epävakaaseen. Tuntuu ihan kauheelta lähteminen, mutta sit ku on lähtenyt niin onkin tyytyväinen että tuli lähdettyä.
Toinen mikä epävakaassa on tyypillistä on mielialan raju vaihtelu (ei tule sekoittaa kakssuuntaseen mielialahäiriöön). Kun 2 tuntia sitten oli ihan taivaassa ja sinut maailman kanssa, tulee sit 2 tunnin päästä olo että mitä mä täällä teen ja mieli maassa.
Myös lähtemisen vaikeus on vahvasti sidoksissa epävakaaseen. Tuntuu ihan kauheelta lähteminen, mutta sit ku on lähtenyt niin onkin tyytyväinen että tuli lähdettyä.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Ulkonäkö
Ulkonäköasiassa olen melko erikoinen tapaus. Kun olin 13v niin tykkäsin hirveesti niittikoruista, ketjuista, hakaneuloista ja kaikenlaisest muusta hevihevi lookista. Olin nuorena kova kuuntelemaan heviä ja metallimusiikkia. Silti jotain tapahtui 16 vuotiaana. Löysin tanssipelit. Tanssipeleissä biisivalikoima on laaja, mutta suht paljon on poppia, teknoa yms. Joten sitten vaatetus vaihtui perus farkut + tpaita. Siitä huolimatta olin ulkopuolella menevistä trendeissä. Mua kiusattiinkin sen takia koska olin erilainen. Tykkään rennoista vaatteista. Piukat vaatteet on sellasia et tuntuu että tukehtuu. Minulla oli massamuodista poikkeava pukeutumistyyli sekä käytin olkalaukkua paljon.
Siitä huolimatta olen pitänyt tyylini vaikkakin on tullut hieman muutoksia. Mm hameet on astuneet kuvioihin, vuodenajasta riippumatta. Tykkään pitsihameista ja kuvoiduista tunikasta. Silti olin erilainen.
Minusta tuntuu välillä kun ihmisten ilmoilla käy niin että nämä peruspissikkset tykkää naureskella et kato mikä hinttari.
Se on mun asia miten mä pukeudun, mutta se et just tuntuu että bussissaki kaikenlaiset teinit tuijottaa.
Kerran kuulin bussissa takapenkiltä keskustelun et "kato millanen hinttari menee kepeillä". Siitä loukkaannuin syvästi, mutta pian jo sivusin asian.
Olen pannut merkille tämän että tahdotaan huomion/uskottavuuden/hyväksyntää saamista tietyntyyppisellä pukeutumisella (tytöt 13-16v). Silti kun kuuntelee niiden keskusteluja niin tuntuu että ei jumalauta, miten tyhmiä pikkuihmisiä. Ykski oli et mitä on sädehoito, niin se toine vastas että jotain kauneuteen liittyvää. Voi jumalauta :D
Siitä huolimatta olen pitänyt tyylini vaikkakin on tullut hieman muutoksia. Mm hameet on astuneet kuvioihin, vuodenajasta riippumatta. Tykkään pitsihameista ja kuvoiduista tunikasta. Silti olin erilainen.
Minusta tuntuu välillä kun ihmisten ilmoilla käy niin että nämä peruspissikkset tykkää naureskella et kato mikä hinttari.
Se on mun asia miten mä pukeudun, mutta se et just tuntuu että bussissaki kaikenlaiset teinit tuijottaa.
Kerran kuulin bussissa takapenkiltä keskustelun et "kato millanen hinttari menee kepeillä". Siitä loukkaannuin syvästi, mutta pian jo sivusin asian.
Olen pannut merkille tämän että tahdotaan huomion/uskottavuuden/hyväksyntää saamista tietyntyyppisellä pukeutumisella (tytöt 13-16v). Silti kun kuuntelee niiden keskusteluja niin tuntuu että ei jumalauta, miten tyhmiä pikkuihmisiä. Ykski oli et mitä on sädehoito, niin se toine vastas että jotain kauneuteen liittyvää. Voi jumalauta :D
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Krooninen säären rasitusvamma
Olen ollut pienestä lähtien innokas liikkumaan. 15-16 vuotiaana aloitin kilpailemisen tanssipeleissä. Tanssipelit on minulle rakas harrastus ollut viimeiset 6 vuotta. Sairastumisen jälkeen pelikerrat jäi mutta nyt on tullut viimeaikoina sysäys aloittaa uudelleen. Minulla on vaikea selkäsairaus jonka huomaa siinä että vähänkin pidemmällä lenkillä jalat ja selkä hyytyy.
En välttämättä lähiakoina ole palaamassa entiselle tasolle, silloin tällöin, 4-5krt vkossa tulee pelattua ja käytyä ulkona.
Homma seisahti 12/2014 kun sain sääreen rasitusvamman. Vaikea kipu jota on vaikea hoitaa. Ensimmäisen kipuilujakson meni 2vk kepeillä ja olo helpottui. Varmuuden vuoks pidin taukoa liikunnasta reilun kk. Sit aloitin taas varovaisen harjoittelun.
Nytten tuli toistamiseen säärikipua. Ja ei mikää pieni kipu vaan sellanen että tuntuu että jalat on liekeissä. Käveleminenkin tekee pahaa. Loppupäivästä yleensä makaan sängynpohjalla kun tekee niin pahaa.
Olen silti suunittelemassa varovaisempaa aloitusta liikunnan suhteen. Esim uinti ja kuntopyöräily on varteenotettavia vaihtoehtoka. Sitten kun on kulunut 4vk pakollista sairaslomaa, aloitan taas harjoittelun. Ajattelin myös hankkia tukipohjalliset joka vois särkyä jo sinällään vähentää.
Jos ei hoida ongelmiaan ajoissa, siitä tulee krooninen vaiva helposti.
En välttämättä lähiakoina ole palaamassa entiselle tasolle, silloin tällöin, 4-5krt vkossa tulee pelattua ja käytyä ulkona.
Homma seisahti 12/2014 kun sain sääreen rasitusvamman. Vaikea kipu jota on vaikea hoitaa. Ensimmäisen kipuilujakson meni 2vk kepeillä ja olo helpottui. Varmuuden vuoks pidin taukoa liikunnasta reilun kk. Sit aloitin taas varovaisen harjoittelun.
Nytten tuli toistamiseen säärikipua. Ja ei mikää pieni kipu vaan sellanen että tuntuu että jalat on liekeissä. Käveleminenkin tekee pahaa. Loppupäivästä yleensä makaan sängynpohjalla kun tekee niin pahaa.
Olen silti suunittelemassa varovaisempaa aloitusta liikunnan suhteen. Esim uinti ja kuntopyöräily on varteenotettavia vaihtoehtoka. Sitten kun on kulunut 4vk pakollista sairaslomaa, aloitan taas harjoittelun. Ajattelin myös hankkia tukipohjalliset joka vois särkyä jo sinällään vähentää.
Jos ei hoida ongelmiaan ajoissa, siitä tulee krooninen vaiva helposti.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
adhd ja vanhemmat
Kuten jo kerroin sain adhd diagnoosin ollessani 18. Nyt täytin juuri 21 muutama päivä sitten. Asumispalvelussa mua pidetään kuitenkin lapsena, ja kokemattomana, mutta se ei pidä paikkansa. Mun elämä on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. On ollut ongelmia ja riitoja vanhempien kanssa, muutaman kerran karannut kotoa. Välit vanhempiin on adhdn takia ennen tulehtuneet. Nytten kun asun omillani voin itse säädellä milloin vanhempia nään ja miten se sopii aikatauluun. Toki yritän pitää yhteyttä mahdollisimman usein ettei porukat tuu hulluks jos en soita tai vastaa puhelimeen. Ennen äiti ravas päivittäin luonnani mutta nyt on sen verran rauhoittunut että ei tarte nähdä niin usein.
Sukulaisilta ja porukoilta on kova odotus siinä että pääsisin ihan ikiomaan asuntoon, aloittaisin opinnot. Se ei oo niin yksinkertaista. Ei ole kuin 0,5 v takaperin niin olin toipumassa psykoosista. Psykoosi syö toimintakykyä hyvin ankarasti, joten olen vieläkin ns toipilas.
Siis vinkkinä kaikille, jos on pakko kuunella jonkinsortin ehdottelua ja valitusta, niin ei kantsi ottaa liian vakavasti.
Sukulaisilta ja porukoilta on kova odotus siinä että pääsisin ihan ikiomaan asuntoon, aloittaisin opinnot. Se ei oo niin yksinkertaista. Ei ole kuin 0,5 v takaperin niin olin toipumassa psykoosista. Psykoosi syö toimintakykyä hyvin ankarasti, joten olen vieläkin ns toipilas.
Siis vinkkinä kaikille, jos on pakko kuunella jonkinsortin ehdottelua ja valitusta, niin ei kantsi ottaa liian vakavasti.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
lääkärit
Olen huomannu eräänlaisen ilmiön lääkäreissä ylipäätänsä. Monta kertaa olen käynyt lääkärissä somaattisella/psykiatrisella puolella ja vastassa on huonoa suomea puhuva lääkäri. Toki onhan heillä ammattitaitoa, toivonmukaan. Mutta kielitaito on huono ja varsinkin psykiatrisella puolella ulkolainen lääkäri voi olla isokin ongelma.
Jorvin tilanne kriisiytyi kun monet lääkärit (psyk) halusivat ittensä irtisanoa vakavin perustein. Ylilääkäri on muutenkin houkutellut tehtäviin ulkolaisia huonoa suomea puhuvia (useimmat venäläistaustaisia) lääkäreitä.
Olen ollut hoidossa jorvissa ja kellokoskella. Voin sanoa että kellokoskella lähes kaikki lääkärit oli ulkolaisia. 1 poikkeus joka oli suomalainen. Mun asioita hoiti ainakin 5 lääkäriä vuorotellen akuutinvaiheen, kuntoutuksen ja paranemisen eri vaiheissa.
Toinen asia joka on varsinkin kellokoskella ongelma on eristäminen. Eristetyn potilaan luonna kävi lääkäri arvioimassa vain kaksi kertaa vuorokaudessa. Useimmiten tämä johti liian pitkäksi venyneisiin eristyksiin mikä voi tehdä potilaan mielenterveydellä vielä enemmän hallaa.
Lisäksi kun lekurit kellokoskella oli ulkolaisia niin esim somattiset sairaudet jäivät kokonaan vaille hoitoa kun joku niistä *****stä lääkäreistä kirjoitti mun tietoihin isolla "LÄÄKE JA BENTSOHAKUINEN". Voi vttu.
Sen lisäks että eristykset kesti niin myös hoito ylipäätänsä kellokoskella on raskasta kun ei saa lääkkeitä millä sais nupin pöllyyn että kestäis jotenkuten.
Mä söin joka päivä kaikki mahdolliset lääkkeet että olotila ois jotenki helpompaa. Mutta ei nää ulkolaiset lääkärit ymmärrä että olen todellakin nin ahdistunut että tarvitsen tiettyjä lääkkeitä.
Jorvin tilanne kriisiytyi kun monet lääkärit (psyk) halusivat ittensä irtisanoa vakavin perustein. Ylilääkäri on muutenkin houkutellut tehtäviin ulkolaisia huonoa suomea puhuvia (useimmat venäläistaustaisia) lääkäreitä.
Olen ollut hoidossa jorvissa ja kellokoskella. Voin sanoa että kellokoskella lähes kaikki lääkärit oli ulkolaisia. 1 poikkeus joka oli suomalainen. Mun asioita hoiti ainakin 5 lääkäriä vuorotellen akuutinvaiheen, kuntoutuksen ja paranemisen eri vaiheissa.
Toinen asia joka on varsinkin kellokoskella ongelma on eristäminen. Eristetyn potilaan luonna kävi lääkäri arvioimassa vain kaksi kertaa vuorokaudessa. Useimmiten tämä johti liian pitkäksi venyneisiin eristyksiin mikä voi tehdä potilaan mielenterveydellä vielä enemmän hallaa.
Lisäksi kun lekurit kellokoskella oli ulkolaisia niin esim somattiset sairaudet jäivät kokonaan vaille hoitoa kun joku niistä *****stä lääkäreistä kirjoitti mun tietoihin isolla "LÄÄKE JA BENTSOHAKUINEN". Voi vttu.
Sen lisäks että eristykset kesti niin myös hoito ylipäätänsä kellokoskella on raskasta kun ei saa lääkkeitä millä sais nupin pöllyyn että kestäis jotenkuten.
Mä söin joka päivä kaikki mahdolliset lääkkeet että olotila ois jotenki helpompaa. Mutta ei nää ulkolaiset lääkärit ymmärrä että olen todellakin nin ahdistunut että tarvitsen tiettyjä lääkkeitä.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Mitä on adhd? Miten se ilmenee? Entäs muut sairaudet?
Adhd on neuropsykiatrinen sairaus johon liittyy tavallista enemmän keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmia kuin normaalisti. Lähes kaikki jossain vaiheessa elämää tuntee adhd tyyppisiä oireita. Erotusdiagnostiikka on hyvin tärkeä. Monet psyykkiset sairaudet on hyvä poissulkea, tällasia yleisempiä kuin mm. masennus, maanisdepressiivisyys, erilaiset psykoosit ja jossain tapauksissa skitsofrenia.
Adhdlle tyypilliset oireet alkavat jo varhaisessa kouluiässä ja joskus vielä aikasemmin. On hyvä muistaa että varhaisessa vaiheessa oleva adhdn diagnosointi parantaa huomattavasti ennustetta ja tuo vähemmän mielipahaa ja epäonnistumisen kokemuksia kun saa tarpeelliset tukiverkostot.
Minulla diagnosoitiin adhd kun olin 18, eli juuri nipinapin aikuisikään ja diagnoosi löytyi. Ihmettelin pienestä lähtien että mikä se on kun pitää tehdä tuplasti töitä samojen saavutuksien eteen mitä normaalit ihmiset. Olen ollut sählä koheltaja pienestä lähtien. Tavart löytänyt vääriin paikkoihin ja tavaroita tippuillut käsistä sekä herkkä keskittymisen keskeytyminen, jopa sellaisista kuten koulussa takapenkiltä kuuluva kynän naputus.
Tein lapsena huomattavasti virheitä koulutöissä. Tavarat aina hukassa. Olin silti tunnollinen yritin parhaani selviäkseen koulusta mutta jatkuvat epäonnistumiset altisti masennukselle.
Ajatukset meni aina 120km/h, ei yhtää hitaampaa. Aina tuntu että korvien välissä on sellanen puheensorina ja eri asioita assosioittuu mieleen ja mielestä pois.
Minulla on vielä aikuisiälläkin vaikeuksia ymmärtää lukemaani. Tieto ei vaan mee päähän. Tuntuu et heti kun on lukenut niin ajatukset onkin jossain ihan muualla. Siinä sitte etsimään kirjasta sitä riviä jossa ajatukset alkoi harhailla.
Sen sijaan että kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta oli myös niitä lempiaiheitakin kuten tanssipelaaminen ja erilaiset luonontieteen kirjat. Tykkään kovasti luekea niitä ja tieto niistä jäi helposti päähän. Itseasiassa koulussa pärjäsin joissain muutamassa aineessa muita paremmin juuri tämän keskittymisen kanavoitumisen takia kiinnostaviin asioihin.
Adhdlle tyypilliset oireet alkavat jo varhaisessa kouluiässä ja joskus vielä aikasemmin. On hyvä muistaa että varhaisessa vaiheessa oleva adhdn diagnosointi parantaa huomattavasti ennustetta ja tuo vähemmän mielipahaa ja epäonnistumisen kokemuksia kun saa tarpeelliset tukiverkostot.
Minulla diagnosoitiin adhd kun olin 18, eli juuri nipinapin aikuisikään ja diagnoosi löytyi. Ihmettelin pienestä lähtien että mikä se on kun pitää tehdä tuplasti töitä samojen saavutuksien eteen mitä normaalit ihmiset. Olen ollut sählä koheltaja pienestä lähtien. Tavart löytänyt vääriin paikkoihin ja tavaroita tippuillut käsistä sekä herkkä keskittymisen keskeytyminen, jopa sellaisista kuten koulussa takapenkiltä kuuluva kynän naputus.
Tein lapsena huomattavasti virheitä koulutöissä. Tavarat aina hukassa. Olin silti tunnollinen yritin parhaani selviäkseen koulusta mutta jatkuvat epäonnistumiset altisti masennukselle.
Ajatukset meni aina 120km/h, ei yhtää hitaampaa. Aina tuntu että korvien välissä on sellanen puheensorina ja eri asioita assosioittuu mieleen ja mielestä pois.
Minulla on vielä aikuisiälläkin vaikeuksia ymmärtää lukemaani. Tieto ei vaan mee päähän. Tuntuu et heti kun on lukenut niin ajatukset onkin jossain ihan muualla. Siinä sitte etsimään kirjasta sitä riviä jossa ajatukset alkoi harhailla.
Sen sijaan että kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta oli myös niitä lempiaiheitakin kuten tanssipelaaminen ja erilaiset luonontieteen kirjat. Tykkään kovasti luekea niitä ja tieto niistä jäi helposti päähän. Itseasiassa koulussa pärjäsin joissain muutamassa aineessa muita paremmin juuri tämän keskittymisen kanavoitumisen takia kiinnostaviin asioihin.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Selvytymistarina psykoosista
Kaivelin kaikenlaisia loppulausunto ja päätöksiä ihan mielenkiinnolla. Vaikea adhd oireilu sekä muut neuropsyk. oireilut laukasi mulle psykoosin. Jatkuva epäonnistuminen ja takapakit otti koville.
Tässä on tarinani:
Minulla on monimuotoista psykiatrisia sairauksia. Psykoosi, epävakaa, disso ja kehityksen häiriöt. Siis valtavasti diagnooseja ja sairauksia.
2013/11 - Psykoosini syveni pahasti joten näin kaikki ihmiset pahaa tahtovina ja ilkeinä ja kuulin kuinka ne ilkkui mun pääni sisällä. Miten ne kurkisteli ikkunasta sisään ja vainos mua. Tulin kirjaimellisesti hulluksi.
Olin vaikeahoitoinen jonka takia minut lähetettiin kellokoskelle. Kellokoskella 12/2013 hoitoni alkoi viettäen ensimmäiset 2kk melkein yhtä soittoa eristyksissä ja lepareissa. Olin hyvin agressiivinen, kaikkea muuta kuin oma itteni. Olin myös vahvasti kääntynyt sisällepäin. Olin ihan jatkuvissa harhoissa ja kuvitelmissani. Otti päähän olla minä. Hoitajatkin tahtoi pahaa, ne vaa ilkeyttä sito mut milloin huvitti. Omituiset huvit ihmisillä jos haluaa sitoa toisen.
Olin vaikeahoitoisten osastolla.
Minulle aloitettiin leponex (325mg) + lito. Lito jäi pois kun kohtausoireet ja käytösoireet loppuivat leponexin aloittamisen jälkeen. Olin taas ihan oma itseni. Leponex ei vaikuttanut heti mutta vähensi negatiivisia harhoja ja kuvitelmia ja viilas ns "terän" pois psykoosista.
Visuaalit hävisivät. Paitsi täl hetkellä on jotain satunnaisia positiivisa visuaaleja (ei ahdistavia).
Minut siirettiin kuntouttavalle 4/2014 osastolle missä paraneminen alkoi hyvin rivakasi.
Minulle tehtiin psykologiset tutkimukset jossa todettiin jälleen kerran haastava neuropsykiatrinen sairastavuus.
Kävin myös ulkotöissä ja herkästi jymähtelin paikoilleni ihmettelemään taivasta kun muut ahkers ja teki töitä. Mulle piti aina sanoa että tee tämä ja ohjeet yksinkertaisesti.
No kuntouduin ja olin melko stabiili joten siirryin palveluasumiseen (7/2014). Tässä vaiheessa disso, epävakaa ja psykoosioireet olivat jo poiossa.
Pikkuhiljaa menee pienin askelin eteenpäin ja tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa pitkiin aikoihin.
Pekalle kiitokset paljosta tuesta ja tsempistä!
Tässä on tarinani:
Minulla on monimuotoista psykiatrisia sairauksia. Psykoosi, epävakaa, disso ja kehityksen häiriöt. Siis valtavasti diagnooseja ja sairauksia.
2013/11 - Psykoosini syveni pahasti joten näin kaikki ihmiset pahaa tahtovina ja ilkeinä ja kuulin kuinka ne ilkkui mun pääni sisällä. Miten ne kurkisteli ikkunasta sisään ja vainos mua. Tulin kirjaimellisesti hulluksi.
Olin vaikeahoitoinen jonka takia minut lähetettiin kellokoskelle. Kellokoskella 12/2013 hoitoni alkoi viettäen ensimmäiset 2kk melkein yhtä soittoa eristyksissä ja lepareissa. Olin hyvin agressiivinen, kaikkea muuta kuin oma itteni. Olin myös vahvasti kääntynyt sisällepäin. Olin ihan jatkuvissa harhoissa ja kuvitelmissani. Otti päähän olla minä. Hoitajatkin tahtoi pahaa, ne vaa ilkeyttä sito mut milloin huvitti. Omituiset huvit ihmisillä jos haluaa sitoa toisen.
Olin vaikeahoitoisten osastolla.
Minulle aloitettiin leponex (325mg) + lito. Lito jäi pois kun kohtausoireet ja käytösoireet loppuivat leponexin aloittamisen jälkeen. Olin taas ihan oma itseni. Leponex ei vaikuttanut heti mutta vähensi negatiivisia harhoja ja kuvitelmia ja viilas ns "terän" pois psykoosista.
Visuaalit hävisivät. Paitsi täl hetkellä on jotain satunnaisia positiivisa visuaaleja (ei ahdistavia).
Minut siirettiin kuntouttavalle 4/2014 osastolle missä paraneminen alkoi hyvin rivakasi.
Minulle tehtiin psykologiset tutkimukset jossa todettiin jälleen kerran haastava neuropsykiatrinen sairastavuus.
Kävin myös ulkotöissä ja herkästi jymähtelin paikoilleni ihmettelemään taivasta kun muut ahkers ja teki töitä. Mulle piti aina sanoa että tee tämä ja ohjeet yksinkertaisesti.
No kuntouduin ja olin melko stabiili joten siirryin palveluasumiseen (7/2014). Tässä vaiheessa disso, epävakaa ja psykoosioireet olivat jo poiossa.
Pikkuhiljaa menee pienin askelin eteenpäin ja tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa pitkiin aikoihin.
Pekalle kiitokset paljosta tuesta ja tsempistä!
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
Yliherkkyys
Yliherkkyydestä tulee mieleen se että jotkut äänet/kuvat yms aiheuttavat herkemmin uupumista. Aistit ovat vilkkaat ja vastaanottavat hurjan määrän informaatiota. Enemmän kuin tavallisen ihmisen aistit. Tavallisella ihmisillä on ns suodatin millä pystyy karsimaan taustahälyn pois.
Erityisherkillä ei tällaista filtteriä ole ja he kuulevat kaiken hyvin kirkkaasti joka voi pidemmänpäälle uuvuttaa ja tarvitsee hiljaista hämärää huonetta.
Korviin käyvät äänet mm. astioitten kilistely (ruokailussa), toimiston tai koulun yleinen älämölö. Opiskeltaessa takana kuiskuttelevat opiskelijat. Näitä on oikeasti paljon.
Kovasti väsyn esimerkiksi käydessä stadissa. Siellä on niin paljon autoja ja ruuhkaa ja tuntuu että korvat menee tukkoon.
Inhoan myös metrolla matkustamista koska se viheltävä ääni mikä tulee kun metro pysähtyy asemalle.
Kaikista raskainta on isoissa koulun ruokaloissa istuminen ja syöminen. Se on sellasta sekamelska kaaosta. Kilinää ja puheenporinaa, ja kaikki tämä sattuu korviin.
Korkeat äänet saavat mun ihon kananlihalle ja tekee mieli juosta pois tilanteesa.
Sen lisäks että on yliherkkä äänille voi olla yliherkkä mm uutisille. Tämä tarkoittaa sitä että asettuu niin vahvasti toisen asemaan että rupee tuntemaan mieletöntä tuskaa. Minun tietoisuus ajankohtaisista uutisista on melko heikko ja siihen on syynsä. Oloni on helpompi kun seuraa silloin tällöin uutisia.
Erityisherkillä ei tällaista filtteriä ole ja he kuulevat kaiken hyvin kirkkaasti joka voi pidemmänpäälle uuvuttaa ja tarvitsee hiljaista hämärää huonetta.
Korviin käyvät äänet mm. astioitten kilistely (ruokailussa), toimiston tai koulun yleinen älämölö. Opiskeltaessa takana kuiskuttelevat opiskelijat. Näitä on oikeasti paljon.
Kovasti väsyn esimerkiksi käydessä stadissa. Siellä on niin paljon autoja ja ruuhkaa ja tuntuu että korvat menee tukkoon.
Inhoan myös metrolla matkustamista koska se viheltävä ääni mikä tulee kun metro pysähtyy asemalle.
Kaikista raskainta on isoissa koulun ruokaloissa istuminen ja syöminen. Se on sellasta sekamelska kaaosta. Kilinää ja puheenporinaa, ja kaikki tämä sattuu korviin.
Korkeat äänet saavat mun ihon kananlihalle ja tekee mieli juosta pois tilanteesa.
Sen lisäks että on yliherkkä äänille voi olla yliherkkä mm uutisille. Tämä tarkoittaa sitä että asettuu niin vahvasti toisen asemaan että rupee tuntemaan mieletöntä tuskaa. Minun tietoisuus ajankohtaisista uutisista on melko heikko ja siihen on syynsä. Oloni on helpompi kun seuraa silloin tällöin uutisia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)