Sairastuin vaikeaan psykoosiin 11/2013 ja jouduin sairaalaan. Alkuajasta sairaalassa en muista oikein mitään mitä tapahtui. Vaeltelin pitkin käytäviä pitkin päivää. Päässä meni valtavasti pelottavia ja ahdistavia asioita. Olin välillä agressiivinen, välillä sulkeutunut ja välillä hyperaktiivinen. Sisällä tuntu että monta persoonallisuutta tappelee keskenään eikä meinaa vakiintua tietyntyyppistä persoonallisuutta. Välillä tuntu että ei osannu päättää mitä "roolia" taas olisin. Osittain tämä kuulostaa dissosiatiiviselta häiriöltä ja osin se kuulostaa psykoosilta.
Psykoosi on vaikea sairaus, varsinkin kun on niin huonossa kunnossa ettei ymmärrä sairastavansa psykoosia. Kaikki asiat tuntu normaaleilta, ulkopuolisten mielestä taas ei.
Vanhemmat kävi kattomassa mua joka viikko. Aluksi he olivat suht vihasia mitä minulle oli tapahtunut, koska eivät välttämättä ymmärrä mitä psykoosi pohjimmiltaan on. Ensimmäiset käynnit oli suoraa huutoa porukoilta "ryhdistäydy, mene eteenpäin" jne. Tappelin heidän kanssa varmaan tunnin. Tunsin ettei kukaan musta välitä kunnes tajusin että hei, se on heidän tapa käsitellä ahdistusta ja huolta.
Kun aloin päästä psykoosista selville vesille (kyllä, mulle aloitettiin leponex annostuksella 325mg). Itsetuhoisuus ja agressio vähenivät huomattavasti. Myös porukat oli tyytyväisiä edes jotenkin. He tiesivät että lähtöni kevyemmin tuettuun asumiseen on lähellä. Kävin keskustelun erään kivan naishoitajan kanssa joka hankki mulle ulkoiluvapauksia. Se oli ihanaa. Olinhan istunut monta kk sisätiloissa ilman mahdollisuutta ulkoiluun. Siitä sitten lähti varsinainen eteenpäin meno. Tämä nainen sanoi että "älä nyt möhli tätä tilaisuutta päästä eteenpäin". Se vaikutti minuun ja minun sydämmeen ja tahtoon taistella ja olla luovuttamasta.
Minulla oli ja on vanhemmat, ystäviä ja poikaystävä joiden kanssa asioita jaoin. He olivat mukana kannustamassa ja vetämässä mua ylös allikosta. Aloin tuntemaan itteni vahvaksi.
Siirryin sitten seuraavaksi kunoututtavalle josta sitten palveluasumiseen. Palveluasumisessa oon ollut 9kk ja nytten minulle on haettu omaa kämppää. Sain tässä 3 pvää sitten tietää että muutan 2 vk sisään omaan asuntoon! Olen ihan onnen kukkuroilla. Tällä kertaa olen valmis muutokseen ja olen alkanut suunitella kaikenlaista.
Mitä opimme? Älä koskaan luovuta, elämä on täynnä mahdollisuuksia.
Nöpö kissa
