Nöpö kissa

Nöpö kissa

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Selvytymistarina psykoosista

Kaivelin kaikenlaisia loppulausunto ja päätöksiä ihan mielenkiinnolla. Vaikea adhd oireilu sekä muut neuropsyk. oireilut laukasi mulle psykoosin. Jatkuva epäonnistuminen ja takapakit otti koville.

Tässä on tarinani:

Minulla on monimuotoista psykiatrisia sairauksia. Psykoosi, epävakaa, disso ja kehityksen häiriöt. Siis valtavasti diagnooseja ja sairauksia.

2013/11 - Psykoosini syveni pahasti joten näin kaikki ihmiset pahaa tahtovina ja ilkeinä ja kuulin kuinka ne ilkkui mun pääni sisällä. Miten ne kurkisteli ikkunasta sisään ja vainos mua. Tulin kirjaimellisesti hulluksi.

Olin vaikeahoitoinen jonka takia minut lähetettiin kellokoskelle. Kellokoskella 12/2013 hoitoni alkoi viettäen ensimmäiset 2kk melkein yhtä soittoa eristyksissä ja lepareissa. Olin hyvin agressiivinen, kaikkea muuta kuin oma itteni. Olin myös vahvasti kääntynyt sisällepäin. Olin ihan jatkuvissa harhoissa ja kuvitelmissani. Otti päähän olla minä. Hoitajatkin tahtoi pahaa, ne vaa ilkeyttä sito mut milloin huvitti. Omituiset huvit ihmisillä jos haluaa sitoa toisen.

Olin vaikeahoitoisten osastolla.

Minulle aloitettiin leponex (325mg) + lito. Lito jäi pois kun kohtausoireet ja käytösoireet loppuivat leponexin aloittamisen jälkeen. Olin taas ihan oma itseni. Leponex ei vaikuttanut heti mutta vähensi negatiivisia harhoja ja kuvitelmia ja viilas ns "terän" pois psykoosista.

Visuaalit hävisivät. Paitsi täl hetkellä on jotain satunnaisia positiivisa visuaaleja (ei ahdistavia).

Minut siirettiin kuntouttavalle 4/2014 osastolle missä paraneminen alkoi hyvin rivakasi.

Minulle tehtiin psykologiset tutkimukset jossa todettiin jälleen kerran haastava neuropsykiatrinen sairastavuus.

Kävin myös ulkotöissä ja herkästi jymähtelin paikoilleni ihmettelemään taivasta kun muut ahkers ja teki töitä. Mulle piti aina sanoa että tee tämä ja ohjeet yksinkertaisesti.

No kuntouduin ja olin melko stabiili joten siirryin palveluasumiseen (7/2014). Tässä vaiheessa disso, epävakaa ja psykoosioireet olivat jo poiossa.

Pikkuhiljaa menee pienin askelin eteenpäin ja tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa pitkiin aikoihin.

Pekalle kiitokset paljosta tuesta ja tsempistä!