Ennen oli enemmän aikaa potilaisiin koska koko aikaa ei viennyt ainainen kirjaaminen. Siis nykyään kirjataan lähes kaikki. Jos pyytäisin hoitopaikkaa tulostamaan kaikki lausunnot, päivitykset, kirjaukset saisi siitä paksumman kuin raamattu. Jos hoitajilla olisi kirjauksen sijasta mahdollista tehdä sitä varsinaista hoitotyötä kuten potilaitten kanssa rakentava keskustelu, tsemppaaminen ja kannustaminen. Varsinkin pitkään sisähoidossa oleva potilas arvostaa suuresti jos joku hoitaja lähtee hänen kanssa vaikkapa kanttiiniin kahville. Edes vähän irti sairaalasta.
Ongelma tässä on se että hoitajilla ei yksinkertaisesti riitä aika, muutakuin ne harvat ja valitut jotka ottaa omaan niskaan valitukset jos ei olis saanukkaan lähteä ulos tai kanttiiniin.
Eristäminen ja lepositeet on eräs toinen ikävä asia. Jos potilaalle ei pystytä järjestämään 2 vierihoitajaa on seuraus silloin putka. Ja leparit sekä eristäminen jättää useimmiten potilaille hyvin pitkäaikaisia traumoja. Pahimmillaan hommassa mennään siihen että potilas istuu tyhjässä kopissa edes ilman alusvaatteita. Miten nöyryyttävää.
Onhan joo leparit joskus ihan hyväkin keksitty, mutta onhan tämä suomi aikamoinen takapajula noissa hoitokäytännöissä. Briteissä on lepariongelma ratkaistu juuri tällä rakentavalla puhumisella, "holding" otteilla ja vierihoidolla.
Kun olin kellokoskella siellä katottiin tasan puoli sekunttia kun jonkun älämölön aikaseks sain ja suoraa 3 pvksi eristykseen. Todellisuudessa ihminen rauhoittuu eristyksessä 2-3 tunnissa kun on saanut tarvittavaa lääkettä. Mutta ei, siellä istutaan tai maataan se 2-3 päivää!
Tämä kaikki siis sen takia että hoitajilla ei ole tarpeeksi aikaa tai heitä ei ole riittävästi.
Se että vähennetään resursseja sairaaloissa, niin myös vähennetään resursseja avo-puolella. Se johtaa siihen että vielä useampi joutuu pakkohoitoon nimikkeellä "avohoidon palvelut eivtä riitä".
Tarvittaisiin myös enemmän hoitajia ja enemmän kriisin sattuessa tiukkaa avo seurantaa.
Noniin, kun on psykkan puoli käsitelty haluisin kertoa omasta kokemuksesta päivystyksessä. Sain aikamoisen aivotärähtyksen eräästä palikasta joka tipahti katosta. Siinä roikkui nyrkkeilysäkki ja säkki oli kiinnitetty kattoon rautapultein. Se lähti tulemaan sieltä alas oikein rivakasti, metallipalkki lens takaraivoon. Aluks mulla ei ollut mitään oireita mutta seuraavana päivänä lähtin kesken töitten kotiin lepäämään. Päänsärky sen kun yltyi ja käveleminenkin sattui paljon joten minut kiidätettiin lanssilla sairaalaan. Olen hyvin kiltti ihminen joten pyysin aina kauniisti särkylääkettä, sanoin että ei mitään pamolia vaan joku parempi lääke. No meni 4 tuntia päivystykseen saapumisesta milloin sain lääkkeen. Lääkkeen vaikuttaessa sain reseptin kouraan ja lähdin kotiin. Mikä ihmeen kiirre niil hoitajilla on jos ei yhtä särkylääkettä saa haettua? Eikö ne nää muutenkaan miten tuskanen ja hiljanen olin. Ei mulla ollut voimia kivun takia edes pyytää mitään enempää. mummot ja ukot (jotka ei saikkarin mielestä edes sinne kuuluneet) saivat sen kaiken huomion.
Nöpö kissa
