ADHD ja toiminnanohjaus on kaksi termiä mitkä kävelevät käsi kädessä. Tosin siinä mielessä että adhdssa toiminnanohjaus on kaaoksessa ja tarvitsee apukeinoja helpotakseen arkea.
Monilla adhd ihmisillä on tuttua ns. moniajo. Eli monta asiaa yhtäaikaa ja kullakin heikkoa suoritusta. ADHD ihmisen aivot ovat rakenteeltaan sellaset että ne tarvitsevat paljon stimulaatiota. Joten asioiden yhtäaikainen tekeminen "palkitsee" tätä keskusta aivoissa.
Yleensä toiminnanohjauksen vaikeuduet johtuvat dopamiinin säätelyhäiriöstä. ADHD ihmisllä dopamiinia on aivoissa liian vähän. Joten tähän käytetään paljon adhd lääkkeitä nostamaan dopamiinitasoja.
Dopamiinin säätelyhäiriötä ei voi korjata ei lääkkeellisin keinoin, se on ominaisuus mikä on luonnollisesti syntynyt adhdn mukana.
Mutta mitä voi korjata on oma toiminnanohjaus oikeilla apuvälineillä.
Olen herkkä unohtelemaan asioita joten kerään tähän keinoja miten eri pulmia voi ratkaista.
Tiedät että tulossa on monta tärkeää tapaamista/miittiä/käyntiä jonnekkin. Mutta pelkäät että unohdat ne viimehetkellä. Laita kännykkään herätys 2 tuntia ennen menoa niin olet varmasti valmis ja sulla on aikaa ilmestyä paikalle.
Onko kotisi kaaoksessa? Mitä sitten kun ei siivoominen kiinnosta, koska koko kämppä olis siivottava samantien. Ei mitää hätää. Siivoa laatikko kerralla, älä kerralla tyhjennä koko asuntosi sisältöä olohuoneen lattialle. Näin kun siivoat osissa löytävät tavaratkin helpommin paikoilleen.
Kannattaa jakaa viikolle vaikka jokapäivälle joku pieni tehtävä. SIitä tulee pieniä onnistumisen kokemuksia eikä nin paljoa pettymystä.
Ja huom, nämä keinot eivät tehoa hetkessä vaan vie aikaa ennenkuin pysyvät tulokset alkavat näkyä.
Nöpö kissa
lauantai 28. helmikuuta 2015
Huumori "latinaa"
Innostuin keksimään omia "latinan" tyyppisiä termejä mitä erilaisemmista asioista.
Pullasorsa - Pullaes sorsae
Narkomaani - Nistius narkomaneus
Alkoholisti - Alcoholicus cronicus
Lähikauppa - Lahies kappeus
Lääkäri - Lekuries osamattuus
Terveyskeskus - Arvaes keskusuus
Verenpaine - Rasvaes Rosenttisuus
Tulostin - Tulius tulesticus
Pullasorsa - Pullaes sorsae
Narkomaani - Nistius narkomaneus
Alkoholisti - Alcoholicus cronicus
Lähikauppa - Lahies kappeus
Lääkäri - Lekuries osamattuus
Terveyskeskus - Arvaes keskusuus
Verenpaine - Rasvaes Rosenttisuus
Tulostin - Tulius tulesticus
Unelmia
Muutama vuosi sitten olin fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa. Hakeuduin sähköasentajalinjalle ja tykkäsin kovasti opiskelusta. Opiskelu oli vaativaa ja se myös vei veronsa. Mitä pidemmälle talvea mentiin sitä hankalammaksi opiskelu kävi. Tämä ei ollut eka kerta eikä viimeinenkään. Näin on mulle käynyt kolmesti. Loppukesästä on täynnä virtaa opiskelemaan mutta sitten kun tulee talvi niin se onkin yhtäkkiä mahotona. Psyyke ja fysiikka pettää. Tulee kamala alakulo talvella ja se vie kaikki voimat, opiskelu on mahdotonta.
Mutta meillä kaikilla on unelmia. Toisilla on kaikki ovet auki, toisilla jokusen ovi auki. Nykyään on niin paljon kaikenlaisia erilaisia opiskeluvaihtoehtoja että tuntuu eksyvän tähän sekasen kaaoksen viidakkoon. Mikä olisi mulle paras? Näin fyysistä vointiani ajatellen.
Tykkään siis opiskella mutta se muuttuu talvea päin melkein mahdottomaksi. Sitä kutsutaan myös kaamosmasennukseksi. Nukun talvisin 12 tuntia ja kesäsin 4-6 tuntia yöstä. Olisi hienoa että vois kesällä opiskella ja sitten talvella mennä vähänniinkuin "horrokseen". Mutta kun ei. Paljon on valita mutta kaikki valinnat tarvitsee kestävyyttä talvella.
Tällä hetkellä työskentelen työsalilla (kuntouttava) ja saan tehdä siellä juuri sitä mitä haluan, eli käsitöitä. Kaikenlaisia laukkuja, koreja yms. Joten tämä on ihan hyvä väliaikainen vaihtoehto. Mutta kiikarissa on silti palata työelämään. Vaikka se on lähes mahdotonta niin tahdon uskoa siihen pienempään prosenttiin.
Mutta meillä kaikilla on unelmia. Toisilla on kaikki ovet auki, toisilla jokusen ovi auki. Nykyään on niin paljon kaikenlaisia erilaisia opiskeluvaihtoehtoja että tuntuu eksyvän tähän sekasen kaaoksen viidakkoon. Mikä olisi mulle paras? Näin fyysistä vointiani ajatellen.
Tykkään siis opiskella mutta se muuttuu talvea päin melkein mahdottomaksi. Sitä kutsutaan myös kaamosmasennukseksi. Nukun talvisin 12 tuntia ja kesäsin 4-6 tuntia yöstä. Olisi hienoa että vois kesällä opiskella ja sitten talvella mennä vähänniinkuin "horrokseen". Mutta kun ei. Paljon on valita mutta kaikki valinnat tarvitsee kestävyyttä talvella.
Tällä hetkellä työskentelen työsalilla (kuntouttava) ja saan tehdä siellä juuri sitä mitä haluan, eli käsitöitä. Kaikenlaisia laukkuja, koreja yms. Joten tämä on ihan hyvä väliaikainen vaihtoehto. Mutta kiikarissa on silti palata työelämään. Vaikka se on lähes mahdotonta niin tahdon uskoa siihen pienempään prosenttiin.
torstai 26. helmikuuta 2015
Lapset ovat julmia
Nykyaikana osataan diagnosoida ja ohjata lasta paraan mukaan. Mutta mikä tilanne oli 10 vuotta sitten?
Tässä on tarinani.
Olin luokan erikoinen lapsi ja minulla oli omat rutiinit, kiinostuksenkohteet yms. Olin siis erilainen. Siihen mukaan mulla oli neuropsykiatrista vahvaa oireilua joka vaikutti ihmissuhteisiin.
Minua haukuttii adhd kakaraksi, sopeutumattomaksi ihmiseksi sekä ärsyttäväksi.
Hakeuduin monesti ihmisten seuraan mutta statukseni oli portaan alin. Minulla ei ollut ihmisarvoa koska olin erilainen ja sitä ei kukaan ymmärtänyt. Sain adhd oireiden varjolla myös helposti raivareita ja se oli todella noloa.
Olin opettajien silmätikku. Oli automaattisesti selvä et jos jotain menee pieleen niin se on mun vika. Tämä nakersi minua ihmisenä joka oli kasvamassa lapsesta teiniksi ja teinistä aikuiseksi.
Minut jätettiin "outouden" takia pois leikeistä ja itkin aina kotiin tullessa.
Koko peruskoulun aikana minulla ei ollut kertaakaan tunnetta että koulu on kivaa.
Minulle tyrkättiin psykologia ja psykiatria jota sitten välttelin leimatumisen pelossa.
Ihmiset on julmia, varsinkin lapset.
Enhän mä voinu arvata että jos mun adhd tutkitaan että saan oikeasti apua. Tajusin tämän vasta aikuisena.
Tässä on tarinani.
Olin luokan erikoinen lapsi ja minulla oli omat rutiinit, kiinostuksenkohteet yms. Olin siis erilainen. Siihen mukaan mulla oli neuropsykiatrista vahvaa oireilua joka vaikutti ihmissuhteisiin.
Minua haukuttii adhd kakaraksi, sopeutumattomaksi ihmiseksi sekä ärsyttäväksi.
Hakeuduin monesti ihmisten seuraan mutta statukseni oli portaan alin. Minulla ei ollut ihmisarvoa koska olin erilainen ja sitä ei kukaan ymmärtänyt. Sain adhd oireiden varjolla myös helposti raivareita ja se oli todella noloa.
Olin opettajien silmätikku. Oli automaattisesti selvä et jos jotain menee pieleen niin se on mun vika. Tämä nakersi minua ihmisenä joka oli kasvamassa lapsesta teiniksi ja teinistä aikuiseksi.
Minut jätettiin "outouden" takia pois leikeistä ja itkin aina kotiin tullessa.
Koko peruskoulun aikana minulla ei ollut kertaakaan tunnetta että koulu on kivaa.
Minulle tyrkättiin psykologia ja psykiatria jota sitten välttelin leimatumisen pelossa.
Ihmiset on julmia, varsinkin lapset.
Enhän mä voinu arvata että jos mun adhd tutkitaan että saan oikeasti apua. Tajusin tämän vasta aikuisena.
tiistai 24. helmikuuta 2015
Kipu
Kipu on monelle tuttu tunne, on päänsärkyä, selkäjomotusta, jalkojen kipuja jne. Monesti ihmiset ketkä menevät lääkärille haluavat helpotusta oloonsa. Jollekkin kelpaa lääkepurkki, toinen sairaslomaa ja kolmas haluaa jatkotutkimuksia/tai saa jatkotutkimuksia. Usein kipupotilaat on kroonisesti kipeitä ja heillekkin olisi suotava tasapainoinen elämä. Eli kattavat perustutkimukset ja sairaudesta riippuen jatkotutkimukset yms.
On myös sellaista kipua kuin fibromyalgiassa että kipuja on, ne vaihtaa osotetta kropassa aina miten lystää. Milloin jomottaa selkää, seuraavana päivänä niskat on kipeet, jaloissa voi tuntua. Väsymystä, alakuloisuutta. Ja väsymystä siitä että joutuu pyörimään terveydenhoidon rattaissa missä kovinkaan moni lääkäri ei tiedä fibrosta oikeastaa yhtään mitään. Yritä sitte siinä löytää oikeanalainen lääkäri.
Minulla ei ole fibromyalgiaa, minulla on jotain paljon harviaisempaa. Minulla on korkea kipukynnys. Olen muutaman kerran murtanut jalan ja viimeisen kerran kun se murtui niin mä kynkkäsin murtuneella jalalla viikon, ilmettelein suuresti palloksi paisunutta jalkaa kunnes lääkäri hoitopaikassa pisti lähetteen menemään päivystykseen. Käveln taksista ulos ja menin infopisteelle, sanoin asiani ja jäin odottamaan lääkäriä päivystysaulaan. Otettiin kuvat jalasta ja lääkäri sitten kysy multa "miten ihmeessä sä oot tänne päässy tossa kunnossa olevalla jalalla" no vastasin "ai mitä, siis tänne vai, taksilla eka sit kävellen". Nyt kuule neidillä on jalka poikki että sillai.
Jalan murtuminen ei tuntunut oikeastaan missään. Sattu vaa vähän, ellei ollenkaan.
Täst kipukynnyksen korkeudesta johtuen en tunne kun mulla jyllää monia tulehduksia. Esim vt on mulla täysin oireeton. Munuaistulehdus on myös oireeton (voi tuntua joskus selkäpuolella pieniä tuntemuksia, mutta muuten en tunne kipua kunnolla)
Aloin sit ihmetellä että mistä tämä johtuu. Kävin lekurillakin muutaman kerran ihmettelemässä tätä kipukynnysasiaa. Se että on korkea kipukynnys ei tarkoita ettei mulla olisi kipuja. Muutama lääke on tehnyt pitkäaikaiskäytössä tämän muutoksen mun kivuntuntemukseen.
Oli kipukynnys matala tai korkea niin kummassakin on omat ongelmansa.
On myös sellaista kipua kuin fibromyalgiassa että kipuja on, ne vaihtaa osotetta kropassa aina miten lystää. Milloin jomottaa selkää, seuraavana päivänä niskat on kipeet, jaloissa voi tuntua. Väsymystä, alakuloisuutta. Ja väsymystä siitä että joutuu pyörimään terveydenhoidon rattaissa missä kovinkaan moni lääkäri ei tiedä fibrosta oikeastaa yhtään mitään. Yritä sitte siinä löytää oikeanalainen lääkäri.
Minulla ei ole fibromyalgiaa, minulla on jotain paljon harviaisempaa. Minulla on korkea kipukynnys. Olen muutaman kerran murtanut jalan ja viimeisen kerran kun se murtui niin mä kynkkäsin murtuneella jalalla viikon, ilmettelein suuresti palloksi paisunutta jalkaa kunnes lääkäri hoitopaikassa pisti lähetteen menemään päivystykseen. Käveln taksista ulos ja menin infopisteelle, sanoin asiani ja jäin odottamaan lääkäriä päivystysaulaan. Otettiin kuvat jalasta ja lääkäri sitten kysy multa "miten ihmeessä sä oot tänne päässy tossa kunnossa olevalla jalalla" no vastasin "ai mitä, siis tänne vai, taksilla eka sit kävellen". Nyt kuule neidillä on jalka poikki että sillai.
Jalan murtuminen ei tuntunut oikeastaan missään. Sattu vaa vähän, ellei ollenkaan.
Täst kipukynnyksen korkeudesta johtuen en tunne kun mulla jyllää monia tulehduksia. Esim vt on mulla täysin oireeton. Munuaistulehdus on myös oireeton (voi tuntua joskus selkäpuolella pieniä tuntemuksia, mutta muuten en tunne kipua kunnolla)
Aloin sit ihmetellä että mistä tämä johtuu. Kävin lekurillakin muutaman kerran ihmettelemässä tätä kipukynnysasiaa. Se että on korkea kipukynnys ei tarkoita ettei mulla olisi kipuja. Muutama lääke on tehnyt pitkäaikaiskäytössä tämän muutoksen mun kivuntuntemukseen.
Oli kipukynnys matala tai korkea niin kummassakin on omat ongelmansa.
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Lepositeet
Minut haettiin poliisin toimesta sairaalaan reilu vuosi sitten. Sairastuin vaikeaa ja invalidisoivaa psykoosia. Olin harhanen, sekava ja välillä minusta ei saanut oikein tolkkua. Se että olin psykoosissa ei poissulje ettenkö muistaisi aikoja psykoosissa. Muistan suurimman osan, mutta tätähän henkilökunta luulee etten muistaisi, ainakin hoidon loppuvaiheessa.
Minut sisäänkirjattiin kellokoskelle 11/2013. Sain siis lähdöt kellokoskelle koska jorvi oli kertaalleen polttanut päreensä minun ravaamiseen jatkuviin lyhytaikaishoitoihin.
Kellokoski olikin sitten sellanen kokemus mistä löytyy kiitoksien lisäks harvinaisen epäinhimillisiä miinuksia.
Ajattlein kertoa vähän lepositeistä ja eristämisestä näin yleensä.
Olin siis psykoosin takia erittäin itsetuhoinen ja kaipasin kyllä juttuseuraa. Välillä on muistiaukkoja et mistäköhän taas jouduin erkkaan.
Erkas oleminen on siin mieles hirveeetä että siellä ei voi tehdä kirjaimellisesti mitään. Muutakun makaat patjalla lattialla ja kattelet hallusinaatioita katosta ja seinistä.
Sen sijaan miten jorvi toimi niin kellokosken toiminta oli syvältä. Ei tarttenu kun vähän ääntä korottaa niin henkilökunta osoitti erkan suuntaan, mielellään lepositeisiin.
kling kling ja puheensorinaa siinä kun ne vänkkäs mua remmeihin. Olin hiton vihanen, huusin kaiken ulos ja haukuin kaiken mahdollisen koska pelkästi katosta näkyviä halluja.
Jorvissa taas sain ns. vierihoitoa millä vältettiin erkka kokonaan.
Muutaman kerran olen saanut sellast hoitoa että on makanut lattialla, joo, makanut lattialla mutta on painettu sitä lattiaa vasten ja kas kummasti helpottaa ja pystyy nousee ja jatkaa matkaa.
Kellokoskella jos joudut eristykseen (elä ikinä joudu) niin lääkäri käy vaan aamulla ja illalla tsekkaamassa, joka johti siihen että siellä erkassa oltiin tarpeettoman pitkään.
Olin erkassa/lepareissa tämän hoidon aikana (11/2013-3/2014 psykoosijakso) yli 20 kertaa. SIIS 20 kertaa, huhuh. Aina sama juttu. Harhanen ja sillai mutta ei se oikeuta sitomaan taikka heittämään koppihoitoon.
Sitä jopa uhkailtiin monesti et "jos sä et muutu niin sä meet erkkaa, ja kutsutaan heti lääkäri" (joku huonoa suomea osaava ulkomaalainen paska.
Fyysisen tilan hoito meni kans ihan kuralle. En saanut kunnon kipulääkitystä vaikeaan selkäsairauteen ja sit ihmetellää et miks olenkaan niin kiukkunen ja vaikea.
Minut sisäänkirjattiin kellokoskelle 11/2013. Sain siis lähdöt kellokoskelle koska jorvi oli kertaalleen polttanut päreensä minun ravaamiseen jatkuviin lyhytaikaishoitoihin.
Kellokoski olikin sitten sellanen kokemus mistä löytyy kiitoksien lisäks harvinaisen epäinhimillisiä miinuksia.
Ajattlein kertoa vähän lepositeistä ja eristämisestä näin yleensä.
Olin siis psykoosin takia erittäin itsetuhoinen ja kaipasin kyllä juttuseuraa. Välillä on muistiaukkoja et mistäköhän taas jouduin erkkaan.
Erkas oleminen on siin mieles hirveeetä että siellä ei voi tehdä kirjaimellisesti mitään. Muutakun makaat patjalla lattialla ja kattelet hallusinaatioita katosta ja seinistä.
Sen sijaan miten jorvi toimi niin kellokosken toiminta oli syvältä. Ei tarttenu kun vähän ääntä korottaa niin henkilökunta osoitti erkan suuntaan, mielellään lepositeisiin.
kling kling ja puheensorinaa siinä kun ne vänkkäs mua remmeihin. Olin hiton vihanen, huusin kaiken ulos ja haukuin kaiken mahdollisen koska pelkästi katosta näkyviä halluja.
Jorvissa taas sain ns. vierihoitoa millä vältettiin erkka kokonaan.
Muutaman kerran olen saanut sellast hoitoa että on makanut lattialla, joo, makanut lattialla mutta on painettu sitä lattiaa vasten ja kas kummasti helpottaa ja pystyy nousee ja jatkaa matkaa.
Kellokoskella jos joudut eristykseen (elä ikinä joudu) niin lääkäri käy vaan aamulla ja illalla tsekkaamassa, joka johti siihen että siellä erkassa oltiin tarpeettoman pitkään.
Olin erkassa/lepareissa tämän hoidon aikana (11/2013-3/2014 psykoosijakso) yli 20 kertaa. SIIS 20 kertaa, huhuh. Aina sama juttu. Harhanen ja sillai mutta ei se oikeuta sitomaan taikka heittämään koppihoitoon.
Sitä jopa uhkailtiin monesti et "jos sä et muutu niin sä meet erkkaa, ja kutsutaan heti lääkäri" (joku huonoa suomea osaava ulkomaalainen paska.
Fyysisen tilan hoito meni kans ihan kuralle. En saanut kunnon kipulääkitystä vaikeaan selkäsairauteen ja sit ihmetellää et miks olenkaan niin kiukkunen ja vaikea.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Aivotärähdys
1,5 viikkoa sitten olin kuntosalilla nyrkkeilemässä säkkiin, kunnes koko helahoito lähti tulee alas. En loukkaantunut säkistä mutta katossa olevasta 0.5m pitkästä putkesta joka osui takaraivoon. Oli maanantai ilta ja sanoin muille että ei mua satu mihinkään.
Seuraavana päivänä töissä alkoi hirveä kylmähiki, jomotus ja pahoinvointi. Pääsin just ja just kotia ja siellä musta tuli sänkypotilas kun käveleminenkin sattui erittäin paljon.
Minulle soitettii ambulanssi ja lähetettiin menee jorviin. Jorvissa odotin 4 tuntia ensimmäistä kipulääkettä. Olin varmaa helppo potilas ku kuntoni takia niin heikkona. Käveleminenkin tuntu pahalta kun sattui nii paljon ja lattia lainehti ja näky kaikenlaista väreilyä ja kuviota silmissä.
3 tuntia odottelun jälkeen kuuntelin miten lääkäri puhuu tunnin toisen potilaan kanssa joka ei ole akuutin sairaanhoidon tarpeessa.
Vasta 4 tuntia odoteltuani sain särkylääkettä, ei menny kuin 2h ja pomppasin iloisesti sängystä ja olin valmis jatkaa matkaa, kipulääkeresepti kourassa.
Miten niin yksinkertainen asia kuten kipulääke voi olla niin kiven alla?
Seuraavana päivänä töissä alkoi hirveä kylmähiki, jomotus ja pahoinvointi. Pääsin just ja just kotia ja siellä musta tuli sänkypotilas kun käveleminenkin sattui erittäin paljon.
Minulle soitettii ambulanssi ja lähetettiin menee jorviin. Jorvissa odotin 4 tuntia ensimmäistä kipulääkettä. Olin varmaa helppo potilas ku kuntoni takia niin heikkona. Käveleminenkin tuntu pahalta kun sattui nii paljon ja lattia lainehti ja näky kaikenlaista väreilyä ja kuviota silmissä.
3 tuntia odottelun jälkeen kuuntelin miten lääkäri puhuu tunnin toisen potilaan kanssa joka ei ole akuutin sairaanhoidon tarpeessa.
Vasta 4 tuntia odoteltuani sain särkylääkettä, ei menny kuin 2h ja pomppasin iloisesti sängystä ja olin valmis jatkaa matkaa, kipulääkeresepti kourassa.
Miten niin yksinkertainen asia kuten kipulääke voi olla niin kiven alla?
ketipinor?
Monelle on varmasti tuttu tämä ketipinor valmiste. Lääkärit ovat "hoksanneet" että kun ei enää bentsoja tahdota määrätä niin sitten on keksitty ketipinor. Ketipinoria käytetään valtavasti mitä erilaisempiin tiloihin ja sairauksiin. mm. unettomuuteen, ahdistukseen, masennukseen, kipuihin, erilaisiin persoonallisuushäiriöihin, pakko-oireisiin yms. Lista on loputon.
Lääkärit kyllä ovat oikeessa, ketipinor ei aiheuta riipuvuutta, mutta aiheuttaa huomattavasti vahinkoa aivoihin ja välittäjäaineitten toimintaan. Minusta ainoa hyväksytty käyttöaihe on psykoosi. Ketipinor aiheuttaa myös tunteitten latistumista, nautinnon katoamista, häiriöitä, ummetusta, väsymystä sekä erilaisia pakkoliikkeitä (huom pitkäaikainen käyttö).
ketipinorista on siis tullut muotilääke ja sitä käytetään lähes mihin vaivaan tahansa. Yritä siinä lääkärille selittää, ei onnistu. Ei bentsoja ei nukahtamislääkkeitä, eikä kipulääkkeitä, vaan se perhanan ketipinor. Ei se mtää jos on psykoosi mutta minusta on hiukan epälyttävää käyttää muihin tarkoituksiin.
Lääkärit kyllä ovat oikeessa, ketipinor ei aiheuta riipuvuutta, mutta aiheuttaa huomattavasti vahinkoa aivoihin ja välittäjäaineitten toimintaan. Minusta ainoa hyväksytty käyttöaihe on psykoosi. Ketipinor aiheuttaa myös tunteitten latistumista, nautinnon katoamista, häiriöitä, ummetusta, väsymystä sekä erilaisia pakkoliikkeitä (huom pitkäaikainen käyttö).
ketipinorista on siis tullut muotilääke ja sitä käytetään lähes mihin vaivaan tahansa. Yritä siinä lääkärille selittää, ei onnistu. Ei bentsoja ei nukahtamislääkkeitä, eikä kipulääkkeitä, vaan se perhanan ketipinor. Ei se mtää jos on psykoosi mutta minusta on hiukan epälyttävää käyttää muihin tarkoituksiin.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Lääkkeet
Sain joku aika sitten loppulausunnon kellokoskelta. Siinä mikä pisti silmään luki että "bentso ja lääkehakuinen". Siis ihankuin mä huvikeen lääkkeitä käyttäisin. En ole koskaan käyttänyt huumeita ja alkoholiakin otan harvemmin kuin kerran kuussa.
Totta, alkuajan hoidosta 1/2014 meikä käytti runsaasti lääkkeitä. Koska olin niin pahasti psykoottinen ja ahdistunut potilas. Tämä merkintä on jäänyt kummittelemaan tietoihin ja kun siellä kellokoskella joskus tarttin ensiavuksi vähän rauhoittavaa niin ne on tyrmätty heti.
On tunteita kun ei kestä ja on hauras. Silloin ei makaaminen auta, vaan avuksi keskusteluapua ja pieni annos rauhoittavaa auttaa kummasti. Tarvistin kovasti tukea sairaanhoitajista osastojaksolla, vaikka niukkapuheinen oli johtuen psykoosista.
Psykoosiin sairastuin neuropsykiatrisen taustan vallitessa ja aikuisuuden kynnyksellä.
Mä ymmärrän että nistit yms ei sais saada ylimääräisiä lääkkeitä, mutta kun ei. Tehdään meistä kaikista lääkehakuisia ja ihmetellään kun kovan kivun keskellä tekee itsemurhan.
Minulla kävi toistuvasti mielessä itsari koska neuropsykiatrinen oirehdinta (vaikea etsiä sanoja mitä puhua, kuunnella tarkkaavaisesti, rauhoittua jne) oli niin voimakasta. Tässä siis vain lyhyt teksti asiasta.
Minusta tuntuu että minusta on tehty nisti.
Sitten kun uloskirjattiin niin kukaan ei enää tienny tota "nistijuttua", vaan sain lääkkeet kovaan kipuun ja annoksia nostettiin (selkäsairaus). Olin ihan onnessani kun kävin lekurissa (yleislääkäri) ja se anto roimasti nostaa annoksia. 11/2013-6/2014 meikä kärsi elämän rankimmat kivut kun ei meinattu edes pamolia antaa.
Kurja juttu mutta tosi on. Pistetää otsaa "somatisaatiohäiriö" niin voi olla varma ettei tule saamaan oikeaa kipulääkitystä
Totta, alkuajan hoidosta 1/2014 meikä käytti runsaasti lääkkeitä. Koska olin niin pahasti psykoottinen ja ahdistunut potilas. Tämä merkintä on jäänyt kummittelemaan tietoihin ja kun siellä kellokoskella joskus tarttin ensiavuksi vähän rauhoittavaa niin ne on tyrmätty heti.
On tunteita kun ei kestä ja on hauras. Silloin ei makaaminen auta, vaan avuksi keskusteluapua ja pieni annos rauhoittavaa auttaa kummasti. Tarvistin kovasti tukea sairaanhoitajista osastojaksolla, vaikka niukkapuheinen oli johtuen psykoosista.
Psykoosiin sairastuin neuropsykiatrisen taustan vallitessa ja aikuisuuden kynnyksellä.
Mä ymmärrän että nistit yms ei sais saada ylimääräisiä lääkkeitä, mutta kun ei. Tehdään meistä kaikista lääkehakuisia ja ihmetellään kun kovan kivun keskellä tekee itsemurhan.
Minulla kävi toistuvasti mielessä itsari koska neuropsykiatrinen oirehdinta (vaikea etsiä sanoja mitä puhua, kuunnella tarkkaavaisesti, rauhoittua jne) oli niin voimakasta. Tässä siis vain lyhyt teksti asiasta.
Minusta tuntuu että minusta on tehty nisti.
Sitten kun uloskirjattiin niin kukaan ei enää tienny tota "nistijuttua", vaan sain lääkkeet kovaan kipuun ja annoksia nostettiin (selkäsairaus). Olin ihan onnessani kun kävin lekurissa (yleislääkäri) ja se anto roimasti nostaa annoksia. 11/2013-6/2014 meikä kärsi elämän rankimmat kivut kun ei meinattu edes pamolia antaa.
Kurja juttu mutta tosi on. Pistetää otsaa "somatisaatiohäiriö" niin voi olla varma ettei tule saamaan oikeaa kipulääkitystä
tiistai 17. helmikuuta 2015
hieronta
Monasti meillä monikipuisilla on tarve etsiä lievitystä kipuihin. Ja usein rahoitus julkiselta puolelta esim hierontaan on nihkeä. Olen saanut muutaman niska/hartiakäsittelyn ja voin sanoa että masennuskin lähti parantumaan. Oloni on paljon rennompi ja pystyn keskittymään paremmin kun ei jomota. Mulla on ollut kroonisia selkäkipuja ja selkäsairaus 6 vuotta. Vasta nytten päätin kokeilla niska/hartiahierontaa, ja pakko myöntää olen paljon energisempi ja jaksan pidempään eivätkä kivut tule kovin nopeasti takaisin. Olen ottanut 5 käsittelykertaa. Tämä on taas sellanen laji mitä kela ei suostu korvaamaan. Mulla melkein ainoa asia mikä auttaa lääkkeitten lisäks. Minusta pitäisi panostaa nimenomaan hieronta/akupunktiolinjalle koska se saattaa monelle olla juuri se viimeinen keino joka auttaa. Kallista lystiä on mutta terveydellä on rahassa mittaamaton arvo.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Levoton lapsi
Olen pienestä lähtien ollu aina ylivilkas ilopilleri joka aina kohelsi ja juoksi luokassa ympäriinsä, varsinkin jos ei sattunut kiinnostamaan mikään. Käytös oli nollatasoa, kun jos mua ei kiinnostanut, niin mua ei oikeesti kiinnostanut. Tylsien oppiaineitten tunnilla juoksin ympäri luokkaa, keikuin tuolilla ja ryömin pöytien alla, etsien mukamas jotain. Mä sain kokoajan kuulla että en osaa keskittyä ja ohjata omia resursseja oikein. Minusta oli hauska piirrellä kaikenlaista oppikirjoihin ja väritellä kuvia. Minun oli suorastaan pakko piirustella että pystyin pitämään itteni jotenki hereillä oppitunneilla. Kun jossain aineissa olin ihan haka ja hyperkeskityin, niin toisissa oppiaineissa tein vaan kaikenlaista sinnepäin tekniikalla.
Olen ollut lapsesta asti silti vastuutuntoinen ihminen, vaikkei se näkynytkään koulutöissä tai todistuksessa. Rupes nakertaa. Minua kutsuttiin kokoajan hyperaktiiviseksi adhd koheltajaksi. Silloin adhd oli sama kuin kirosana. Minua tyrkättiin adhd tutkimuksiin mutta kieltäydyin. Sain sitten samalla mitalla omasta kieltäytymisestä kun yhtäkkiä 17vuotiaana lukio ei enää onnistunut ja keskiarvo oli 5.5. Sitten vast tajusin et ei helvetti, pakkohan mun on käydä se perkeleen adhd asia tutkiuttamassa. Eihä siitä avotutkimuksesta mitää tullu, lörpöttelin ja höpisin ihan taukoomatta. Vasta osastolla sitte asiat selvis.
Olen ollut lapsesta asti silti vastuutuntoinen ihminen, vaikkei se näkynytkään koulutöissä tai todistuksessa. Rupes nakertaa. Minua kutsuttiin kokoajan hyperaktiiviseksi adhd koheltajaksi. Silloin adhd oli sama kuin kirosana. Minua tyrkättiin adhd tutkimuksiin mutta kieltäydyin. Sain sitten samalla mitalla omasta kieltäytymisestä kun yhtäkkiä 17vuotiaana lukio ei enää onnistunut ja keskiarvo oli 5.5. Sitten vast tajusin et ei helvetti, pakkohan mun on käydä se perkeleen adhd asia tutkiuttamassa. Eihä siitä avotutkimuksesta mitää tullu, lörpöttelin ja höpisin ihan taukoomatta. Vasta osastolla sitte asiat selvis.
sunnuntai 15. helmikuuta 2015
Kipu ja "masennus"
Minusta on ristiriitaista että kipupotilaille leimataan otsaan "masennus" ja aletaan tyrkkäämään näitä SSRI-"ihmelääkkeitä". Tosiasia on se että jos on kovat kivut niin toki mieli vähän synkkenee, ehkäpä jopa masentuu. Mutta tämä "masennus" onkin jotain ihan muuta kuin "tavanomainen" masennus. Se "masennus" johtuu suoraan kivusta, ja minusta pitäisi hoitaa kipu ensisijaisesti, jolloin myös kipumasennus parantuu.
Suomessa kivunhoito on lapsenkengissä. Ei meinaa päästä kipupolille ollenkaan, vaan tyrkätään SSRI lääkkeitä ja silläsipuli. Ja sitten pistetää papereihin merkintä (jos kipulääkettä hakemaan tullut) että "lääkeriippuvainen ja lääkehakuinen". Mikä on musta ihan törkeetä.
SSRI lääkitystä saisi tarjota minusta vain psykiatrit ja vain vakavin perustein.
Toinen lääkeryhmä on psykoosilääkkeet. On tullut joku trendi yleislääkäreitten keskuudessa määrätä pieniä annoksia ketipinoria unta parantamaan. Pitkäaikaisessa käytössä (jos ei ole psykoosia) voivat vaikuttaa erittäin voimakkaasti aivoihin. Lääkärit silti vakuuttelee että lääke on turvallinen koska se ei aiheuta riippuvuutta.
Eli yhteenvetona, psyykelääkkeet vain vakavien mielenterveyshäiriöitten hoitoon (psykoosi/kakssuuntanen).
Psyykelääkkeet on loukkaus kipupotilasta kohtaan, ja sillä sipuli.
Suomessa kivunhoito on lapsenkengissä. Ei meinaa päästä kipupolille ollenkaan, vaan tyrkätään SSRI lääkkeitä ja silläsipuli. Ja sitten pistetää papereihin merkintä (jos kipulääkettä hakemaan tullut) että "lääkeriippuvainen ja lääkehakuinen". Mikä on musta ihan törkeetä.
SSRI lääkitystä saisi tarjota minusta vain psykiatrit ja vain vakavin perustein.
Toinen lääkeryhmä on psykoosilääkkeet. On tullut joku trendi yleislääkäreitten keskuudessa määrätä pieniä annoksia ketipinoria unta parantamaan. Pitkäaikaisessa käytössä (jos ei ole psykoosia) voivat vaikuttaa erittäin voimakkaasti aivoihin. Lääkärit silti vakuuttelee että lääke on turvallinen koska se ei aiheuta riippuvuutta.
Eli yhteenvetona, psyykelääkkeet vain vakavien mielenterveyshäiriöitten hoitoon (psykoosi/kakssuuntanen).
Psyykelääkkeet on loukkaus kipupotilasta kohtaan, ja sillä sipuli.
ADHD tutkimukset
On monenlaista tapaa tutkituttaa adhd. Julkisella, yksityisellä, osastolla (joka erikoistunut nepsy- juttuihin). Minulla alettiin tutkimaan adhdta 2011 julkisella puolella avohoidossa. Siitä ei tullut mitään. Sain onneks lähetteen 2012 psykiatriakeskuskeen osastojaksolle (tutkimusjakso). Homma meni näin. Minut sisäänkirjattiin ja otettiin lähtötiedot ja kyseltiin omasta mielestä mikä on ongelma. Siitä sitten laadittiin tavoitesuunitelma.
ensimmäinen kuukaus kävin neuropsykologilla 2x/vko ja psykologilla 2x/vko ja toimintaterapeutilla 3x/vko. Siihen vielä lääkärin haastattelut ja hoitajien keskustelut.
Jakso oli rankka mutta sen arvoinen. Minulle tehtiin todella laajat tutkimukset. Porukoita haastateltiin ja kyseltiin paljon asioita lapsuudesta (minulla ku ei ole missään neuvolatietoja, tai jos on niin ne on kadonneet kummasti). Koulussa (lukio) teki muutama opettaja arvio minun keskittymisestä ja toiminnanohjauksesta. Ne oli vain tukena adhd diagnoosiin.
Lopulta tukimukset saatiin tehtyä ja minulle alettii hakemaan tuettua asumista. Sain lääkityksen, diagnoosin ja se oli lähinnä siinä.
En olisi ikinä saanut diagnoosia avopuolelta vaikeaoireisuuden takia. Minun adhd oli sellaista että mun kans oli hankala olla yhteistyössä vaikka kuina yritin skarpata itteäni kuuntelemaan loppuun asti haastatteluja.
Tutkimusjakso oli rankka muta sen arvoinen. Jos on mahdollista päästä osastojaksolle tutkiuttamaan adhd niin tämä psykiatriakeskus oli avain asemassa. Ei mennyt kuin 1-2kk ja diagnoosi kourassa ja jatkohoitoa suunnittelemaan. Siis jopa nopeammin kuin yksityisellä.
Tutkimukseen kuului keskittymisen arviointi, hyperaktiivisuus oireet (joo olen hyper adhd), impulsiivisuutta tutkittiin ja tehtiin neuropsykologiset testit painuttuen adhdn oireisiin.
Mukaan tarras kans monta muutakin diagnoosia mutta adhd ja psykoosi (diagnoosi 2013) on mun ykkösdiagnoosit. Hoito keskittyy lähinnä näiden kahden välille.
ensimmäinen kuukaus kävin neuropsykologilla 2x/vko ja psykologilla 2x/vko ja toimintaterapeutilla 3x/vko. Siihen vielä lääkärin haastattelut ja hoitajien keskustelut.
Jakso oli rankka mutta sen arvoinen. Minulle tehtiin todella laajat tutkimukset. Porukoita haastateltiin ja kyseltiin paljon asioita lapsuudesta (minulla ku ei ole missään neuvolatietoja, tai jos on niin ne on kadonneet kummasti). Koulussa (lukio) teki muutama opettaja arvio minun keskittymisestä ja toiminnanohjauksesta. Ne oli vain tukena adhd diagnoosiin.
Lopulta tukimukset saatiin tehtyä ja minulle alettii hakemaan tuettua asumista. Sain lääkityksen, diagnoosin ja se oli lähinnä siinä.
En olisi ikinä saanut diagnoosia avopuolelta vaikeaoireisuuden takia. Minun adhd oli sellaista että mun kans oli hankala olla yhteistyössä vaikka kuina yritin skarpata itteäni kuuntelemaan loppuun asti haastatteluja.
Tutkimusjakso oli rankka muta sen arvoinen. Jos on mahdollista päästä osastojaksolle tutkiuttamaan adhd niin tämä psykiatriakeskus oli avain asemassa. Ei mennyt kuin 1-2kk ja diagnoosi kourassa ja jatkohoitoa suunnittelemaan. Siis jopa nopeammin kuin yksityisellä.
Tutkimukseen kuului keskittymisen arviointi, hyperaktiivisuus oireet (joo olen hyper adhd), impulsiivisuutta tutkittiin ja tehtiin neuropsykologiset testit painuttuen adhdn oireisiin.
Mukaan tarras kans monta muutakin diagnoosia mutta adhd ja psykoosi (diagnoosi 2013) on mun ykkösdiagnoosit. Hoito keskittyy lähinnä näiden kahden välille.
lauantai 14. helmikuuta 2015
Piirustuksia
ADHD ja kaaos
Monelle adhd ihmisille on tuttua kaaos ja epäjärjestelmällisyys. Löytää jääkaapista sitä mikä sinne ei kuulu, unohtuu viedä roskat, tavarat kadoksissa ja kämppä kaaoksessa. Ajattelin vähän kertoa vinkkejä miten tätä kaaoksen sekamelskaa voi helpottaa ja mistä tulisi aloittaa. Adhd ihmisillä voi olla siistikin koti, mutta yhdistävä tekijä sotkusen ja siistin kodin kanssa on se että tavarat ei tahdo aina löytää oikeille paikoille, tai tavaroita ei mahda löytyä.
Kun olin lapsi minulla oli todella sotkunen huone. En osannut organisoida oikein kunnolla. Siitä ku sit pinna kiristyi ja ajattelin et jotain on asialle tehtävä niin aloitin hitaasti. Kaappi kerralla kävin vähän läpi että minkälaista tavaraa oikein on. Innostuin koska huone oli niin sotkussa ja aiheutti levottomuutta.
Kun sain huoneen vähän enemmän järjestykseen aloin pitämään järjestelmällisyydestä. Koska oli niin helppoa, jos vaikka joku tavara hukassa ei tarte pelätä kaapinoven avaamisen jälkeen sieltä niskaan tulevaa vyöryä.
Toisekseen siivoomisen iloksi löysin vanhojen harrastuksien tarvikkeita ja innostuin selaamaan niitä. Sillä myös elvytin vanhoja harrastuksia.
Mutta eräs ongelma tahto kuitenkin seurata perässä, en millään meinannu löytää useita tavaroita. Vaikka kuinka yritin pistää mieleen mikä minnekkin menee. Kämpästä toiseen muuttaessa (joo ja muutin pois porukoilta kun olin 18) vanhemmat joutuivat aina laittamaan tavarat järjestelmällisesti, ja minä seurasin vierestä. En osannut muuton jälkee lajitella tavaroita en mitenkään. Asuin kerran 2 viikkoa pelkkien laatikoitten keskellä.
Aloin sitten sairastumaan psykoosiin kun olin 20 ja jouduin muuttamaan takaisin palveluasumiseen. Psykoosi oli niin rankka ja vaikea että se myös tuhosi aloitekykyä (kuten adhd) sekä järjestelmällisyyttä. Yhdessä adhd ja psykoosi sai tuhoja aikaan.
Nytten olen asustellut täällä ja alan pikkuhiljaa toipumaan psykoosista. Olen saanut avuksi viikko-ohjelman joka täytetään aina viikonloppuisin (mitä menoja, missä pitää olla, mitä ostaa). Lisäksi laitoin kännykkään erilaisia hälytyksiä, vaikkapa esim (käy kirjastossa) taikkaa (lataa matkakortti). Yhtäkkiä asioiden hoitaminen helpottui.
Silti asioiden suorittamisessa saatan takerrella oikein olan takaa. Mutta minkäs sille mahtaa. Se on adhd.
Kun olin lapsi minulla oli todella sotkunen huone. En osannut organisoida oikein kunnolla. Siitä ku sit pinna kiristyi ja ajattelin et jotain on asialle tehtävä niin aloitin hitaasti. Kaappi kerralla kävin vähän läpi että minkälaista tavaraa oikein on. Innostuin koska huone oli niin sotkussa ja aiheutti levottomuutta.
Kun sain huoneen vähän enemmän järjestykseen aloin pitämään järjestelmällisyydestä. Koska oli niin helppoa, jos vaikka joku tavara hukassa ei tarte pelätä kaapinoven avaamisen jälkeen sieltä niskaan tulevaa vyöryä.
Toisekseen siivoomisen iloksi löysin vanhojen harrastuksien tarvikkeita ja innostuin selaamaan niitä. Sillä myös elvytin vanhoja harrastuksia.
Mutta eräs ongelma tahto kuitenkin seurata perässä, en millään meinannu löytää useita tavaroita. Vaikka kuinka yritin pistää mieleen mikä minnekkin menee. Kämpästä toiseen muuttaessa (joo ja muutin pois porukoilta kun olin 18) vanhemmat joutuivat aina laittamaan tavarat järjestelmällisesti, ja minä seurasin vierestä. En osannut muuton jälkee lajitella tavaroita en mitenkään. Asuin kerran 2 viikkoa pelkkien laatikoitten keskellä.
Aloin sitten sairastumaan psykoosiin kun olin 20 ja jouduin muuttamaan takaisin palveluasumiseen. Psykoosi oli niin rankka ja vaikea että se myös tuhosi aloitekykyä (kuten adhd) sekä järjestelmällisyyttä. Yhdessä adhd ja psykoosi sai tuhoja aikaan.
Nytten olen asustellut täällä ja alan pikkuhiljaa toipumaan psykoosista. Olen saanut avuksi viikko-ohjelman joka täytetään aina viikonloppuisin (mitä menoja, missä pitää olla, mitä ostaa). Lisäksi laitoin kännykkään erilaisia hälytyksiä, vaikkapa esim (käy kirjastossa) taikkaa (lataa matkakortti). Yhtäkkiä asioiden hoitaminen helpottui.
Silti asioiden suorittamisessa saatan takerrella oikein olan takaa. Mutta minkäs sille mahtaa. Se on adhd.
torstai 12. helmikuuta 2015
Kuntoutus
Minulla on viimeiset vuodet ollut niin että käyn lääkärissä, saan reseptin ja menen pois. Tällä kertaa tulikin jotain uutta. Minulle aletaan suunittelemaan työtä/opiskelua johon tueksi saa neuropsykiatrista kuntoutusta. Mulla on ollut adhd diagnoosi 3 vuotta, ja vasta nytten on tarjolla kuntoutusta.
Asun tällä hetkellä asumispalvelussa. Alkuperäinen syy oli sairastettu psykoosi. Sairastuin psykoosiin yllättäen reilu vuos sitten, jäi koulut ja kaikki kesken. Nyt olen saanut tarpeeksi kuntoutusta psykoosiin että voin sanoa että en tarvitse niin intensiivistä hoitoa, vaan olen valmis siirtymään vähemmän tuettuun asumiseen.
Sairastuin psykoosiin aikuisuuden kynnyksellä, koska meillä nepsyläisillä on paljon enemmän vaikeuksia ja muutoksia elämässä niin myös aikuistuminen oli syy psykoosin puhkeamiseen. Psykoosi ei ole vielä remissiossa, nään välillä "positiivisia harhoja", eli just et kissa on tullut huoneeseen yms. Ei ahdistavia siis.
Minulle aloitettiin psykoosiin vajaa vuos sitten lääkitys ja se on ollut tehokas, Leponex 325mg. Se toisaalta aiheutti sivuvaikutuksena keskittymisvaikeuksia, mikä ei oo kovin jees adhdn kanssa. Nyt menee adhdseen stratteraa 80mg joka on ihan hyvä annos.
Asun tällä hetkellä asumispalvelussa. Alkuperäinen syy oli sairastettu psykoosi. Sairastuin psykoosiin yllättäen reilu vuos sitten, jäi koulut ja kaikki kesken. Nyt olen saanut tarpeeksi kuntoutusta psykoosiin että voin sanoa että en tarvitse niin intensiivistä hoitoa, vaan olen valmis siirtymään vähemmän tuettuun asumiseen.
Sairastuin psykoosiin aikuisuuden kynnyksellä, koska meillä nepsyläisillä on paljon enemmän vaikeuksia ja muutoksia elämässä niin myös aikuistuminen oli syy psykoosin puhkeamiseen. Psykoosi ei ole vielä remissiossa, nään välillä "positiivisia harhoja", eli just et kissa on tullut huoneeseen yms. Ei ahdistavia siis.
Minulle aloitettiin psykoosiin vajaa vuos sitten lääkitys ja se on ollut tehokas, Leponex 325mg. Se toisaalta aiheutti sivuvaikutuksena keskittymisvaikeuksia, mikä ei oo kovin jees adhdn kanssa. Nyt menee adhdseen stratteraa 80mg joka on ihan hyvä annos.
keskiviikko 11. helmikuuta 2015
adhd ja aistit
Olen huomannut että monilla adhd ihmisllä on mitä erilaisempia aistiyliherkkyyksiä. Jouduin eilen makaamaan sairaalassa kovan päänsärkykohtauksen takia voimat finaalissa. Minua häiritsi hirveesti kattolamppu. Se vielä lisäsi huonoa oloa. Kaikki äänet ja liike tuntui voimakkaalta ja erittäin uuvuttavalta. Ensimmäiset pari tuntia makasin vaan sängyssä kun kävely oli niin huteraa. Maailma pyöri, ja minä sen mukana. Lattia lainehti, kuin meri. Sitten näkyi voimakkaita vilahduksia näkökentässä. Pääni oli niin kipeä että ei ikinä uskois mitä se tekee vielä muutenkin yliherkälle ihmiselle. Mulla tulee voimakkaista valoista yms. pää kipeeks. Ja vielä lisänä päänsärkykohtaus on soppa valmis. Sitten on tuntoaistin yliherkkyydet. En voi sietää tiettyjä materiaaleja, koska ne tuntuu niin harvinaisen vastenmielisiltä. Tietyt äänet kuten maiskutus ja röyhtäily saa minut ihan hulluuden partaalle. Misophoniaksi jälkimmäistä kutsutaan. Adhd "terävöittää" aisteja todella paljon ja aiheuttaa sekaannusta että mikä on tärkeä ja mikä ei. Yleensä ne hiljaiset äänet vievät voiton koska adhd ihmisenä tunnustan olevan automattisesti kiinnostunut yksityiskohdista. Tällai on mahdotonta opiskella, mutta minkäs teet :)
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Eläimet
Eläimet ovat mitä terapeuttisinta seuraa. Täällä asumispalvelussa eläinten pitäminen/tuominen on kielletty (muutakuin vieraiden hetkeks tuomat eläimet) Kissat ja koirat tuovat todellakin paljon iloa myös yksinäisille ihmisille. On rentouttavaa silittää koiraa tai kissaa, ja leikkiä niitten kanssa. Monesti kissan tai koiran tavannut potilas/asukas ilahtuu pidemmäksikin aikaa. Koira ja kissa on helppo saada osastolle käymään, mutta joissakin osastoilla eläimiä ei saa tuoda, mikä on surullista. On tutkittu että vanhukset ovat enemmän pirteitä kun vierailemassa on käynyt koira tai kissa.
Nyt nykii!
Tällä kertaa ajattelin puhua vähän tourettesta. Touretten oireyhtymä siis on nykimishäiriö. Tahattomia lihasnykäyksiä ja äänähtelyä. Jossain määrin oireita on mahdollista peitellä, mutta se vie kauheesti voimia. Sisällä tulee sellanen "kutkuts" et nyt on "pakko" tehdä tietty liike. Saattaa tulla toistojakin.
Ajattelin kertoa youtube kuuluisuudesta UncleSamPatriot:sta. Hänellä on siis Tourette, välillä aika vaikeaoireinenkin. Itselläni on Tourette mutta se ei ole niin raju. Hän on välillä niin huonossa kunnossa oireitten takia että joutuu aina vähän lataamaan voimia sängynpohjalla, kunnes taas lähtee liikenteeseen. Jos hän on liikaa jalkeilla niin voi tulla odottamattomia kouristuksia muutaman tunnin sisään. Pekka (UncleSamPatriot) on kuitenkin paljon paremmassa kunnossa aikoihin. Hän on alkanut taas harrastaa säkkiin lyömistä ja saanut Heleniuksenkin käymään kotona kylässä lyömässä säkkiä/mittaria.
Pekka on aina pirteä ja avoin ihminen. Kertoo rohkeesti sairaudestaan. Ja saanut paljon myötätuntoa. Sairaudet mitkä hänellä on ovat vakavia ja ovat vaikeasti hoidettavia. Mutta siitä huolimatta Pekka on optimisti ja hänellä on halu kuntoutua.
Millasia ääniä ja liikkeitä sitte on? Mulla ittelläni on pään puolelta toiselle "heittämistä", nykimistä hartioissa, käsien heiluttelua. Pekalla taas on aikalailla ääni ticsejä sekä välillä koko kroppaa ravistelevia kouristuksia (yleensä sen jälkeen kun on ollut paljon jalkeilla).
Kiitos kun luit :)
Ajattelin kertoa youtube kuuluisuudesta UncleSamPatriot:sta. Hänellä on siis Tourette, välillä aika vaikeaoireinenkin. Itselläni on Tourette mutta se ei ole niin raju. Hän on välillä niin huonossa kunnossa oireitten takia että joutuu aina vähän lataamaan voimia sängynpohjalla, kunnes taas lähtee liikenteeseen. Jos hän on liikaa jalkeilla niin voi tulla odottamattomia kouristuksia muutaman tunnin sisään. Pekka (UncleSamPatriot) on kuitenkin paljon paremmassa kunnossa aikoihin. Hän on alkanut taas harrastaa säkkiin lyömistä ja saanut Heleniuksenkin käymään kotona kylässä lyömässä säkkiä/mittaria.
Pekka on aina pirteä ja avoin ihminen. Kertoo rohkeesti sairaudestaan. Ja saanut paljon myötätuntoa. Sairaudet mitkä hänellä on ovat vakavia ja ovat vaikeasti hoidettavia. Mutta siitä huolimatta Pekka on optimisti ja hänellä on halu kuntoutua.
Millasia ääniä ja liikkeitä sitte on? Mulla ittelläni on pään puolelta toiselle "heittämistä", nykimistä hartioissa, käsien heiluttelua. Pekalla taas on aikalailla ääni ticsejä sekä välillä koko kroppaa ravistelevia kouristuksia (yleensä sen jälkeen kun on ollut paljon jalkeilla).
Kiitos kun luit :)
torstai 5. helmikuuta 2015
Miten minulta diagnosoitiin adhd
Tässä on oma tarinani.
Minulla todettiin adhd vasta 18 vuotiaana. Olin nuorena nirso menemään lekurille leimautumisen pelossa. Silti kärsin oireista ja tarttin hoitoa vaikka en itse sitä myöntänyt. Se oli niitä eräitä kiellettyjä ajatuksia. Kärsiä hiljaa ja ottaa vastaan luokkalaisilta kaikenmaailman paskaa. Mua kiusattiin enemmän ja vähemmän. Minua ivailtiin nimellä "adhd kakara". Se vasta veikin mehut. Kävin peruskoulun, jotenkuten, ihan hyvin varmaan. Mutta jo 12-13 vuotiaana huomasin erään asian. Mä jouduin näkee tuplasti vaivaa koulujuttujen eteen kuin ikätoverit. Se vasta jyrsi hermoja. Jaksoin peruskoulun jotenkin kunnes siirryin lukioon. Lukiossa vasta alkoikin olla ongelmaa. Jostain mieleen putkasti, onko mulla adhd. Aloin käymään psykologilla kun olin 17. Aluks kerroin kaikkia huolia jne. Mutta kun huolivaihe väistyi ja masennuksesta paranin (masennus siis adhd oireitten takia). Minun lääkärinä oli eräs tunnettu lasten neurologi. Hän oli, sanoisko vittumainen. Mutta kyl jotenkuten sitte saatiin yhteinen taajuus ja alettiin tekee adhd testejä. Ei ehditty tehdä kauaa kunnes olin 18 ja parin viikon päästä jouduin osastolle. Osastolla minut lähetettiin psykiatriakeskukseen. Olin siihen mennessä kaivellut vanhoja todistuksia ja lausuntoja ja kaikenlaista muuta paperia. Vanhemmatkin haastateltiin. Eli erittäin uuvuttava prosessi. Uuvuttavuus vasta alkoi kun psykiatriakeskuksen osastolla joka viikko olin 2x toimintaterppaa 2x neuropsykologia 2x psykologia ja lääkärin ja omahoitajan käynnit. Tätä rääkkiä kesti 2 kk. Lopulta varmistui adhd diagnoosi, (hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus). Sain Concerta lääkkeen ja ensimmäistä kertaa tuntui ai että on helppo ja selkee ajatella. Silmiin ei särje kirkkaat värit ja korvia korkeat äänet. Kaikki oli sopusoinnussa. Myös taustalla ollut masennus loppu kuin seinään.
Minulla todettiin adhd vasta 18 vuotiaana. Olin nuorena nirso menemään lekurille leimautumisen pelossa. Silti kärsin oireista ja tarttin hoitoa vaikka en itse sitä myöntänyt. Se oli niitä eräitä kiellettyjä ajatuksia. Kärsiä hiljaa ja ottaa vastaan luokkalaisilta kaikenmaailman paskaa. Mua kiusattiin enemmän ja vähemmän. Minua ivailtiin nimellä "adhd kakara". Se vasta veikin mehut. Kävin peruskoulun, jotenkuten, ihan hyvin varmaan. Mutta jo 12-13 vuotiaana huomasin erään asian. Mä jouduin näkee tuplasti vaivaa koulujuttujen eteen kuin ikätoverit. Se vasta jyrsi hermoja. Jaksoin peruskoulun jotenkin kunnes siirryin lukioon. Lukiossa vasta alkoikin olla ongelmaa. Jostain mieleen putkasti, onko mulla adhd. Aloin käymään psykologilla kun olin 17. Aluks kerroin kaikkia huolia jne. Mutta kun huolivaihe väistyi ja masennuksesta paranin (masennus siis adhd oireitten takia). Minun lääkärinä oli eräs tunnettu lasten neurologi. Hän oli, sanoisko vittumainen. Mutta kyl jotenkuten sitte saatiin yhteinen taajuus ja alettiin tekee adhd testejä. Ei ehditty tehdä kauaa kunnes olin 18 ja parin viikon päästä jouduin osastolle. Osastolla minut lähetettiin psykiatriakeskukseen. Olin siihen mennessä kaivellut vanhoja todistuksia ja lausuntoja ja kaikenlaista muuta paperia. Vanhemmatkin haastateltiin. Eli erittäin uuvuttava prosessi. Uuvuttavuus vasta alkoi kun psykiatriakeskuksen osastolla joka viikko olin 2x toimintaterppaa 2x neuropsykologia 2x psykologia ja lääkärin ja omahoitajan käynnit. Tätä rääkkiä kesti 2 kk. Lopulta varmistui adhd diagnoosi, (hyperaktiivisuus ja impulsiivisuus). Sain Concerta lääkkeen ja ensimmäistä kertaa tuntui ai että on helppo ja selkee ajatella. Silmiin ei särje kirkkaat värit ja korvia korkeat äänet. Kaikki oli sopusoinnussa. Myös taustalla ollut masennus loppu kuin seinään.
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Hajamielinen koheltaja
Aamulla herään, pesen hampaat, laitan tukkaa. Sen jälkeen alan pakkaamaan tavaroita, kas hupsista, lääkkeet unohtui. No otan ne lääkkeet joo.. joo.. Sitte hirvee ryntäys dösärille ja siel tajuun että mulla on sisäkengät jalassa vaikka onkin talvi. No ei muutakun takas himaa ja kengät vaihtoon. Uus yritys. Ai perhana, bussikortti. No sit uudestaa takas. Jospa nyt pääsis lähtemään. Siellä odottelen seuraavaa dösää. No ei sitä kuulu eikä näy. Mitäköhän mä taas mokasin. Huomasin että katoin väärän päivän aikataulut. No voi perhana :D Katon uudet aikataulut. Noh hyppään bussiin, vihdoinkin. Ei voi enää mennä enempää pieleen. Vaihtopysäkillä istukselen ja nousen välillä seisomaan tutkimaan karttaa. No sillohan se bussi just tulee kun mä en sitä nää, olin niin syventynyt ajankuluks tutkimaan karttaa. No otetaa seuraava dösä. Hyppään bussiin ja lähden kohti työpaikkaa. Töissä hukkaan onnellisesti välillä tavaroita ja ihmettelen suuresti jos joku tavara löytyykin jostain muualta. Välillä kun töissä on paljon meteliä ja ääniä menen sellaseen "offline" tilaa välillä. Kaverit ja työohjaaja sanoo että mä meen kirjaimellisesti pois päältä :D No ei siinä mitää. Työpäivä pulkassa ja bussiin istumaan. Ai perhana. Unohdin TAAS leimata tuntikortin. No ei muutaku soitto työohjaajalle nolosta kömmähdyksestä. Kun pääsin kotia tajusin että avaimet oli jääny huoneeseen. No ei muutaku ihmettelemään kanslian eteen ja sit sanomaan nolosti "jotain unohdu.. avaimet".
tiistai 3. helmikuuta 2015
"adhd ihmiselle istumapaikka on kaikkea muuta kuin tuoli"
ADHD ihmisenä minulle on vaikeeta pysyä paikoillaan. Jotenki tuntuu et ois muurahaisia pöksyissä. Sellanen kauhea väpätys ja meno päällä. Herään aamulla 8 aikaa enkä enää pysty nukahtamaan. Rupean touhuumaan vähän kaikenlaista. Tavarat menee onnellisesti satunnaisille paikoille ja muistikin toimii kuin kultakalalla. Istun koneella -> tupakalle -> kirjan ääreen -> tvn ääreen -> pelaamaan -> käsitöitä jne... Ja tätä sykliä monta kertaa uudellee ja uudellee. Sinänsä keskittymine on ihan hyvää lääkityksen kanssa, mutta mikä sais tämän touhutuksen loppumaan, sen nimi on kärsivällisyys. Sitä ei ainkaa adhd nappipurkista saa :D
Tourette
Mulla on ollut pienestä lähtien paljon tic oireita. Ensimmäisen kerran kun huomasin tic oireita olin silloin 11 vuotias. Nenä nyki ja suupieletkin nyki. Vaikka kuinka yritin estää näin tapahtumasta niin se oli mahdotonta.
Tic oireiluni oli sen verran pientä ettei siihen pahemmin keskitytty. Voi olla kun lapset on muutenkin vilkkaita niin kaiken sen liikuttelun sekaan mahtuu muutama tic oire.
Pahenemisvaihe tapahtui vasta kun olin 17 vuotias. Koko kroppa teki kaikenlaisia matomaisia liikkeitä ja kädet nyki. Valvoin 5 yötä putkeen, olin niin huonos kunnossa kun en saanut tic oireilta nukutuksi.
Sitten minulle aloitettiin etsimään sopivaa lääkitystä. Yllättäen löydettiin eräs beetasalpaaja joka rauhoitti. Bentsot ei mulle sovi.
Pahenemisvaiheen jälkeen nyin paljon esim nukkumaan mennessä. Ja en meinaa välil saada unta tic oireitten takia.
Ennen tic liikettä tulee sellanen "sysäys" tunne, et on ihan aivan pakko suorittaa nykimistä. Se on todella ärsyttävää esim koulussa, kun monet töllää niinkuin ei olis nykimistä nähnykkaa eläessään.
Olen myös kova toistelemaan puhetta ja matkimaan esim telkkaria katellessa mitä ihmiset sanoo. Tästä syystä saan kaverit nauramaan kun osaan imitoida hyvin toisia ihmisiä.
Minun tic oireet yleisemmin on niskan ja selän seudulla. Pään kääntelyjä ja käsien heilutusta.
Yleisillä paikoilla jännitän ihan hirveesti ku tuntuu että kaikki kyttää. Mutta toisaalta ei ketää kiinnosta :)
Tic oireiluni oli sen verran pientä ettei siihen pahemmin keskitytty. Voi olla kun lapset on muutenkin vilkkaita niin kaiken sen liikuttelun sekaan mahtuu muutama tic oire.
Pahenemisvaihe tapahtui vasta kun olin 17 vuotias. Koko kroppa teki kaikenlaisia matomaisia liikkeitä ja kädet nyki. Valvoin 5 yötä putkeen, olin niin huonos kunnossa kun en saanut tic oireilta nukutuksi.
Sitten minulle aloitettiin etsimään sopivaa lääkitystä. Yllättäen löydettiin eräs beetasalpaaja joka rauhoitti. Bentsot ei mulle sovi.
Pahenemisvaiheen jälkeen nyin paljon esim nukkumaan mennessä. Ja en meinaa välil saada unta tic oireitten takia.
Ennen tic liikettä tulee sellanen "sysäys" tunne, et on ihan aivan pakko suorittaa nykimistä. Se on todella ärsyttävää esim koulussa, kun monet töllää niinkuin ei olis nykimistä nähnykkaa eläessään.
Olen myös kova toistelemaan puhetta ja matkimaan esim telkkaria katellessa mitä ihmiset sanoo. Tästä syystä saan kaverit nauramaan kun osaan imitoida hyvin toisia ihmisiä.
Minun tic oireet yleisemmin on niskan ja selän seudulla. Pään kääntelyjä ja käsien heilutusta.
Yleisillä paikoilla jännitän ihan hirveesti ku tuntuu että kaikki kyttää. Mutta toisaalta ei ketää kiinnosta :)
maanantai 2. helmikuuta 2015
Poissa
Olen huomannut että monesti stressaavassa, jännittävässä tai muuten vilkkaassa ympäristöissä saatan pysähdellä ja vaikuttaa poissaolevalta. Kuulemma näiden kohtauksien jälkeen olen taas iha normaali itteni. Ihmiset kuvailee mun menevän ikäänkuin "offline"-tilaan. Että puheeni on niukkaa tai en oikeastaan puhu. Näillä kohtauksilla tuntuu olevan jotain neurologista perää, mutta itse en niitä ole tiedostanut kovin hyvin, koska en yleensä "kohtauksen" aikana muista että minulle sellainen tuli. Lievemmissä kohtauksissa tajunnantaso säilyy ja tunnistan poissaolon, mutta vain puoliksi. Minulla ei ole epilepsiaa mutta luulen että nämä "olen pihalla" jutut johtuu aistiyliherkkyyksistä ja kuormituksesta.
Työtoiminta ja adhd
Työsalilla käyminen on kuntouttavaa toimintaa. Tarkoitus on saada unirytmi kuntoon ja herättyä menemään töihin. Töissä pakataan, lajitellaan ja tarttoitetaan. Lähinnä esim heijastimet, varaosat, meikit jne. Välillä on niinkin että ei ole tilauksia ollenkaan vaan joudutaan tekemään kierrätyskeskuksen hommia jotka on melko tylsiä ja ykstoikkoisia. Minulle mieluisin työ on oriolan laatikoitten tarroittaminen. Simppeliltä kuulostaa mutta ne tarrat pitää tosiaan mennä millilleen oikein, eli siinä onkin haastettta. Oriolan laatikoita tukee jatkuvasti työsalille (n200 per lava). Tein yhdessä työvuorossa 150 laatikkoa, tarroitin ja lajittelin. Tykkään hommasta sen takia että se vaatii fysiikkaa ja paljon seisomista ja liikkumista työpisteen ja toisen salin välillä, näin adhd oireet lepää. Kun ei ole tarjolla laatikoita, tulen juokseneeksi lyhyen työpäivän aikana 6 kertaa tupakalla. Tarten taukoa ja filtterin kautta raitista ilmaa :D
Tän työn on tarkoitus olla tilapäistä kuntoutusta ennen varsinaisia opiskeluja. Työvuoroja lisättiin koska salille on tulossa uusi työntekijä jonka kanssa aletaan tekee kimpassa käsitöitä. Kuten laukkuja, sukkia, lapasia, kaulaliinoja jne. Ehkä tämä vois antaa sysäyksen tykätä työstä. Olen aina tykännyt tehdä käsitöitä. Odotan innolla et saako nyt työpaikalla uuden sysäyksen jatkaa.
Minulle on mietitty neuropsykiatrista kuntoutusta, vaikean adhdn takia. Ennen lääkärit tottuneeseen tapaan iski vain lääkereseptin kouraan ja heippa. Nyt mulle tosissaan mietitään kuntoutusta (jee!). Lippu korkealla et saisiko siitä jotain irti. Ainahan voi kokeilla. Siihen oheen tarvitsen kuitenki lukio-opintoja niin että kuntoutus onnistuisi.
Tän työn on tarkoitus olla tilapäistä kuntoutusta ennen varsinaisia opiskeluja. Työvuoroja lisättiin koska salille on tulossa uusi työntekijä jonka kanssa aletaan tekee kimpassa käsitöitä. Kuten laukkuja, sukkia, lapasia, kaulaliinoja jne. Ehkä tämä vois antaa sysäyksen tykätä työstä. Olen aina tykännyt tehdä käsitöitä. Odotan innolla et saako nyt työpaikalla uuden sysäyksen jatkaa.
Minulle on mietitty neuropsykiatrista kuntoutusta, vaikean adhdn takia. Ennen lääkärit tottuneeseen tapaan iski vain lääkereseptin kouraan ja heippa. Nyt mulle tosissaan mietitään kuntoutusta (jee!). Lippu korkealla et saisiko siitä jotain irti. Ainahan voi kokeilla. Siihen oheen tarvitsen kuitenki lukio-opintoja niin että kuntoutus onnistuisi.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
Ai mitä sä sanoit?
Olen törmännyt erääseen ilmiöön jonka luulen olevan harvinaista yleisempi. Olen aina vihannut asiointia puhelimessa, koska en saa selvää ihmisten puheesta. Varsinkin soitot virastoon taikka terveyskeskukseen ei onnistu. Mun pitää mennä paikanpäälle sanomaan asiani jotta homma hoituis oikein. Yksinkertaisesti olen kokoajan "ai mitä, ai mitä". Kavereittenkin kanssa puhelimessa saa kysyä monta kertaa että mitäs sä sanoitkaan.
Livenä homma menee sillai et esimerkiksi koulunpenkillä istuessa ja kun opettaja puhuu, en saa siitä selvää koska takana kaksi ihmistä kuiskii keskenään. Eli se kuiskiminen, vaikka hiljainenkin vie huomion ihan muualle.
Bussissa kun vastaan puhelimeen sanon aina et oota, mä oon koht kotona. Vasta kotoa löytyy hiljainen hetki jolloin pystyn jotenkin keskittymään puheeseen.
Livenä kavereitten kanssa keskusteltaessa puolet puheesta menee ohi vaikka kovasti kiinnostaiskin tietää, mutta en kehtaa pyytää toistamaan.
Puheen sisällön ymmärtämisessä ei ole mitään vikaa, lähinnä se "mitä mitä" kyseleminen on vähän joka asiaan.
Tylsä juttu kun keskittyminen ei pelaa. Luulen että ilmiö on yleisempi kuin luulinkaan.
Livenä homma menee sillai et esimerkiksi koulunpenkillä istuessa ja kun opettaja puhuu, en saa siitä selvää koska takana kaksi ihmistä kuiskii keskenään. Eli se kuiskiminen, vaikka hiljainenkin vie huomion ihan muualle.
Bussissa kun vastaan puhelimeen sanon aina et oota, mä oon koht kotona. Vasta kotoa löytyy hiljainen hetki jolloin pystyn jotenkin keskittymään puheeseen.
Livenä kavereitten kanssa keskusteltaessa puolet puheesta menee ohi vaikka kovasti kiinnostaiskin tietää, mutta en kehtaa pyytää toistamaan.
Puheen sisällön ymmärtämisessä ei ole mitään vikaa, lähinnä se "mitä mitä" kyseleminen on vähän joka asiaan.
Tylsä juttu kun keskittyminen ei pelaa. Luulen että ilmiö on yleisempi kuin luulinkaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)