Olen pienestä lähtien ollu aina ylivilkas ilopilleri joka aina kohelsi ja juoksi luokassa ympäriinsä, varsinkin jos ei sattunut kiinnostamaan mikään. Käytös oli nollatasoa, kun jos mua ei kiinnostanut, niin mua ei oikeesti kiinnostanut. Tylsien oppiaineitten tunnilla juoksin ympäri luokkaa, keikuin tuolilla ja ryömin pöytien alla, etsien mukamas jotain. Mä sain kokoajan kuulla että en osaa keskittyä ja ohjata omia resursseja oikein. Minusta oli hauska piirrellä kaikenlaista oppikirjoihin ja väritellä kuvia. Minun oli suorastaan pakko piirustella että pystyin pitämään itteni jotenki hereillä oppitunneilla. Kun jossain aineissa olin ihan haka ja hyperkeskityin, niin toisissa oppiaineissa tein vaan kaikenlaista sinnepäin tekniikalla.
Olen ollut lapsesta asti silti vastuutuntoinen ihminen, vaikkei se näkynytkään koulutöissä tai todistuksessa. Rupes nakertaa. Minua kutsuttiin kokoajan hyperaktiiviseksi adhd koheltajaksi. Silloin adhd oli sama kuin kirosana. Minua tyrkättiin adhd tutkimuksiin mutta kieltäydyin. Sain sitten samalla mitalla omasta kieltäytymisestä kun yhtäkkiä 17vuotiaana lukio ei enää onnistunut ja keskiarvo oli 5.5. Sitten vast tajusin et ei helvetti, pakkohan mun on käydä se perkeleen adhd asia tutkiuttamassa. Eihä siitä avotutkimuksesta mitää tullu, lörpöttelin ja höpisin ihan taukoomatta. Vasta osastolla sitte asiat selvis.
