Keskittyminen

Tuntuu et joko menee tosi hyvin tai menee tosi huonosti. Tässä tarkoitan opiskeluani. Aloitin uudestaan kertaamalla matematiikan kursseja. Kakkoskurssi menee hyvin mutta kutoskurssi taas ei. Tuntuu et ekalla tunnilla (kakkoskurssi) annan kaikkeni ja sit koko homma kuivuu kasaan seuraavalla tunnilla. Aihepiiritkin menee joko niin että osaan kaiken tai sitten en ollenkaan. Kutoskurssilla on paljon sanallisia tehtäviä ja minun tekee mieli aina ylianalysoida lukemaani joten vastaan useimmiten tehtävän vierestä enkä suoraan tehtävässä kysyttyyn asiaan (kun en sitä huomaa). Adhd näkyy siinä että voin väkisin pakottaa itteni tekee asioita mutta niistä ei tuu hyvää tulosta yrityksistä huolimatta. Onni siinä että olen osan kursseista jo käynyt ja olen 6 kurssia vaille valmistunut. Niin pieni mutta niin iso rutistus. Mua hermostuttaa edes ajatus ruotsin kurssien loppuun suorittamisesta, odotan kauhulla ensvuotta et mitä siitä tulee.

Mulla on ollut monta hommaa rästissä pari viikkoo ja toki paha mieli kun en ole saanut niitä tehtyä. Mutta nyt sain tehtyä lähes kaiken samana päivänä. Kävin labrassa, varasin ajan terkkarille, uusin reseptit, sieltä ärrälle lataamaan matkakorttia ja sieltä kauppaan. Ja sit tänään sain soitettua psyk. polille uusia psyk. lääkkeetkin. Miten niin pienet asiat, kun niitä on paljon, niin niiden tekeminen tuntuu saavutukselta? Pieniä asioita on paljo mitä pitää hoitaa mutta mä nään sen isona kasana vaikka yhden asian suorittamiseen menisikin 5 minuuttia, tuntuu se musta ikuisuudella ja välttelen mitä pystyn.

Selkä

Selkä on mennyt taas huonoon kuntoon. Ryhti huono ja toinen olkapää paljon matalempana kuin toinen. Kipuilee ja särkee. Mutta olen positiivinen, kyl tästä selvitään. Olen ollut kipeenä 2vk joten en ole jaksanut kirjoittaa blogiakaan. Muuten fyysinen terveys vähän huono mutta henkisesti olen iloinen ja pirteä. Olen kattonut kaverin kanssa (molemmat kipeenä) paljon leffaa ja hengattu. Käytiin myös yksillä viettämäs iltaa, ilta oli mukava. Olen valvonut paljon ja nukkunut pitkään, latautumassa koulua varten. Koulu alkaa ensviikon maanantaina ja pitää kattoo kurssisuunitelmat ja luokkahuoneet missä opetus tapahtuu. Olen nyt saanut koeajan jälkeen toistassen vuokrasopimuksen, josta olen todella iloinen. Aamuisin olen ollut alakuloinen mutta iltaan päin piristynyt huomattavasti. Tuntuu että nyt on saanut levätä oikein luvan kanssa kun ollut kipee. sain 1,5vk sitten pahan hengenahdistuksen ja jouduin päivystykseen hengittämään avaavaa lääkettä. Olin seurannassa hetken aikaa ja sain sitten kortisonit, antibiootit ja avaavat astmalääkkeet. Ne epäilee että mulla on puhkeamassa astma. Olen tupakoitsija, monesti yrittänyt lopettaa, mutta siitä huolimatta retkahtanut. Tupakka ja kahvi on oikeastaan mun paheet. Olen kirjoittanut myös ns. "pöytälaatikko" päiväkirjaa ahkerasti. Äiti ja sisko kävi siivoomassa mun kämppää ku se vähä räjähti riehakkaan illanvieton jäljiltä :D Ei ollut alkoholilla osuutta asiaan mutta tää kämppä oli kuin pommin jäljiltä. Äiti astu sisään mun kämppään ja eka kommentti oli et "ei heleveta sun kaa". Olen samaa mieltä äidin kans et kämppä oli vähän asiattomassa kunnossa. Lattiat täyn roskia ja muruja, pöydät notku tyhjiä limsapulloja, sipsipusseja, astioita, kuppeja, pas..(eiku :D) ja yms yms. Meen näyttää jossai vaihees selkää lääkärille et mikä toi nyt on, ku vasen puoli kropasta on huomattavasti heikompi kuin oikea, refleksit jalassa ei toimi kunnol kun viimeks kun testattiin. Pitää muutenki käydä TKssa terveydenhoitajalla ja puhua tilanteesta, et mitä mieltä se on tästä mun selästä, pitäiskö tutkii ja mennä suoraan fysioterapiaan (missä lähete jo valmiina). Olen popsinut 4 vuotta kipulääkkeitä, tilanne vain huonoutuu, mutta olen positiivinen, se on vain selkä. Keskitän energian ja ajatukseni kaikkeen muuhun.

Ja kevennys. Äiti kertoi mulle hauskan vitsin.

- Tiedätkö miksi naiset ei piereskele? Koska ne vois lentää marssiin!

jokapaikkaan menossa

Aloitin lukion yhtäaikaa töitten kanssa tossa 2 viikkoa sitten, suunilleen. Olen kurssin puolessa välissä molemmilla matikankursseilla ja koe on sitte pian. Pitää vähän tutkia ennen koetta tärkeitä tehtäviä ja katella. Olen ihan puhki koulusta ja työstä vaikka töissä käyn vain tiistaisin ja keskiviikkoisin sekä koulussa maanantaisin ja keskiviikkoisin. Olen pelannu kavereitten kanssa paljon tanssipelejä ja minulta on pudonnut 3kg 3vk aikana. Olen tyytyväinen saavutukseen. Olen tällä hetkellä sinkku, eräitten ongemien takia. Ainahan se jää mieltä kaivelee mutta olen päässyt siitä yli. Ei ollut mun päätös mutta silti jotenki halusin nyt olla sinkku. Ei tarte selitellä mitään, voi tehdä mitä haluaa. Olen hengannut kavereitten kanssa paljon ja pelattu tanssipelejä 10-15h/vk. Tanssipelaamisee on tullut ihan uutta innostusta kun kavereitten kans pelataa yhdes ja seurataa miten kehitystä tapahtuu. Psykoosini on ollut remisiossa jo melkein vuoden ja käyn vaan seurannassa lääkärillä. Jalkaani on ilmestynyt lipooma ja se pitäisi poistaa ku on niin ärtynyt. Otan myös puheeks uniapneaepäilyni koska en saa tarpeeks nukutuks vaikka nukkuisin 10h, pitää nukkuu melkein 14h että tuntee seuraavana päivänä ittensä pirteeksi. Käyn myös joka toinen viikko adhd ryhmässä juttelemassa ja keksimässä ideoita miten elämää voi helpottaa adhd oireista huolimatta.

Hengailua

Olen nyt vähän aktivoitunut ulkoelämäänkin, en istu kaikki päivät koneella neljän seinän välissä. Olen saanut lyhyessä ajassa uusia ystäviä ja tuttuja.

elämä

Sä pääsit eroon viiltelystä
Sä selvisit psykoosista
Sä käyt töissä
Sä opiskelet
Ja sulla on oma asunto

Tanssipelit

Olen aloittanut pitkän tauon jälkeen taas tanssipelaamisen. Pelataan kavereitten kans mun luon ja juodaa kokista. Opetan myös eräälle noviisille tanssipelin saloja ja kikkoja. Kaikki me kolme pelataan eri tasolla. Oma tasoni on päästä läpi 9blokkisia kappaleita, tänään meni 2 v aikana ekaan kertaan 10b kappale, olin ihan innoissaan ja onnessaan. Tanssipelaaminen parantaa keskittymistä, laihduttaa ja parantaa kuntoa. Olen saanut uutta tanssipeliseuraa ja ollaan vedetty 3pvn aikana joka päivä 3h treenit.

Vanha pappa

Tästä ei ole kovin kauan aikaa kun istuin osaston terassilla tupakalla. Satu oli lähtenyt jonnekki ja mietin et minne se lähti. Hetken päästä hän tulee takas osaston terassille mukanaan n80v pappa. Sadulta kysyttii et mitä ihmettä sä touhuut ja tuot noita tuntemattomia tänne. No se sano et se mies halus nähdä mis hän oleilee. Sadulle sit sanottii et vie se mies takas sinne vanhainkotiin mistä sen tänne toit :D

Paras loma Eestissä ikinä :)

Lähdin lomalle viroon 2 viikoks ja tulin sunnuntaina takas. Nyt on kiva sitten katella ja lukea päiväkirjoja kaikesta mitä siellä tein. Sain nukkua silloin kun halusin ja herätä silloin kun minusta siltä tuntui. Käytiin kaupassa Tallinnassa ja toin tuliaisia muutamalle ihmiselle. Löhösin useasti sukulaisten luona olevassa uima-altaassa. Aurinko porotti ja tarttuihan pientä rusketusta ihoon. Hoidin kukkia ja kitkin kuihtuneet kukat pois.

Tädin talossa kävi vieraita ns. kakkubileissä. Ideana on se että jollekulle mennään kylään, tehdään kakku ja sitten annetaan reseptit myös muille. He tekivät raparperikakkua. Siitä on niin pitkä aika kun viimeks olen syönyt iki-ihanaa raparperikakkua. Ja ruokajuomaksi saatiin lasi punaviiniä. Tein omat ruuat itse useampana päivänä. Sukulaisten luona on paljon eläimiä, 2 koiraa, 2 kissaa ja undulaatti.

Sain undustakin ihan kivan kuvan (alla). Se lensi hulluna öisin ympäri vierashuonetta, ja sirkutus sai minut hereille monta kertaa. Muuten tykkään siitä linnusta, se on söpö ja pieni sekä värikäs. Luna on tädin koira, se tykkää näykkiä ja purra (hennosti). Kun se näkee et olen tullut ulos niin se juoksee täysillä kohti minua ja pomppii syliin. Sen kahen viikon aikana vannon että tämä Luna pentu on kasvanut. Ekal päiväl mä pystyin nostaa sen syliin, mennessäni lomalta ei enää onnistunutkaan, painoi niin paljon.

Eniten rauhoitti auringonpalvonta sekä hienossa puutarhassa istuminen. Monesti täti kysyi kun istuin ihan hiljaa sohvalla, et haluisko tehdä jotain, sanoin että minä vaan ajattelen ja mietin asioita välillä ihan hiljaa ja ittekseni. Olen oppinut tämän taidon pikkuhiljaa, ja se rauhoittaa huomattavasti. Iltasin kateltiin leffoja virolaisilta kanavilta ja sitten tuli aika lähteä laivalle ja sieltä kotiin. Onhan se ihana palata takaisin kotiin pitkän loman jälkeen.

Pohdintoja pakkokeinoista psykiatrisissa sairaaloissa

Moni pakkohoitoon joutunut joutuu kokemaan myös sairaalan ikävänä puolen, eristämisen. Eristäminen on erittäin nöyryyttävä toimenpide. Pahimmassa tapauksessa riisutaan kaikki vaatteet potilaalta ja pistetään hänet alasti eristyshuoneeseen (tyhjä huone missä patja ja peitto). Tästä herää eräs ongelma, mitä jos kansliassa on asioimassa joku potilas ja hän "vahingossa" näkee kanslian tietokoneruudulta alastoman naisen/miehen. Mitä ajatuksia tämä herättää? Missä yksityisyys?

Minusta koko eristäminen on niin vanhanaikaista, sitä toteutetaan pahimmillaan (esim kellokoskella) ennaltaehkäsevästi, ennenkun homma kriisiytyy. Psykiatrinen sairaala rajoittaa hyvin paljon potilaitten toimia kuten yhteyden ottamista kavereihin/tuttuihin rajoitetaan, eristämistä, ulkoiluvapauksen riistämistä, pakkolääkitään jne. Tapahtuu huomattavissa määrin olevia potilaan elämää rajoittavia toimia.

Miten sitten voitaisiin ehkäistä rajoittamista/eristämistä/leposide-eristämistä? Minulla on muutama ehdotus. Sain aikanaan yhdellä osastolla vierihoitoa, se oli erittäin hyvä, pääsin huutamaan ja purkamaan turvallisesti pahaa oloani, minua ei eristetty eikä sidottu lepareihin. 2 hoitajaa istu kumpikin vierellä ja kävi yksityiskohtia läpi et mistä tullu paha olo ja miten sitä vois helpottaa. Eli paljon parempi keino kuin eristäminen.

Ymmärrän että ääritapauksessa eristäminen/leparit on hyvä juttu, mutta vain äärimmäisessä tilanteessa, kaikki muu on kokeiltava sitä ennen, voi olla että potilas rauhoittuu muutamassa tunnissa vierihoitajan kanssa keskustellessa, kun se että makaa lepareissa 3pvää. Itse olin kellokoskella hoidoss ja olin yli 10 krt lepareissa 3kk sisään, lepareis kerrallaan olin 2-4pv josta siirrytiin joko osastolle tai tyhjään huoneeseen. Minusta ihan kohtuuttoman pitkiä aikoja. Lääkäri kävi vain aamulla ja illalla, ei koskaan enempää kuin 2 krt päivässä. Usein akuutti ja kriisiytynyt tilanne "purkautuu" muutamassa tunnissa lepareissa tai tyhjässä huoneessa. Sitäpaitsi ihminen menee vielä enemmän sekasin kun joutuu istuu täysin ilman virikkeitä (joskus jopa ilman kelloa) tällaisessa huoneessa päiväkaupalla.

Jos olet samaa mieltä kanssani, jaa ihmeessä :)

23.6.2015 lähes itsenäistä elämää

Muutin ekan kerran omaan kämppään kesäkuussa 2013 ja jouduin purkaa vuokrasopimuksen syksyllä. Elämä oli muutenkin sekasin eli siihen vielä oma asunto niin kaaos oli valmis. Koin ensimmäiset harhat tässä kämpässä. Siellä hiippaili mustahuppuisia miehiä joiden tehtävä oli tappaa mut. Heräsin yöllä suoraan huutoon ja huusin ja pelotti. Aina kun menin laitoksesta yölomalle tähän  "kotiin" niin olotila oli ihan helvettiä, se ei tuntunut kodilta ollenkaan. Sitten palasin laitokseen ja sitä kautta sairaalaan marraskuussa 2013. Olin niin huonossa kunnossa etten tajunnut todellisuuden ja mielikuvituksen eroja, harhat oli kovasti päällä ja tein tyhmyyksiä. Onnistuin myös hankkimaan itteni sairaalaan lääkeyliannostuksella. Siihen se sit katkes ja jouduin kellokoskelle. Kellokoskelta takas laitokseen 2014 kesällä. Mulle ruvettii hakee omaa kämppää 2014 joulukuussa ja sain sellasen toukokuussa 2015. Olen mennyt aika paljon eteenpäin. Otan vastuuta tekemisistäni, siivoan, imuroin, vien roskat ja hoidan kotia, käyn tarvittaessa kaupassa ja postitan laskukopiot edunvalvontaan aina kun niitä tulee. Olen ottanut ihan eri asenteen. Tosin tähän voi vaikuttaa se että täällä on toises talossa paikalla ohjaajia joilta voi kysellä asioita, eli ei ihan yksin ole olleskaan, apua on saatavilla. Porukat käy välil kyläs ja äidin kans siivotaan kerran viikossa mun kämppä. Psykoosin takia toimintakykyni on alentunut huomattavasti mutta tietyillä erityisjärjestelyillä ja tapaamisilla kykenen kuitenkin täysin itsenäiseen elämään. Joskus ajattelin ettei mun elämästä tuu mitään, mutta tulihan siitä.

Yökukkuja

Mä olen lapsesta pitäen ollut kova kukkumaan öisin, menin aikasintaan 12 yöllä aikaa nukkumaan. Mä olen aina ollut kova valvomaan, koen että olen aktiivisimmillaan 11 aikaa yöllä. Kun muut menee nukkuu, minä valvon. Minulla on myös taito mennä myös aikasemmin nukkumaan, mutta en silloin ole kovin luova. Yöllä ajatukset ja inspiraatio kukoistaa täysillä. Minun on vaikea herätä aamuisin vaikka menisin edellisenä iltana 9 mais nukkumaan, eli ihansama meenkö 3 aikaa aamuyöstä vai 9 aikaa illasta nukkumaan, tulos on sama eli olen aamulla järjettömän väsynyt ja tuntuu luonnettani vastaan. Tykkään nukkua myöhään ja aloittaa luovan työn kuten piirtämisen, lukemisen jne tekemisen iltapäivästä. Minun on ollut vaikea sitoutua kouluelämään koska päivät alkaa 8-9 mais aamulla ja hereillä oltava viimeistään 6.45. Tämä "vastoin" mun unirytmiä aiheuttaa mulle todella paljon uupumusta, saatan uupua kiinnostuksesta huolimatta moneen eri koulutukseen alle kuukaudessa. En ole varmaan ainoo joka tästä kärsii. On myös huomattava vaikeus hakeutua opintoihin jos tilanne on tämä että tosiaan uuvun siihen et pitää 5 krt viikossa herätä 6.45. Vaikka käyn töissä 3 krt viikossa on se mulle erittäin haastavaa ja ressaavaa, olen lukuisat kerrat jääny tulematta työpaikalle just tämän ongelman takia.

Onko samanlaisia kokemuksia? jaa ihmeessä :)

20.6.2015 Siivouspäivä

Äiti soitti aamulla varhain että hän vois tulla käymään. Siivottiin lattiasta kattoon koko kämppä, astiat pesty, pinnat pyyhitty, roskat viety, pyykit pesty, pölyt pyyhitty, ruokaa tehty. Sit samalla suunittelin budjettia vironmatkaan, jonkin verran on rahaa säästynyt joilla sit ostan tuliaisia ja ittelleni vaatteita, vihkoja yms. Se on kiva kun kaikki on hyvin suuniteltu. Äiti soitti sukulaisille siitä et milloin tuun ja millo pitää olla terminaalissa paikalla. Liput varataan tänään. Odottelen innolla matkaa viroon. Toivonmukaan heinäkuu on aurinkoinen ja lämmin, nimittäin tulen viettämään paljon aikaa ulkona ja metsässä.

19.6.2015 Vihreää

Lähden viroon piakkoin tapaa sukulaisia. Kävin viimeks vuodenvaihteessa muutaman viikon lomalla virossa. Kesä tulee ja toivonmukaan heinäkuu on lämmin ja aurinkoinen. Tehtiin Pekan kanssa videoita. Kuulin mielenkiintoisen harhan tässä viikko sitten. Olin makuualkovissa kattelemassa tabletilla leffaa kunnes kuulin kun joku astuu ovestani sisään ja rupes juttelee mulle. Tietenkin säikähtäneenä menin kattoo niin ei siel ketää ole :D Just näin. Pitää hoidella muutamia asioita ennen lomaa ja loman jälkeen on mentävä heti apteekkiin hakemaan uusi satsi lääkkeitä. Mulla meni 1,5v sitten 11 eri lääkettä, enää menee 4 ja nekin pienellä annostuksella paitsi strattera (100mg /vrk). Löysin myös kaupasta ruuansulatusta nopeuttavia lääkkeitä joten pakkohan ostaa että tän satsin kanssa pysyy maha kunnossa :)


Kattelin tässä ikkunasta ulos ja siel oli tällaista :)

10.6.2015

Kävin äidin kans kaupas, tartti vähän kantoapua. Ostettiin maitoa, perunoita, ranskiksia, kalapuikkoja, paperia, mehua, salaattia... Jes, kerranki muistin kaikki. Eilen siivosin kämpän ja tänään äiti tuli kattoo et ompas hyväs kuosissa kämppä :D

Tällainen on suljettu osasto

Tästä on jo aikaa mutta täsäs ajattelin kertoa...

os9 psykiatriakeskus: Tulin suljetulle osastolle neurologisiin tutkimuksiin, tutkimusjakso kesti 2-3kk. Ensin osastolle tullessa kaikki tavarat tarkistettiin, olin vapaaehtoisessa hoidossa eli jos mokaa niin kenkää. Minulla ei ollut takavarikoitavaa tavaraa. Sain liikkua vapaasti päivisin ulkona, vetämässä 1-2h lenkkejä, osastolle tuloaika ei ollut kiveen hakattu. Suurimman osan päivästä kateltiin dvdeitä ja leffoja. Aamupala oli 8.00, lounas 12.00, kahvi 14 00, päivällinen 17.00 ja iltapala 19.00. Jos oli ennalta ilmoittanut ettei ihan ehdi ruokaan mennessä niin ruoka säästettiin sivuun kunnes osastolla oleva potilas palasi. Viikossa kävin 2 krt neuropsykologilla, 2krt psykologilla,  2krt toimintaterapeutilla ja lääkäri sekä omahoitajakeskustelut. Osastolla oli maltillisen rauhallista, suurin osa potilaista oli ihan kivoja ja ainakin päällepäin ei näkynyt et olisivat jotenkin kipeitä. Osastolla sai myös soittaa pianoo ja hengata muitten potilastovereitten kanssa. Käytiin usein erään potilaan kanssa kahvilla, melkein jokapäivä, siellä me kessuteltiin ja ryypättiin kahvia. Mieleeni jäi jakson jälkeen melko mielyttävä olo. Sain muutaman uuden diagnoosin, adhd, epävakaa, ts.

Pakkokeinot pois!

Olen kaivellut nettiä, kirjoja, kokemuksia pakkokeinoista psykiatriassa. Silti huolestuttavan moni joutuu psykiatrisilla osastoilla joko eristykseen tai leposide-eristykseen. Ja hyvin hepposin perustein. Sitä selitetään "ennalta ehkäisevänä" ennenkuin "jotain pahaa tapahtuu". Varsinkin kellokosken sairaalassa hoitajat oikein nauttii kun pääsee pistää jonkun eristykseen kun ei tarte katella "hankalaa tapausta" osastolla. Sitäpaitsi pahimmillaan eristykseen laitetaan alasti. Olen monet kerrat kellokoskella ollessa joutunut eristyksiin jo pelkästään sillä että provosin hoitajia, siis sanallista! Ja nyt kun puhutaan että eristyksiä pitäis vähentää ja hoitajien koulutusta kehittää, on kellokoski ihan ulkona näistä jutuista. Eristäminen aiheuttaa hyvin paljon mielipahaa, ajantajun häviämistä, ahdistuneisuutta (kun ei voi tehdä mitään moneen päivään). Kerran jouduin eristykseen 3-4pvn ajaksi kun vähän vittuilin hoitajalle. Niille ei saa kertoa yhtään mitään eristämisen pelossa, Onneks en enää siellä ole hoidossa, enkä tule olemaan ikinä. Vähän skarppaan ja kehitän muita keinoja ahdistuksen hallintaan. Eristämisajat on epäinhimillisen pitkiä, monta päivää, siinä tervekkin ihminen sekoaa. Minusta eristämisen sijaan pitäis kehittää rakentavaa ja kriisikeskeistä keskustelua, holding otteita sekä muita tapoja toimia.

7.6.2015 Kunnon elämää~

Olen matkalla taas viroon heinäkuussa, landelle sukulaisten luokse. Asustelen mummin ja ukin talossa jossa on olkkari missä saa nukkua. Joka päivä kunnon virolaista ruokaa ja rauhoittavia kävelyjä metässä joko yksin tai jonkun kanssa. Puutarhassa kitken rikkaruohoja ja ajelen nurtsia. Pihassa on myös uima-allas. Olen niin innoissaan lomasta ja tuttujen tapaamisesta. Haluan päästä heti, mutta viel hetki pitää odottaa. Rakastan sitä paikkaa kesällä kun se on VIHREE eikä vihree. Voin istua metässä tupakalla ja laulella lempilaulujani, kävellä ja ajatella maailman menoo rauhallisessa miljöössä. Tutkia vanhoja kuvia ja kaivella kirja-aarteita hyllystä. Isomummi oli kova lukemaan kirjoja, heillä on usea hyllymetri kirjoja. Odotellessa lomaa. Odotan sitä kun pääsee virkistymään ja aloittaa työt virkeänä.

3.6.2015

Mulle annettiin tieto että mun vuokrat on rästissä, ja ollut pitkään, soitin edunvalvojalle ja hän sanoi että ne on maksettu. Viivästyi kuulemma mun etuussotkun takia kun vasta kk asunut uudessa kämpässä. Olen tsempannut ja käynyt asioilla ja lääkkeitäkin riittää, yks purkki viel hakematta mutta haen sen täs lähipäivinä. Se on syvältä kun kerralla saa psykoosinhoitoon 1kk lääkkeet ja seuraavan satsin saa hakea vasta kun on enää 2pv lääkkeitä jäljellä. Varmaa sama homma tulee noitten adhd lääkkeitten kanssa...

31.5.2015 pikkusisko yökylässä

Äiti soitti eilen aamulla et voiko mun pikkusisko tulla mun luokse yökylään. Pikkusysteri kysy äidiltä aamulla et voiko, no sit sai luvan ja tuli 18 mais tänne. En huomannu ollenkaan kun meijän perheen auto ajoi pihaan ja minä onnellisesti kessuttelen siinä niiden edessä. No stumppasin röökin ja mentiin mun kämppää ja katottii leffaa ja youtubee. Sitte pikkusisko sai päähänsä että hän rupee nyt siivoo mun kämppää. Se pesi kaikki astiat, keittiötasot, lieden jne. Valvottiin 1 asti (mä yleens meen nukkuu viim. 21 mais) Ja sit herättiin puol 10 ja laitettii vaateet päälle ja menin saattamaan hänet kotiin.

29.5.2015

Ensviikolla vaihtuu kesäkuuhun, vihdoin! Vajaa kk töitä ja sit alkaa loma. Lähden viroon 2 viikoks sukulaisten luokse. Ihanaa, uima-allas ja kylmä juoma <3 Matkustan yksin viroon ja vaari (joka on taksikuski) hakee mut sieltä satamasta ja matkataan kohti Tabasalua. Pääsee hoitaa puutarhaa ja saa käydä uimassa läheisessä uimahallissa. Sit pitäis ehdottomasti joku kaunis ja kuuma päivä mennä ihan rannalle. Siellä ei yleensä ole oikein ketään, saa yksin polskia kirkkaassa vedessä.

Nyt mun luona kävi kattomassa saikkari ja omaohjaaja. Minul menee nyt vain 6mg Sirdaludia illassa alkuperäiseen 18mg verrattuna tää on ihan mahtavaa. Lääke on tehnyt tehtävänsä.

Olen viihtynyt hyvin uudessa asunnossa, paljon paremmin kuin palvelukodissa, missä joka asiaan piti pyytää lupa. Koko ajan joku stalkkas ja seuras tekemisiäni. Huoneessa ei saanut olla rauhassa kun aina joku tuli ja avas oven ja ihmetteli mitä sil hetkellä teen. Huoneet oli pienet, jotain 16-25 neliötä. Olin entisessä kahen hengen huoneessa joten oli lopputaloon verrattuna iso huone, silti pieni.

On kuullut taas paljon porinaa lasten stimulantti/psyyke- lääkityksistä. Olen sitä mieltä että lapsiin ei sais käyttää ollenkaan lääkkeitä, koska ei ole tutkittu miten lääkkeet vaikuttaa kehitykseen ja kasvuun. Aikuisilla antipsykoottilääkkeet on aiheuttanut vakavia lähimuistin ongelmia ja tunteitten latteutta, hirvittää ees ajatella mitä nämä lääkkeet tekee lapsille, kun aikuisillakin on paljon ongelmaa lääkityksestä.

26.5.2015 kesä tulee myös adhdn elämään

Minusta on tullut kukkuja ja aamuvirkku yhtäaikaa kun valon määrä on lisääntynyt huomattavasti. Menen 12 nukkumaan ja olen viimeistään 7 aamulla hereillä, ja todella virkeä. Ei, ei ole maninanpoikasta vaan ihan kesä on tullut. Vein postiin yhden kirjeen edunvalvojalle, vakuutussopimus ja lasku. Toivonmukaan löytää perille läpi postin viidakon, kun enhän mä tajunnut ottaa kopioita... Sitten kävin apteekissa ja ostin muutaman sideharson ja ihoteippiä, jos vaikka onnistuu taas hajottaa nilkat ja varpaat kenkien takia, kun ei se laastari pysy vaan se hinkkautuu irti. Töissä mua on sanottu alakuloiseksi ja alavireiseksi, paitsi sillon kun teen jotain mielekästä. Nyt vähenee sirdalud keskiviikkona 6mg:aan. Lähtöannos oli 18mg/pv ja nyt se oin 12mg/pv ja huomenna vähenee 6mg/pv. Hurja lääke. Teen vähennystä ihan luvan kanssa. Apteekissa oli vain yks scopoderm pakkaus, noh se yks pakkaus kestää kuukauden, ehtivät tilata lisää. Kallis lääke, olisko jotain 30e/kk? Aamulla en muistanut ihan heti ottaa beettasalpaajaa, menin tupakalle ja pumppu hakkas niin kovaa että tuntuu et koht tulee kurkusta ulos. Että sellasta :)

23.5.2015 arki

Viimeset päivät on menneet nopeasti. Kävin torstaina psyk. polilla ja sain luvan purkaa sirdalud lääkitys. Mulla meni alussa 18mg sirdaludia, nyt menee 12mg ja ensviikolla vain 6mg viikon ajan ja sen jälkeen koko sirdalud on purettu kun saadaan se viimeinekin 6mg pois. Olen istunut paljon koneella ja pelannut xboxia, kaikenlaisia räiskintäpelejä. Yks ehdoton suosikki mulle on Borderlands. Se on rooli/räiskintäpeli. Mun luona kävi eilen saikkari kattomassa miten sujuu ja onko kämppä siisti. Sain vähän vinkkejä siivoomiseen ja järjestelyyn. Ensviikolla tulee proneuronilta työntekijä tänne ja harjoitellaan mindfullnessia. Olen hankkinut ittelleni a4 kokoisen paksun lehtiön. Joka päivä käännän uuden lehden ja kirjoitan siihen unista, päivästä, menosta ja asioinnista. Juuri nyt kävin kaupas ja ostin pommaccia ja karkkeja, on tuloss vieraita illasta.

18.5.2015 Jaksaa jaksaa

Tänään keskustelin työpaikan ohjaajan kanssa mun jaksamisesta. Hän on huomannut asioita mitä lähipiirissä esim omat hoitajat ei niin tiedä. Hän sanoi että olen vaikuttanut siltä että olisin kaameessa lääkepöllyssä ja haahuilen omissa maailmoissa ja juoksen tupakalle. Alettiin sit vähän selvittää et mitäköhän tämä on ja mistä se on tullut. Joo, toki oon just muuttanut uuteen kämppään mutta tällaista on kuulemma ollut ennenkin. Mietittiin lääkitystä, liikuntaa, ruokavaliota jne. Päädyttiin siihen että olen nyt valmis pitkän sirdalud- kuurin jälkeen jättää sirkat pois (18mg täl hetkel vrk annos) Et jos pikkuhiljaa pudottais sirdaludit pois, vaikka kipuja tuliskin, ajattelin että paras lääke kipuun on fyssariharjoitukset ja liikunta, oikotietä onneen ei ole. Otin tänään jo starttispurtin ja kävelin 4km matkaa kotiin vaihtopysäkiltä.  Aluks tuntu että ei helvetti, enhä mä jaksa! Mut kävelin ja kävelin ja lopulta vaivuin ajatuksiin ja pohdiskelin asioita. Kun pääsin kotiin oli ihan eri tunne, posket punaset ja hengästytti. Olen liian nuori pilaamaan elimistöäni vahvoilla lääkkeillä. Aijon ottaa tosissani lääkäreitten kans että mun lääkitys purettaisiin ainakin puoleenväliin ja sirkat pois. Tarvittavat lääkkeet myös pois, se pitäis auttaa mun jaksamiseen. Onneks käytiin tällaista keskustelua. Toinen selvityksen kohde on mun jatkuvasti koholla oleva CRP (25-50 paikkeilla). Et varais oikein kunnon ajan lääkärille ja ottais tän mun pomon sinne mukaan kertomaan millasessa lääkepöllyssä olen.

16.5.2015 Lucid uni

Olen taas askeleen lähempänä lucid unta (selkouni tms) eli tiedostaa olevansa unessa ja pystyy tekee kaikenlaista kuten lentää, taikoa yms. Menen nukkumaan 9-10 mais illalla ja herään kesken rem unen 4 mais aamuyöstä, valvon vähän aikaa ja stimuloin ja ajattelen asiaa vahvasti "nyt nään lucid unia" joten meen sit takas nukkumaan ja todennäköisesti uni tulee silloin selkounena. Kirjoitan myös päiväkirjaa joka auttaa paljon.

15.5.2015 luonnosvihko

Kävin tossa muutama viikko sitten suomalaisessa kirjakaupassa ja tein täydellisen löydön. Löysin A4 kokoisen luonnoskirjan. Paljon sivuja ja hyvää materiaalia. Mulla on aina tapana koneella istuessa pitää pientä muistilappulippua jos tulee jotain mieleen mitä vois myöhemmin katsoa, ylipäätänsä niiden sekaan eksyy myös päiväkirjaa ja unipäiväkirjaa. Niitä on kiva lukea jälkikäteen.

9.5.2015 kaapit auki

Asiat hoidetaan vain melkein, ei loppuun. Kävelen keittiössä ja availen kaappeja ja etsin lokeroista tarvikkeita, no tietenkin nämä ovet ja lokerot jää auki. Meinas jo kerran tulla vekki ottaan kun kävelin päin avonaista ovea. Tuntuu et ku jättää oven auki "enköhän mä enskerralla laita sen"- laiskuus iskee päälle. Kävin kaupas ja ostin lettuja. Mummi ja äiti toi mulle lisää ruokaa ja tarvikkeita. Tulot kun on pienet ja olin iloinen kun rahat riittää täs kuukaudessa muuhunkin kuin ruokaan!

8.5.2015 ADHD keittiö

Äiti ja mummi kävi vierailemassa ja kattomassa mua. Äiti laittoi ihanat vihreät verhot olkkariin ja makkariin valkoiset pitsiverhot. Sopivat ihan täydellisesti. Sain herkkuja virosta, juustoa, pähkinävoita, jauhelihaa, suklaata jne. Oikein ihana päivä. Ihanaa ku kaikki on mukana tässä jutussa ja saan apua. Eka kerta on aina eka kerta. Elämä on niin simppeliä kun ei ole pelkotiloja taikka psykoosia. Elämä on helppoa, oon innoissani tehnyt kaikenlaista ruokaa (ADHD keittiö) ja rapatessa roiskuu, yks päivä sain pyykiä lattioita ja kaappeja ja lieden kun onnistuin adhd kokkailemaan ja... :D Poikaystävä on ihan messissä ja mukana kannustamassa mua. Sit käyn välil moikkaa laitokselle kavereita. Täältäkin olen saanut muutaman kaverin. Vasta viikon asunut niin ei voi viel ihan kaikkia tuntea.

8.5.2015 Ketipinor

 Ajattelin puhua vähän tuosta "ihmelääke" ketipinorista. Kyseessä on antipsykootti joka on tarkoitettu erilaisten psykoosien hoitoon. Mutta ei, suurin osa ketipinorin käyttäjistä ei sairasta psykoosin eri muotoja. Ketipinoria määrätän ahdistukseen, OCD:hn, unettomuuteen, masennukseen, epävakaaseen jne. Lista on pitkä.

Minulle määrättiin 2011 ekan kerran ketipinoria. Otin lääkkeen ja aamulla heräsin sängystäni niin väsyneenä etten saanut itteeni kierähdettyä edes istumaan, tipuin lattialle. Mieli oli kuin usvassa, kaikki oli tasasen harmaata. Tunsin itteni zombiksi.

Sitten lääkäri määräs että minun pitää ottaa tätä myrkkyä joka ilta ahdistukseen. Olin että ei, mutta sanoi et jos et ota nin sitten tutkimukset ei edisty. Söin sitten sitä ja olin niin omissa maailmoissa. Kaikki oli tylsää, mikää ei naurattanut.

Kyseessä siis 25-50mg annos.

Sitten 2012 menin lääkäriin alkutalvesta kun sain kuumeen ja erilaisia kehon reaktioita lääkkeestä,  joten se lääke oli lopettettava samantien. Meinas käydä tämän tohtorin leikki köpelösti.

Mulle aloitettiin concerta 2012 ja siihen rinnalle pakotettiin tämä ketipinormyrkky. Söin sitä melkein vuoden 200-400mg annosta. Parhaimillaan sairaalareissujen jälkeen 600mg, vaikka mulla ei ollut edes psykoosia.

Mä sitten sairastuin psykoosiin 2013 ja niin syvästi että en muista kuin tiettyjä pätkiä. Olin niin hallusinaatioissa ja kuuloharhoissa etten tiennyt missä menee todellisuuden raja. Nyt kokeiltiin uudestaan ketipinoria, aloin saada kouristuskohtauksia ja tipuin sängystä lattialle, siihen tuli sit hoitajat ihmettelee (olin siis sairaalassa).

Seuraavaks kokeiltiin litoa, ei auta. abilify, ei auta, klorproman, ei auta, zyprexa, ei auta, ketipinor, ei auta, levozin, ei auta.... Sit tuskasen lääkerumban jälkeen löydettiin leponex (325mg) ja se auttoi.

6.5.2015 ulosotto

Taas kerran edunvalvojani on sössinyt jotain. Sain kotia kirjeen missä luki että maksa 11.5 mennessä 600e ! Olin et mitä helvettiä. Soitin ulosottoon ja sanoin että minulla on edunvalvoja joka hoitaa asioitani ja edustaa minua taloudellisissa asioissa. Se "ilkka" (nimi muutettu) sanoi että hänelle tuli vasta nyt tieto että minulla on edunvalvoja. Ihan mahottomia tyyppejä. Miten voi olla mahdollista että edunvavonta ja ulosottovirasto on niin erillään toisista etteivät edes tiedä mis mennään. Mä saan 80e/vk eikä mulla ole muuta.  Toisekseen siellä oli vieraillut toinenkin lasku joka kuitattiin pois kun olen statukseltani varaton. Hullunmyllyä yhtä kaikki. Minunko pitää selvitellä edunvalvojalle kuuluvia asioita?

5.5.2015 Lääkkeet

Heräsin  yheksältä ja laitoin tavarat valmiiks ja kimpsut kassiin ja menoks kohti apteekkia ja ruokakauppaa. Hain apteekista lääkkeet, hiton kallista touhua (240e). Enää ei ole edunvalvojan tiliä vaan apteekissa on maksusitoumus sosiaalitoimelta. Joka helpottaa huomattavasi, ei tarte rupee kassalla näppäilemään konetta kun vaan vilauttaa lappua niin maksu menee sos toimistoon. Ostin kaikenlaista ruokatarviketta ja nyt kokkailen lettuja. Minulle on tulossa vieraita viiden maissa illasta. Pitää keittää heille kahvit ja tarjota jotain pientä syötävää. Tänään oli adhdn kannalta melko kivuton päivä, johtuu siitä että en oo syönyt mitään sokerista, vaikutta keskittymiseen.

3.5.2015 Videot

Heräsin aamulla 9 maissa ja aloin laittaa kahvia. Poikaystävän isä kävi hakemassa minut 12 maissa ja lähdettiin kohti korsoa. Korsossa keksittiin alkaa tekee uuta videota, mistä tulikin aika hauska. Makeat naurut ja ylpeys omasta kädenjäljestä. Osaanhan minäkin ideoita videoita. Sain myös käytyä kaupassa ja ostamassa kaikkea tarpeellista. Pitää soittaa maanantaina edunvalvojalle et saisin bussikorttiin aikaa, täält kun ei pääse mihinkään ilman bussia. Sen verran metsän sisällä asustelen, toisaalta oon viihtynyt täällä oikein hyvin. Oma kämppä tuntuu kodilta, jotain mitä olen pitkään kaivannut, paikka johon pysähtyä ja hengittää rauhassa, missä ei ole mihinkään kiirre. Illan tupakat poltin ja rupesin järjestelee laatikostoja sängyn alle.

2.5.2015 Päänsärky

heräsin aamulla 9 maissa. Kävin moikkaamassa tuttua ohjaajaa ja juttelemassa hänelle. Olen sitten jumittanut kaiket päivät vanhojen päiväkirjojen parissa. Nyt sain viritettyä isomman näytön tietokoneelle. Sähläsin ja sähläsin tanssialustan kimpussa sekä paljon muuta. Tein ruokaa ja istuin koneella. En oo tehnyt paljoo mitään tänään. Chillaillut vaa. Sitten sain hirveen hedarin tos tunti sitten ja oli pakko ottaa yks panacodi. Loppu päivästä vaakatasossa. Olen perinnyt tän päänsärkyasian äidiltäni. Hän saa niitä kun touhuaa liikaa ja on liikaa menossa. Mulla ihan sama juttu. En tiedä että migreenikö mulla on mutta jotain tavallisen päänsäryn ja migreenin välistä. Tajusin heti että on otettava se lääke ennenkuin käy ihan hullusti. Ohjaajat ovat kohtaatni mukavia ja neuvovat kaikessa. Tää on mulle niin uutta tää itsenäinen asuminen.

1.5.2015 Päivä elämästäni

Nukuin todella hyvin. Aamulla heräsin makeitten yöunien jälkeen laittamaan aamupalaa, söin 2 leipää ja aloin sitten sen jälkeen 11 aikoihin tekee ruokaa, perunoita ja nakkeja. Oikein hyvää oli. Kaveri ja vanhemmat sekä siskot kävi kylässä. Laittelin tavaroita pitkin kämppää niille kuuluville paikoille. Siirsin sängyn olkkarista makkariin. Hiki hatussa. Laittelin monta pinoa kirjoja hyllyyn, siinä samalla myös rakkaat päiväkirjat. Luin niitä mielenkiinnolla, vanhoja hyviä juttuja kaoottisesta adhd elämästäni. Olen mennyt rutkasti eteenpäin kuntoutuksessa. Kävin sitten iltapäivästä ohjaajilta hakemassa satsin kipulääkettä, lonkka ja selkä on niin kipeet että pitää ottaa pieni kuuri lääkettä. Just otin ekan napin ja auttoi kummasti, selkä ei oo lyönyt lukkoa vielä kertaakaan lääkkeen oton jälkeen. Istuin myös b talon yhteisis tilois kattomas lätkää ja tutustumassa erääseen toiseen asukkaaseen. Miten tuntuukin ihanalta nukkua omassa sängyssä ja oman koneen ja pöydän ääressä. Elämä on ihan erilaista, syön vähemmän ja adhd oireet haittaa vähemmän. Nyt tosin poikkeuksena kakkua, oikein hyvää.

Elämä kantaa
usko siihen
niin sinulla on kaikki ovet auki

ADHD ja kodinkone

Ottaa pattiin kun osaa olla niin tyypillinen ADHD. No väänsin liedestä pari levyä asentoon 6. Mitään ei tapahtunut. Tajusin että lapsilukko on päällä, räpläsin ja räpläsin, ei menny päälle. No sitte tajusin et joo sitä nappia pitää pitää pohjassa. No ei taaskaan  mitää. Otin ohjekirjan ja käänsin toisen kytkimien avain kohtaan ja kokeilin taas, jes se alko toimia!: Ei vielä.. Sit käänsin levyt haluamalleni asetukselle, ei reaktiota. No sitte väänsin ajastinta. No rupeshan se perkele toimii!

psykoosilääkkeet ja ADHD

On ollut paljon puhetta adhd lasten antipsykootti lääkitykseen liittyen. Erityisesti antipsykootit. Antipsykooteista on viimeaikoina tullut paljon tutkimusta. Toinen kurja juttu on se että niitä leptejä halutaan määrää melko hepposin perusteluin milloin mihinkin vaivaan. Lääke on tarkoitettu psykoosinhoitoon, eikä muuhun (sekä skitsofrenia). Lapsen elimistö on herkkä ja haavoittuvainen. Samin aivot kehitysvaiheessa joten nuoruudesta saadut vauriot voivat jatkua aikuisikään tai pahimmassa tapauksessa koko elämän. Tällaisia vaikutuksia ovat mm hajanaisuus, apaattisuus, tunnelatteus, tunteettomuus, kyvyttömyys nauraa ja nauttia elämästä, ahdistuneisuus, toiminnanohjauksen ongelmat yms. Lista on loputon. Lisäksi psykoosilääkitys voi aiheuttaa vaurioita aivoihin pitkällä käytöllä. Kuka haluaa tällaista lapselleen? Mieti kahesti ennen psykoosilääkkeen käyttämistä lapsellesi.

uusi asunto

Heräsin aamulla 7.30 tein aamutoimet ja lähdin valumaan aamupalalle. Aamupalaksi oli leipää ja kahvia. Istuin varmaan seuraavat 3 tuntia koneella kunnes tajusin että jääkaapissa on eilen ostettu kebab ranskalaisilla. Ei ollu niin hyvää ku jääkaapissa seissy, mutta menihän se alas :D Omahoitaja tuli duuniin kahelta ja keskusteltiin asumisesta ja eteenpäin menemisestä. Olen nyt elämässä yhtä suurta muutoksen tietä. Odotan ja pelkään ja jännitän paljon. Olen muuttamassa ihan omaan kotiin pidemmän laitosjakson jälkeen. Yhtäkkiä pitääkin käydä itse kaupassa, hoitaa laskut (edunvalvojalle), laittaa ruokaa, siivota, käydä asioilla, harrastaa uintia ja virkistyä. Odotan kun pääsen istumaan oman pöydän äärelle ja kellahtamaan päivän pääteeksi omaan sänkyyn. Uusi kämppä on yksiö alkovilla ja neliöitä on reippaat 41. Pohjaratkaisu asunnossa on hyvin toimiva. Minun pää on täynnä muutoksista ja jännitän ja odotan. Eiköhän se hyvin mee. Pitää vaa luottaa itteensä.

Muutoksien tie
kaiken aikaa vie
kohti tulevaa

ADHD arkea

Onko tuttua että jääkaapistasi löydät 2009 vuonna vanhaksi menneitä ruokia. Mutta siitä huolimatta et tajua ajatella että nythän on 2015! Joten mikäs se pari vuotta sinnepäin :P eikun syömään vaan jos ei haise homeelle. Minulla oli kerran jääkaapissa keitetty keitto varmaa 1,5 viikkoa, söin sen tajuamatta että hetkoneeen...

Kaupassa käydessä adhd on oikein pinnalla. Helposti ottaa mukaan tuotteita mitä ei tarttis mutta kotona huomaa että ne tärkeimmät on jäänyt ostamatta. Jonossakin seistää huokaillen kaikki kiinni toisissaan. Ottaa nuppiin varsinkin hikiset isot juopot ja kitiset mammat. Tuntuu että täältä helvetistä on päästävä äkkiä pois kun vieressä oleva lapsi rupee huutaa "ÄITTT MÄ HALUUN TIKKARII", arvaa tekeekö mieli nostaa kakara tai sen vanhemmat rinnuksista ja potkasta ulos kaupasta :D

Bussissa usein kulkee taaperoita jotka jaksaa vääntää itkua heti kun tulevat ovesta sisään, ja tajuat että matka on jäljellä vielä 30 min! Ja eiköhän tää kakara jää samalla pysäkillä pois!

Olen löytänyt kaikenlaisia tavaroita mitä ihmeellisimmistä paikoista. Kerran avasin jääkaapin ja siel oli kaukosäädin, olin et mitä vttuu? :D

Kerran olin omasta mielestäni siistinyt huoneeni oikein hyväksi. No sit tuli hoitaja ja rupes pyyhkii sormella pölyä hyllystä ja sanoi et ompas tää pölynen. voi prkl, ne pölyt on olleet siinä varmaa puol vuotta. Ja hämärässä huoneessa asuessa ei niitä pölyjä automaattisesti nää.

Olin käymässä neuropsykologilla ja istuskelin aulassa. Siel oli yks villi lapsi jäänyt ilman valvovaa silmää kun hänen äiti ja terapeutti keskusteli keskenään. Noh. No sit tää pikkupoika kuuli kun eräästä puhelimesta lähti ääntä, no hän nosti luurin ja oli mukamas päästämässä sisään alakerran ovesta toista asiakasta. Ai että nauratti :D Tollai minäki oisin tehnyt jos olisin vähän nuorempi.

Olin duunissa ja tein kangaskasseja. No päivä alko hienosti, tietty unohdin leimata itteni kellokortilla sisään. No tein sen ja menin käsityöpajahuoneeseen. Aloin ahkerasti vääntää kauppakassia no siiän meni se 4h ihan hurmoksessa ja en tajunnut syödä, en juoda, enkä käydä tupakalla. Oli niiiiin kiinnostava työ että tajusin 13.15 (15min ylitöitä) et hetkoneen, kun ohjaaja tarjos toista tekemistä niin olin niin menossa että vasta vähän jälkeen  13 pakkasin kimpsut ja kampsut ja lähdin kauppaa päin. Päässä tuli oikosulku et häää, no mä meen nyt kotii. Kotona tajusin et hääh munhan piti käydä kaupassa. Pelasin vähän tanssipeliä ja lähdin lenkille. Lenkiltä tultua tajusin et hitto, se kauppa. Eikun uudestaan vaan :D

Masennuksen ylidiagnosoiminen ja paljon muuta

Ajattelin nostaa esille erään aiheen joka kerää mielipiteitä ja paljon. Nimittäin masennuksen ylidiagnosoiminen, ja taas alidiagnosoiminen niille ketkä oikeasti ovat masentuneita. Amerikassa DSM-5 myötä masennuksen diagnostisia kireereitä on kevennetty. Eli lukemalla oireet tuosta masennuskohdasta voi jokainen löytää ittensä, ainakin jollain tapaa. *

Diagnostiset kriteerit on alakuloisuus, ahdistuneisuus, vetäytyminen, itkuisuus jne. Minusta noi oireet kuuluu elämään, jossain vaiheessa ihminen muuttuu alakuloiseksi ja vetäytyväksi, mutta se ei ole pysyvä tila, kuten masennuksesta halutaan tehdä.

Masennuksen liikadiagnosointi ja kriteerien höllentäminen tuo lisää rahaa lääkefirmojen taskuihin. Muutenkin lääkefirmojen bisnes "haiskahtaa".

Nythän tuli esille erään antibiootin huomattavan vakavat sivuvaikutukset ja ovat olleet otsikoissa jo jonkin tovin. Lääkefirmat ei luonnollisesti näitä varmenna vaan sanovat jotian ympäripyöreetä.

Lääkefirmat ovat kovia palkkaamaan luennoitsijoita heidän kehittämien lääkkeiden puoltamiseen. Toinen ilmiö on viimeaikoina räjähdysmäisesti kasvaneet erilaiset lieveilmiöt, sanoisko "sairaudet" joita nämä firmat keksii ja tarjoaa "tadaa tässä teille lääke, ota tämä, tämä on täsmälääke".

Ja kyllä, lääkefirmoille ei ole edullista kehittää oikeasti vaikeisiin sairauksiin lääkkeitä koska lääkkeen on tehtävä melko heti paljon voittoa ollakseen "kannattava". Joten oikeasti ja vaikeasti sairaille ihmisille ei kehitetä lääkkeitä vaan mennään sieltä mistä rima matalin.

Masennusdiagnoosin räjähdysmäinen nousu on johtanut homman siihen että tavallinen ihmisen elämään kuuluva surukin halutaan diagnosoida vähintään ahdistuneisuushäiriöksi, johon tottakai lääkäri tarjoaa lääkettä. Ongelma näissä masennuslääkkeissä on se että ne aihuettaa riippuvuutta, tosin mitä lääkefirmat ja lääkärit sanoo (joten lopettaminen on erittäin tuskallista ja aiheuttaa paljon epämieluisia oireita). Lisäksi masennuslääkkeet lisäävät moninkertaisesti itsemurhavaaraa ja itsensävahingoittamista.

Ja minusta on outoa että masennuslääkkeitten aloituksen jälkeen mieliala vaipuu vielä syvemmin masennukseen 3 vk aikana ja kas kummaa lääkäreitten mukaan mieliala alkaa sit ton laskun jälkeen taas kohota.

Masennuslääkkeitä määrätään vaikka mihin mm. ocd (pakko-oireinen häiriö), ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteitten pelko, pelkotilat, painajaiset, unettomuus, suru, levottomuus, aivan mahdoton paketti. Perässä tulee sitten neuroleptit joista suurin osa ei kuulu psykoosin hoitamiseen vaan esim just ahdistuneisuus, masennus, unettomuus, agressio...

Sairasta touhua, ja tämähän oli vain minun mielipide :)

Muutto

Pitkän laitoshoidon jälkeen odottaa ihan ihka oma koti. Minulla on edellytykset lähes itsenäiseen asumiseen. Kävin kurkkaamassa uutta asuntoa. Pitää vielä antaa tehdä pintaremontit ja maalata seinät kun kämppään on edellisen asukkaan jäljiltä jäänyt tupakanhaju. Siellä siis ei sais polttaa röökiä sisällä, mutta tämä herra teki niin, joten sai mukavan laskun peräänsä muutettuaan pois. Muuten asunto on hyvässä kunnossa pieniä vikoja lukuunottamatta. Samalla kirjoitin vuokrasopimuksen ja alan asumaan uudessa asunnossa 1.5. alkaen. Sain myös tietää että eräs tuttu ohjaaja siirtyy samaan aikaan, samana päivänä tuonne tukiasuntoon ohjaajaksi. Että sellaista positiivisuuden kukkasta :)

Kuntoutusta psykoosista

Nytten alkaa olla reilu vuos siitä kun sairastin psykoosin. Minulla menee ainoana psyykelääkkeenä Leponex 325mg. Hauskasti sanottuna tismalleen titrattu :D

Elämä onkin yhtäkkiä helpompaa kun ei tarte jatkuvasti kyseenalaistaa asioitten aitoutta.

Psykoosissa ollessani olin todella ahdistunut, jopa asioista joista muut eivät tietäneet mitään. Kaikki tapahtui pääni sisällä.

Käytävät venyi, huojui, jokapuolella oli verta ja ja irronneita raajoja. Se oli mulle ahdistunut psykoottinen todellisuus joku aika sitten, ennenkun aloin parantua psykoosista.

En ole kertonut kovin monelle ihmiselle (läheiset) sairastamastani psykoosista. Se on vaikea asia ja vaikea selittää ettei toinen ala antaa jotain "vinkkejä", mitä tietää jo tasantarkkaan epäpäteviksi tavoiksi, eivät mulla toimi. Toki tämä kuvastaa ystävien hätää ja yllätykseen reagoimista. Onhan aihe aika vaikea tänäpäivänäkin.

Olen ottanut paljon selvää psykoosista, siitä huolimatta monella tuntemallani ihmisillä ei ole mitään hajua miten se näkyy esim puheessa, käytöksessä yms.

Minun psykoosioireet oli ns "päähän" jumahtanutta, eli mua ei voinu sanoa ulkomuodon perusteella psykoottiseksi.

Psykoosi on todellisuudentajun horjumista, ja aina otettava vakavasti lisätuhojen (mielen) välttämiseksi.

Jos epäilet lähipiirissäsi sekavasti ja epäjohdonmukaisesti puhuvia ihmisiä, voi olla mahdollisuus psykoosiin. Vanhemmilla ihmisillä psykoosi voi tulla myös elimellisistä syistä.

Vaikea ja monimutkainen asia, joka ajaa sairaalakierteeseen. Minä olen käynyt vähän kaikenlaiset sairaalat läpi, vasta kellokoskella asia otettiin syyniin joten mun disso diagnoosi muuttui psykoosidiagnoosiksi.

Mulla on viimeajalta vielä kokemuksia "jäänösoireista", hyvin pienessä mittakaavassa, eikä niistä kukaan edes tiedä. En pidä niitä ahdistavina, ne on kuin "välkähdyksiä" muutaman kerran viikossa.

Psykoosi kannattaa hoitaa jo sen takia että varhainen puuttuminen vähentää psykoosin syvyyttä, kestoa, kroonistumista jne. Pidä itsestäsi ja läheisistäsi huolta :)

Liikuntaa

Olen kärsinyt viimeajat kauheesti adhd oireista, asioita vaikee aloittaa, venkslaaminen, kömpelyys ja tavaroitten tippuminen käsistä. Jotenki oli et ei jaksa, no sit otin liikunnan avuks.

Pelasin 1h tanssipeliä
2x30min lenkki (päivällä ja illalla)

Nytten olo on jopa mukava :)

Ainiin... Lopetin tupakanpolton koska haluan kehittää kestävyyttäni urheilussa.

Polvien ja selkäsairauden takia olin pitkään harrastamatta aktiivisesti liikuntaa, nyt otan kivuista huolimatta sellaiset treenit kuin ite haluan, enkä anna kivun haittaa.

Liikunta tekee välil kipeetä, mutta ei ole toista oikotietä onneen vaan kaikki on puurtava itse.

ADHD minä puran levottomuutta :D

Ensimmäinen oppitunti takana :D

Potilaan eristäminen

Olen myös kuullut että jotkut potilaat riisutaan alasti eristykseen, ihan törkeetä. Ne hoitajat on sitä varten että ne kuuntelis, mutta kun ei. Eristyksessä kun on niin lääkäri käy vain aamulla ja illalla. Illalla ei usein ole todennäköisyyttä päästä pois, eli eristysajat venyy kohtuuttoman pitkiksi (2-5vrk) vaikka on tutkittu että eristyksessä ihminen rauhoittuu 1-2 tunnissa!

Kellokosken sairaalan eristämissysteemit on syvältä.

Jorvissa käytäntö menee niin että jo muutaman tunnin eristämisen jälkeen potilas päästetään muiden ilmoille. Siellä eristämisen idea jotenkuten tomii.

Miten tällaista kellokosken tapaista eristämist voisi edes pitää laillisena?

Sirdalud

Aloin sairastaa selkäsairautta (2009) kun loukkasin itseni harrastuksissa. 2009 kesällä menin ekan kerran lekuriin 2 kipuviikon jälkeen. Hän teki lähetteen lastenkirurgille missä mulla todettiin 2 välilevynpullistumaan. Tämä on vasta jäävuoren huippu. Määrättiin fysioterapiaa (15krt) yksityiselle maksusitoumuksella. Kun selkäkipun alkamisesta oli kulunut kokonaiset puoli vuotta. Eli oltiin melko myöhässä. Selkäni saatiin silti jonkinlaiseen kuntoon. Jatkoin fysioterapiaharjoituksia niin kauan kunnes selkäni meni todella huonoon kuntoon syksystä 2010. Ja uudestaan fysioterapeutille. Minulla alkoi mennä hermot. Lopulta sitten pari vuotta kivussa kitkuteltuani menin lääkäriin ja pyysin lääkettä (2011) kipuihin. Sain lääkitykseksi sirdalud 2-4mg/1-2kertaa pvässä ja siihen lisäks ketorin 100mg x3.

Jouduin sitten tutkimusoastolle psykiatriakeskukseen (2012 kesä) jossa sirdalud ja ketorin purettiin. Selkäni ryhti lähti hajoomaan, toinen olkapää lihaskireyden takia oli korkeammalla kuin toinen. Joten huolestuin uudestaan. Kivut oli hurjat

Pääsin sitten psykiatriakeskuksesta ja menin asumaan laitokseen. Siellä sirdalud palautettiin 6mg pvässä annokseen ja se meni kiitettävästi reilun vuoden ja elämä tuli taas mukavaksi.

Sairastuin vakavaan psyykkiseen sairauteen (2013 syksy) psykoosiin Kellokoskella. Heti ensitöikseen koko sirdalud lääkitys purettiin pois. Olin hirveissä tuskissa ja makasin kaikki päivät. Jotenkin jaksoin ja kitkuttelin. Selkäni alkoi mennä niin huonoon kuntoon että suurimman osan päivästä makasin selällään ettei sattuisi. Sirdalud palautettiin listalle 2mg x3 vuorokaudessa. Tietenkään se ei ollut annos eikä mikään lihasjäykkyyden hoitoon.

Minua haukuttiin kellokoskella lääke ja bentsohakuiseksi. Ja ei ole eka kerta kun tästä kuulen. En ole edes narkkarin näköinen, ihan tavallinen ihminen joka kärsi ankarista kivuista.

Pääsin pois 2014 heinäkuussa. Ensitöikseen juoksin eräälle tk lääkärille että palautetaa sirdalud listalääkkeeks. Aloitettiin 6mg pvä ja sen jälkeen 2-3kk päästä nostettiin 12mg ja nytten annos on 18mg ja se on juuri sopiva. Olen pystynyt käymään kuntouttavassa työtoiminnassa ja harrastamaan liikuntaa. Elämä on taas reilassa. Nytten kierrän kaukaa noi tommoset psykiatriset "hoitolaitokset". Siellä kidutetaan kivuissa. Epäinhimillistä sanon minä.

ADHDn diagnosoiminen on tärkeetä

ADHDn diagnosointi on suomessa ihan kiven alla. Mihin liittyy paljon ristiriitoja, oheissairastavuutta, tuskastumista.

ADHD on monimuotoinen diagnoosi. Ja moni kuntoutuksen ovi aukeaa vain oikealla diagnoosilla. Vaikka kuinka vaikeasti oirehtelis adhdn tapaan niin kuntoutus aukeaa vasta diagnoosin kautta.

Surullista on myös lapset joilla on adhd oireet hyvin häiritsevät. Häiritsevät siis muita ja itseään ja tuntevat olonsa toisarvoiseksi kun kaikki ei menekkään niinkuin suunitelmien mukaan.

ADHD on hyvä diagnosoida koulun 1-2 luokalla jolloin oireet erottaa uhmaiästä ja muutenkin lapsien vilkkaudesta tarhaiässä.

ADHD diagnoosia on vaikea tehdä alle 5 vuotiaalle lapselle. Kun lapset ovat muutenkin todella vilkkaita ja adhd maisten oireiden taustalla voi olla joitan aivan muuta. En siis sano ettei apua sais hakea, mutta myös on mietittävä et kiusaako joku lasta koulussa, millainen on kodin ilmapiiri, entäs millaset kaverit lapsella on.

ADHDn diagnosointi aikuisiällä on monimutkaista. Usein vaaditaan kaikenmaailman todistuksia ja papereita. En ymmärrä miksei ADHDn diagnosointiin ole keksitty yhtä järjestelmää joka sanoo suoraan että onko adhd ja jos on niin miten vahvaoireinen, miten ADHD näkyy arjessa ja kuinka paljon apua tarvitsee.

Tuntuu oudolta että varsinkin aikuisilla tehdään hirveesti kalliita poissulkututkimuksia.

Yleisin liitännäinen ADHDssa on masennus. JA masennus johtuu todennäköisesti ADHDsta.

Oma ensimmäinen ADHDseen perehtynyt lääkäri on luonut ihan oman kyselytaulukon ja haastattelukysymykset joilla hän pystyy erottamaan bipolaarisen mielialahäiriön, masennuksen, skitsofrenian jne.

Tällaiset erotteludiagnostiset haastattelut auttaisivat diagnosoinnin nopeuteen.

Onhan ymmärrettävää että ADHDn hoitoon käytettävät lääkkeet on kiven alla ja sitä enemmän kuntoutus.

Usein kun on alettu hakemaan apua vaikeisiin ADHD oireisiin, voi ensimmäinen lääkäri suoraan mäjäyttää että "sullahan on masennus ja x ongelmia arjessa".

Oli sitten 6 vuotias tai 50 vuotias on ADHDn diagnosointi erittäin tärkeää. ADHD diagnosoinnissa tehdään hirveä läjä erilaista tutkimusta ja otetaan selvää että onko tämä ADHDta vai jotain aivan muuta.

Silti on kurjaa miten ADHD perehtyneitä lääkäreitä on vain kourallinen ja niiden vastaanotolle pääseminen kiven alla.

Oli sitten aikuinen tai lapsi, niin kummatkin heistä tarvitsee apua ja kuntoutusta elämänarvoiseen elämään kun ADHDssa esiintyy myös runsasta yhteissairastavuutta.

Aikuiset ADHD ihmiset ovat kuitenkin saaneet lapsia useammin aikuisiässä erilaisia liitännäisiä, ja näitäkin pitää hoitaa yhtäaikaa ADHDn kanssa.

Positiiviset ajatukset itsenäiseen asumiseen

Minua samaa aikaa pelottaa ja jännittää omilleen muuttaminen. Nepsyläisillä tällaiset tuntemukset on paljon voimakkaammat kuin esim tavallisilla ihmisillä. Muutokseen liittyy paljon liikkuvia ja muuttuvia tekijöitä. Ajattelin lähinnä adhd ihmisiä jotka muuttamassa ekaa kertaa ihka omaan asuntoon. Mitä pitäisi muistaa ja mitkä ajatukset on hyvä käydä läpi. Sain ilmoituksen uudesta kämpästä 2-3vk sitten, olin pelonsekaisesti onnellinen. Niin onnellinen. Saan jotain semmoista mistä olen haaveillut pitkän laitosjakson jälkeen. Olen unelmoinut kissojen ottamisesta, sisustamisesta, ruuanlaitosta ja muutenkin lähes täysin itsenäisestä asumisesta. Saan olla sillain miten olen eikä kaikkeen tarvii pyytää lupaa. Tulen ja menen kuin adhd ihmiset konsanaan.

Minun pitää lähettää liitteitä uutta asuntoa varten. Sähkösopimus ja vakuutussopimus on tehtävä ennen muuttoa. Tarkka osoite selvitettävä, haettava harkinnanvaraista tukea loppuihin huonekaluihin. Muistettava tehdä osoitteenmuutos, laskea tarkkaan budjetti. Siis niin paljon asioita sekamelskaiseen adhd mieleen. Olen jo siivonnut ja pakannut suurimman osan tavaroista, saan apua muuttoon vanhemmilta ja tutuilta.

Laitosjaksoni lähenee loppua. Lähden erään rakkaan hoitajan kanssa yhtäaikaa talosta. Minä omaan asuntoon, hän jyväskylään.

Minua pelottaa että jäänkö yksin, moni sanoo et todellakaa jää yksin, me ollaa auttamassa ja tukemassa. Onhan ihan oma asunto jo aika iso muutos pitkän laitoksessa lusimisen jälkeen. Olen nyt ihan eritavalla valmis kuin aikoinaan. Paljon valmiimpi ja aikuisempi minä tekee päätöksiä. Persoonallisuuteni eri osat ovat pysyneet tiiviissä paketissa enkä ole tehnyt mitään tyhmää mistä vois laittaa kellokoskelle. Olen lopulta kasvanut aikuiseksi ja realiteetit hyväksyväksi että olen myös kypsä tekemään päätökset itse.

Se mikä tässä on helppoa on se että minulla on edunvalvoja, hän huolehtii raha-asiat ja hänelle soittamalla saa montakin asiaa hoidettua. Hän on mukana, vanhemmat on mukana, hoitajat ja kaverit on mukana tässä täysillä. Olen saanut todella paljon tukea ja kannustusta eteenpäin menemiselle.

Aurinko

Nukun talvisin 10-14h/yö ja nyt kun kevät niin nukun ehkä 6-9h/yö. Kesällä yöunet jää 4-6h/yö. Olen huomannut että tämä on ihan luontaista minulle, niin on varmaan myös muille. Monet huolestuu kesällä liian vähistä yöunista, itse nään sen melko normaalina asiana. Valo virkistää ja auttaa pysymään hereillä. Minulla ei ole kakssuuntaista mielialahäiriötä joten siitäkään ei toi valvominen johdu. Mielialani on ollut suht tasainen viimeisen vuoden. Jos homma sit menee siihen että nukkuu monta kuukautta vain pari tuntia yöllä niin on syytä käydä juttelemassa lääkärille. Jos ei kärsi lyhyiden yöunien takia niin ei ole mielestäni tarvettä mennä lääkäriin. Lääkäriin vain jos tuntuu että ei saa riittävästi unta yristyksistä huolimatta, koska unettomuus johtaa siihen että voi alkaa tapahtua onnettomuuksia liikenteessä yms. Myös ennen nukkumaanmenoa 1h kannattaa laittaa tabletit ja muut vimpaimet odottamaan seuraavaa päivää, nimittäin näyttöjen sisältävä valo estää melatoniinin tuotannon, joka johtaa vaikeuksiin nukahtaa.

Ärsyttävä asukas (II)

Tämä riehuja on haukkunut minua viikonpäivät. Aina kun tulen huoneesta ja törmään häneen niin hän haukkuu mut tyypillisimmin "sinä saatanan adhd paska läski, mä vihaan sua". Sit hän tekee sitä muihinkin mutta ei niin paljoa kuin minuun. Hyvällä päällä hän haluu tehdä sovintoa ja pyytää anteeks. Nyt "anteeks" mua ei lohduta kun hän on viimesen viikon JOKA päivä aukonut päätään mulle.

Olin tossa naapurin kanssa kahvilla niin se idiootti pyyhäls paikalle. Haukkui minua 5 minuuttia putkee, joten suutuin ja hain hoitajan vähän rauhoittaa sitä.

Mikään sairaus ei anna oikeutta käyttäytyä huonosti toista kohtaan

Sitten tuli hoitaja niin tää paska potkas sitä jalkaan. Onneks hoitsu teki väkivalta ilmoituksen ja haluan ett tämä paska asukas poistetaa ko. laitoksesta. Lähden pois laitoksesta 1-2vk kuluessa mutta haluan saada ääneni kuuluviin ettei kukaan muu joudu tän paskiaisen tikkatauluksi.

Oisko tässä ainekset ilmoittaa poliisille jos vaikka käy minuun kiinni, tai lyö? Kuinka kauan minun pitää tästä kärsiä ennenkun asialle tehdään mitään? Tuntuu epäreilulta että minua pidetään lähes terveenä häneen verrattuna. Mun sairaudet ei vaa yksinkertaisesti näy ulospäin, tosin kuin hänen "sairautensa".

Ehdotin väkivaltakohtauksen jälkeen hoitajaa soittamaan poliisit, ja taas kerran mitään ei tapahdu!

Voi v****

ADHD ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

ADHD ja kakssuuntainen (bipo) on hankalempia diagnosoida kun kumpaankin kuuluu samanlaisia oireita mutta eroja on kyllä. Harvinaisempaa on myös kakssuuntaisen ja adhdn yhtäaikainen esiintyminen. Lääkärit ovast sitä mieltä että kakssuuntainen ja adhd ei voi esiintyä yhtäaikaa. Tästä on silti tullut uutta tutkimustietoa ett se on sittenkin mahdollista.

adhdssa oireet alkaa ennen kouluikää, mutta kakssuuntaisessa vasta teininä tai aikuisena. Kakssuuntaiseen myös kuuluu vaikeutta istua paikoillaan ja levottomuutta, ihan kuin adhdssa. Ero on vain oireiden alkamisajankohtana.

kakssuuntaisessa keskittymisvaikeudet lähinnä on masennuskautena. Adhd ihmisillä keskittymiskyky ja toiminnanohjaus on heikkoa ympäristötekijöistä huolimatta.

Adhdn rinnakkaisdiagnoosina kulkee useimmiten masennus. Tärkeintä on lääkäreitten tiedostaa mistä masennus johtuu. Adhd ihmisillä masennus johtuu epäonnistumisista, takapakeista, kun taas kakssuuntaisessa masennus tulee maniakauden jälkeen.

Adhd ihmisten mielialat vaihtelee päivän sisällä radikaalisti, kun taas kakssuuntaisessa sykli on monta kuukautta masennukseen tai maniaan.

huolet pistävät kakssuuntaiset ihmiset valvomaan pitkään. Taas adhd ihminen kun vähän rauhoittuu saa pian unenpäästä kiinni ilman mitään ongelmaa.

Vittumainen asukas asuntolassa

Olen ihmetellyt tän erään vanhemman naisen touhuja jo pidempää. Hän aukoo ja rääpii päätä aamusta iltaan. Joskus on ihan kiva juttelukaveri mutta suurimmaks osaks hän haukkuu kaikkia. Hoitajiakin. Juuri nyt minulta meni hermot. Tilanne oli tällainen.

hankala tapaus "vittu ootte kaikki ihan paskoja!"
muut "älä nyt viiti haukkua muita"
hankala "ootte kaikki ihan vitun vammasia ryppsiä läskejä paskoja, etenkin sinä I (I=hoitaja)"
Minua sattui sydämmeen kovasti kun suosikkihoitajaani haukutaan törkeästi ryppyseksi paskiaiseksi, joten päätin kilahtaa ja huusin kaikkien kuullen
minä "sinä saatanan itsekäs paska hankala tapaus, mee ittees ja painu vittuun. Oot helvetin idiootti akka rollaatoreineen päivineen, et kunnioita ketään ja haukut hyvät hoitajat ja asukkaat, sinä saatanan rollaattoripaska. kutsukaa pliis poliisit, ei tää voi näin jatkua!"

Tulipahan pitkästä aikaa purettua patoutunutta raivoa oikein kunnolla. Huh, nyt onkin helppo olo että sain asiat ulos suustani.

Epävakaa elämä

Epävakaa persoonallisuushäiriöön liittyy impulsiivisuutta ja välttämiskäyttäytymistä. Ajattelin vähän puhua näistä kummastakin asiasta, miten ne ilmenee, miten tulla toimeen ja mistä aloittaa.

Minulla on rinnakkaisdiagnoosina epävakaa persoonallisuushäiriö ja dissosiatiivinen häiriö.

Olen joutunut kerran sairaalaan asti elvytettäväksi lääkeyliannostuksesta. Virheistä oppien oivalsin miten tärkeä tämä elämä on, vaikka se ei aina siltä tuntuiskaan. Mulle on annettu mahdollisuus, ja sen myös käytän jakamalla tähän omia ajatuksia.

Epävakaana elämä on kova vuoristorata, milloin alas ja milloin ylös. Mielialat vaihtelee rajusti päivästä toiseen, välillä jopa muutaman tunnin syklissä. Mikä tuntui 3 tuntia sitten hyvältä, ei tunnukkaan tällä hetkellä hyvältä. Epävaikailla on myös taipumus ylitulkitsemiseen.

On vaikea sopia menoja kun mielialat menee ja tulee. Monta kertaa odotan jotain asiaa melkein 2 viikkoa innolla ja improvisoin tulevaa. Kunnes yhtäkkiä tunti ennen lähtöä pääni täyttyy epämielyttävistä välttämiskäyttäytymistä syöttävistä ajatuksista. Ja sitten toinen on se että inhoo jotain käyntiä viimeseen asti, kunnes muutama tunti sitten olo täyttyy mielihyvällä, et lähtee sit kokeilee ja koittaa.

Parasta hoitoa tähän impulsiivisuuteen on se että olotilasta huolimatta pitää kiinni lupauksista. Koska jos on perunut jonkun asian tai tapaamisen, niin siitä tulee entistä pahempi mieli. Ja tämä taas voi tavaksi tultua alkaa uusiutua elämää invalidisoivasti.

Monilla epävakailla on rinnakkaisdiagnoosina psykoosia/dissoa joten tämän paketin hallitseminen on vielä haastavampaa.

Ensinäkin epävakaaseen ei ole olemassa yleisesti standardoitua lääkitystä, vaan muiden sairauksien hoitaminen toivonmukaan myös vaikuttaa epävakaaseen.

Minulla psykoosioireitten lievenemisen myötä myös epävakaan oireet lievittyi.

Epävakaana ystävien hankkiminen ja niiden pitäminen voi olla joillekkin haastavaa. Ymmärrän sen täysin. Kun yhtenä päivänä kaikki on ihanaa ja lallallaa, niin seuraavana päivänä onkin asiasta eri mieltä.

Monesti epävakaat pitää ittensä epämielyttävinä ihmisinä, koska tiedostavat erittäin herkästi milloin on suuttunut ja milloin huutanut. Tästä tulee noidankehä, menettää kiinnostuksensa pahimillaan muihin ihmisiin, koska tuntuu että "no ku mä oon aina tällainen", se ei pidä paikkansa. Tunnen monta elävän elämän esimerkkiä joilla on epävakaa mutta he ovat siitä huolimatta ihania ihmisiä.

Sitten kun tähän sairauteen liittyy myös mielialanvaihtelua. Rajua sellista, ylipositiivisesta vaikeaan masennukseen. Se jatkuva seilaaminen kuluttaa ihmistä, ja ajauttaa helposti itsetuhoisuuteen tai pahimmillaan itsemurhakanditaatiksi. Jos mieleen alkaa ujuttautua tällaisia ajatuksia, ota ajatuksista kiinni ja kelaa mitä lähellä olevat ihmiset ajattelisivat jos tietäisivät tai saisivat tietää itsetuhoisuudesta. Tiedän myös että osalla epävakaista on taipumus itsetuhoisuuteen. Tästä oppii pikkuhiljaa pois kun tunnistaa realiteetit ja ymmärtää että ne on vain tunteita, ei niitä tarvitse totella. Nimim 7 v itsetuhoisuuskierteen katkettua vuosi sitten. Sanon koska nyt nään asian ns pinnan yläpuolelta, ja haluan kannustaa kaikkia epävakaita pärjäämään ja olla sortumatta itsetuhoisuuteen (vähän töksäyttelevästi sanottu mutta en keksi miten sen paremmin ilmaisisi).

Sitten erittäin tärkeä keino epävakaan vakauttamiseen on erilaiset lääkkeetömät harjoitukset. Näitä on netti ja kirjat pullollaan. Ainoastaan kokeiltu keino auttaa. Aloittaa voi vaikka ihan pohdiskelemalla muutama kerta päivässä että mitä vaihtoehtoja on kun tilanne menee päälle. Onko esim jonkinsortin asia mikä antaa mielihyvää, jo esim videoitten katselu voi saada ajatukset ainakin hetkeksi vaimenemaan.

Toinen tapa tulla toimeen on "tekemisen tiedostaminen". Ideana on se että ota vaikkapa joku esine huoneesta ja ala luetella ominaisuuksia. Telkkariohjelmassa kiinnitä huomiota vaikka kuinka monta kertaa näit tietyn asian. Tätä kun vähän "jankkaa" niin voi olla että avautuu väylä päänsisältä käsitellä tunnetta ilman hirvittävää tuskaa. Epävakailla kuten kaikilla ihmisillä on taipumus nolostua asioista.

Hyvin usein ikävät tapahtumat seuraavat epävakaita sitkeän pitkään. Jopa 2 v sitten tapahtunut moka jossain kassajonossa saa edelleen olon tuskaseksi, "mitä minä teinkään". Vaikka asia olis kuinka mitätön, se voi jäädä päähän junnaamaan.

Jaksamista ja pitäkää huoli ittestänne :)

ADHDn ja psykoosin hoitaminen

Kuten aikasemmin kirjoitin että adhd voi pahimmillaan laukaista nuorena aikuisena psykoosin. Varsinkin heikosti hoidettu adhd aiheuttaa isoa kriisiä ihan koko omakuvassa. Adhd tuo nuoren aikuisen elämään rutkasti kaikenlaista mikä voi kriisiytyä. Lääkärit kieltää adhdn ja psykoosin yhdessä esiintymisen, mutta asia on oikeasti toisinpäin. Jos on psykoosi, adhd oireet pahenee. Joten on jotenkin saatava hoito balanssiin jotta kummatkin sairaudet hoidetaan asianmukaisesti. Adhd ihmisille psykoosilääkkeitä pitäis määrätä vain pieninä annoksina, johtuen dopamiinin toiminnan laskemisesta (mikä lisää adhd oireita). Minulla on leponex 325mg sekä strattera 80mg, molemmat on titrattu tismalleen ottaen huomioon oireet ja oireitten vaikeus.

MT potilaat "leimataan"

Olen törmännyt viimeaikoina erittäin ikävään ilmiöön. Olen käynyt läpi monta sairaalajaksoa (psyk) josta sitten on tarttunut eräs ikävä asia ihan tk lääkäreitä ajatellen. Olen lukenut viimeisiä tk lääkärilausuntoja missä samalla arvioidaan mun mielentilaa (pot, rauhallinen, kontaktissa, paljon "somaattisia" oireita, mielentila vakaa). Mä en ymmärrä miksi tk lääkärit puuttuu psykatrille kuuluviin asioihin.

Joten ajattelin nytten kertoa asiasta laajemmassa mittakaavassa. Minulla on merkintä tiedoissa "lääke- ja bentsohakuinen" ja arvaa kun sen lukee joku tk lääkäri, herkempi lääkäri saattais möläyttää et mee kotiin, toi on kaikki vaa psyykkistä, vähennä ressiä, ota lomaa töistä jne. Siis vitut.

Moni menee lääkäriin ihan oikean vaivan takia vaikka onkin psykiatrista taustaa, se ei tarkoita että psykiatriset sairaudet vähentäisi somaattista sairastamista. Kaikille psyk. diagnoosien ja hoitojen saajista kuuluu myös vastuullinen somaatisen puolen hoitaminen.

Usein lääkärit ajattelee et kun vastaanotolle (tk) tulee psykkan potilas niin he hirveen herkästi leimaa että tuo on psykosomaattista. Toinen todella arvelluttava ja ikävä ilmiö on narkiksi/psykoksi haukkuminen. Lanssi saattaa pahimmillaan jättää halvaantuneen potilaan kotiin vedoten potilaan psyykkiseen vointiin.

Toinen ikävä asia on et jos pääseekin sairaalaan hoitoon ja ehdottaa jotain lääkitystä tulee sitten leima "sä vaa esität hiton narkki, haluut vaa lääkkeitä viekkareihi" vaikka potilas olisi ihan tavallinen kansalainen. Mistä näitä negatiivisa asioita pursuaa?

Myös psykiatrisesti sairastavia potilaita leimataan itsekkäiksi ja huomionkipeiksi. Miten paljon PASKAA voi kaataa meidän vähempiosaistan niskaan?

Somaattisesti sairastavat jotkut, ei kaikki, kuvittelevat että kun heillä on ihan oikea sairaus, niin vieressä makaava mt potilas on vain roskaa ja esittävä pelle. Vanhempaa ikäryhmää olevat ihmiset (en tiedä miksi, mutta ainakin osa) luulee että psyykkinen sairastaminen on tahdonvoimakysymys ja että ei muutakuin niskasta kiinni ja eteenpäin. Se ei ole niin yksinkertaista. Tuntuu että näiden ihmisten päässä hyyrää sellanen ettei he koskaa tule sairastamaan psyykkisesti ja psyykkisesti sairastavat on roskasakkia. Näin kysyn terveiltä ihmisiltä, miltä tuntuis nämä kaikki asiat jos osuisivat kohdalleen?

Toinen asia on se että leimataan herkästi paniikkihäiriöiseksi ilman perusteellista tutkimusta. Jo käynnit psykkan puolella saa muiden lekureitten niskavillat pystyyn. "Et sä mitää kipulääkettä tarvii, sulla on vain paniikkikohtaus, mee kotii"

ADHD lapsuus

Tiesin pienestä pitäen että olen erilainen verrattuna muihin. Minua yritettiin saada mitä erilaisempiin tutkimuksiin mutta minä lähin aina karkuun. Halusin olla kuin muut, kun huomasin miten helppoa muilla on. Heillä ei ole aistiyliherkkyyksiä eikä ne kilahda niin nopeasti kuin minä.

Olen hankkinut vuosien varrella mitä erilaisempia harrastuksia. Vanhempani olivat vähävaraisia kun olin lapsi. Se ei estänyt minua. Siitä huolimatta vanhempani minua rakastaa, vaikka ei ihan siltä näyttäiskään, aina.

Minulla meni niin lujaa että tartettiin aikuisia stoppaamaan menoa. Minusta tuntu ikävältä oppitunnit kun piti istua paikallaan. Inhosin sitä kun selän takaa joku käveli joten minut sijoitettiin luokassa siten että minun selän takaa ei päässyt kulkemaan.

Olin muutenin herkkä tulistumaan ja huutamaan, vaikka en ihan sitä tarkoita mitä sylki suusta toi. Minulla oli harvinaisen kärsivällinen luokanopettaja, hän anto minun tehdä asiat "omalla tavalla", ja ymmärsi miksi kaikki ryhmätyöt tein yksin.

Halusin olla hyvä joka asiassa ja se merkitsi minulle paljon.

Lapsena minulla oli tapana haastaa riitaa ja sotkea itteni milloin mihinkin. Luokassa kun suuniteltiin uusia tehtäviä olin aina äänessä että "voisko tän asian tehdä mielummin näin".

Temperamentista huolimatta olin aina se luokan ilopilleri. Minut vietiin monta kertaa keskittymisvaikeuksieni takia (siis kirjaimellisesti juoksua ympäri luokkaa, ja pulpettien alle kontaamista) lastenpsykiatrille mutta puhetaitojeni "ansiosta" luikertelin aina irti yrityksistä huolimatta.

Luokassa moni haukkui minua ja minun temperamenttia ja keskittymiskyvyttömyyttäni. Sain näin kuvan ADHDsta melko negatiivisena asiana, joten ei ihme etten suostunut tutkimuksiin.

Vasta myöhemmällä iällä kun asioita ei voinutkaan tehdä "miten mun mielestä pitäisi"- kaavalla aloin tippumaan luokan hännille. Piirtelin kaikki tunnit vihkoihin ja haaveilin kaikesta.

Olin myös kova olemaan äänessä jos oli jotain suosikkiainetta kuten matematiikka. Muilla tunneilla aika meni käsiä heilutellessa ja juorutessa kavereitten kanssa. Aloin kiinnittämään huomiota lukiossa että en pärjääkkään.

Että kaikki adhd oireeni mutkistaa ihmissuhteita, koulutehtäviä ja elämää muutenkin. Olen ollut pienestä lähtien hyperaktiivinen ja minulla on ollut vaikka mitä harrastuksia, keräilystä ja miitteihin. Olen aina se joka organisoi ja järjestää asioita, sekä tykkään olla äänessä.

Mitä siis opimme? adhd on nykyvalossa melko hyväksytty asia, mutta miten autttaa lasta joka pelkää leimautumista? en tiedä, mutta tiedän että se kostautuu aikalailla takasin aikuisena.

Mutkien kautta voittoon!

Sairastuin vaikeaan psykoosiin 11/2013 ja jouduin sairaalaan. Alkuajasta sairaalassa en muista oikein mitään mitä tapahtui. Vaeltelin pitkin käytäviä pitkin päivää. Päässä meni valtavasti pelottavia ja ahdistavia asioita. Olin välillä agressiivinen, välillä sulkeutunut ja välillä hyperaktiivinen. Sisällä tuntu että monta persoonallisuutta tappelee keskenään eikä meinaa vakiintua tietyntyyppistä persoonallisuutta. Välillä tuntu että ei osannu päättää mitä "roolia" taas olisin. Osittain tämä kuulostaa dissosiatiiviselta häiriöltä ja osin se kuulostaa psykoosilta.

Psykoosi on vaikea sairaus, varsinkin kun on niin huonossa kunnossa ettei ymmärrä sairastavansa psykoosia. Kaikki asiat tuntu normaaleilta, ulkopuolisten mielestä taas ei.

Vanhemmat kävi kattomassa mua joka viikko. Aluksi he olivat suht vihasia mitä minulle oli tapahtunut, koska eivät välttämättä ymmärrä mitä psykoosi pohjimmiltaan on. Ensimmäiset käynnit oli suoraa huutoa porukoilta "ryhdistäydy, mene eteenpäin" jne. Tappelin heidän kanssa varmaan tunnin. Tunsin ettei kukaan musta välitä kunnes tajusin että hei, se on heidän tapa käsitellä ahdistusta ja huolta.

Kun aloin päästä psykoosista selville vesille (kyllä, mulle aloitettiin leponex annostuksella 325mg). Itsetuhoisuus ja agressio vähenivät huomattavasti. Myös porukat oli tyytyväisiä edes jotenkin. He tiesivät että lähtöni kevyemmin tuettuun asumiseen on lähellä. Kävin keskustelun erään kivan naishoitajan kanssa joka hankki mulle ulkoiluvapauksia. Se oli ihanaa. Olinhan istunut monta kk sisätiloissa ilman mahdollisuutta ulkoiluun. Siitä sitten lähti varsinainen eteenpäin meno. Tämä nainen sanoi että "älä nyt möhli tätä tilaisuutta päästä eteenpäin". Se vaikutti minuun ja minun sydämmeen ja tahtoon taistella ja olla luovuttamasta.

Minulla oli ja on vanhemmat, ystäviä ja poikaystävä joiden kanssa asioita jaoin. He olivat mukana kannustamassa ja vetämässä mua ylös allikosta. Aloin tuntemaan itteni vahvaksi.

Siirryin sitten seuraavaksi kunoututtavalle josta sitten palveluasumiseen. Palveluasumisessa oon ollut 9kk ja nytten minulle on haettu omaa kämppää. Sain tässä 3 pvää sitten tietää että muutan 2 vk sisään omaan asuntoon! Olen ihan onnen kukkuroilla. Tällä kertaa olen valmis muutokseen ja olen alkanut suunitella kaikenlaista.

Mitä opimme? Älä koskaan luovuta, elämä on täynnä mahdollisuuksia.

Kännistoori

Tässä on kaksi aika hupaisaa tarinaa suoraan tosielämästä :D

"Kaverit lähti baariin ja muut otti olutta ja yks kavereista appelsiinimehua. Appelsiinimehut juotuaan tämä sankari sanoi et hän on nyt kännissä. Kaverit tökkäs että "sähä joit vaa appelsiinimehua, senkin tonttu"

"Kaverit sai idean baarireissun jälkeen alkaa paistaa lettuja. Yks heistä meni nukkumaan. Aamulla herättyään koko keittiö oli täynnä pinttynyttä likaa, osittain paistettu lettu ja koko lattia täynnä rasvaa"

Ihana elämä

3 vuotta ollut laitoksessa, nytten pääsemässä ihkaomaan kämppään! :) Muuttolaatikot ja tavarat odottaa uutta osoitetta. Vanhemmat ja siskot ovat hyvin iloisia puolestani, että olen niinkin hyvässä kunnossa. Olen haaveillut omasta kämpästä viimeiset puoli vuotta. On ihana suunitella et mikä tulee mihinkin. Uudessakin kämpässä on mahdollisuuksia saada hoitajan apua erilaisempiin asioihin. Olen tullut hyvin itsenäiseksi vaikka olen vasta 21 vuotias. Osaan tehdä ruokaa ja siivota kämppää. Sitten on esim paperiasiat, lomakkeet, hakemukset, kaupassakäynti joihin tarvitsen vielä apua.

Aistiyliherkkyys

Olen aisteiltani hyvin yliherkkä. En kestä kirkkaita valoja, en kovia ääniä, korkeita ääniä en kestä. Ihmisvilinän keskeltä palaan tyytyväisesti omaan huoneeseen hiljentymään.

Joihinkin paikkoihin pitää mennä vain tiettyyn aikaan, esim kaupassa käyn päivällä jolloin ei ole paljoa ihmismassaa liikkeellä, eikä ihmiset hengitä niskaan jonoissa. Minua ärsyttää jos joku ihminen tulee liian lähelle, ensin huomaan hengityksen ja sitten se hengitys haisee pahalle, yök.

Vilkkaissa paikoissa väsyn herkästi koska aististimulaatio on liian voimakas. Olen liittänyt aistiyliherkkyyteni adhdseen, koska useilla adhd ihmisillä on myös aspergerin piirteitä, joillakin jopa diagnoosi adhdn rinnalla.

Tietyt karheat materiaalit tuntuu sormissa ja koko kropassa epämielyttäviltä. Oloa vois "normaalille" ihmiselle selittää, se on kuin poolokaulus, jota ei saa pois.

Tietyt ruuat tuntuu suussa epäimelyttäviltä, kuten esim tomaatti, mandariinit ja viinirypäleet. Vaikka näistä tykkään mehuna niin "alkuperäisenä" ne ei oikein tunnu hyvältä. Saattaa tulla jopa huono olo ja alkaa oksettaa. Olen silti tullut toimeen aistiyliherkkyyksieni kanssa. Kaveritkin kommentoi mäkkärissä käydessä että "onpas sulla erikoinen tapa syödä hampurilainen, siivuttain" :D

"ai säkö sairas? et näytä siltä, paitsi toi sun jalka"

Olen törmännyt usein siihen missä ihmiset ei yksinkertaisesti usko minun sairastavan mitä erilaisempia sairauksia. Sanovat että sähän näytät ihan terveeltä. No niin varmaan, näytän terveeltä koska piilottelen asioita.

Vain lähimmäiset, hoitajat ja tärkeät ystävät tietää minun oikean tilan. Suurin osa sairauksistani on psyykkisiä (myös vaikeita), eikä näin näy ulospäin. Moni lääkäri on sitä mieltä että ei herranjumala "eihän sulla saa olla niin paljon diagnooseja", sitte ne lekurit huomaa että eipäs pysty poistaa diagnooseja kun täytän vahvasti monen sairauden kriteerit.

Ulospäin näkyviä sairauksia on lähinnä jalkojen ongelmat, välillä pahemmin, välillä vähemmän. Selkä ollut huonossa kunnossa ajoittain '09 lähtien, tällä hetkellä kuitenkin ihan tyydyttävässä kunnossa aikoihin.Minulla on korkea kipukynnys.

Hoitajat täällä hoitopaikassa miss asun niin tuntevat minut hyvin ja tietää milloin mulla on huono olla tai johonkin sattuu.

Pyrin aina käymään samalla lääkärillä juuri sen takia että hän tuntee mut hyvin ja tietää huomata pieniä merkkejä minusta jos jotain on vikana. Jos tuntuu ettei jalka pysy alla ja se on niin kipeä, niin saatan sanoa hänelle "nojoo, täs ollu jalka taas kipeä, pitäis varmaa tehdä jotain": Sitten kun hän kattoo mun kävelytyyliä, huomaa että jotain on nyt vikana.

Koska olen ihmisille ystävällinen, tunnen itteni erittäin vaivaantuneeksi jos pitää lääkäriin mennä. En vaa voi sille mitään että olen tällainen "juu"- ihminen.

Löysitkös itsesi tarinasta?

Mitä tapahtuu oikeasti jos hoitajia vähennetään edelleen psyk/somaattisella puolella?

Ennen oli enemmän aikaa potilaisiin koska koko aikaa ei viennyt ainainen kirjaaminen. Siis nykyään kirjataan lähes kaikki. Jos pyytäisin hoitopaikkaa tulostamaan kaikki lausunnot, päivitykset, kirjaukset saisi siitä paksumman kuin raamattu. Jos hoitajilla olisi kirjauksen sijasta mahdollista tehdä sitä varsinaista hoitotyötä kuten potilaitten kanssa rakentava keskustelu, tsemppaaminen ja kannustaminen. Varsinkin pitkään sisähoidossa oleva potilas arvostaa suuresti jos joku hoitaja lähtee hänen kanssa vaikkapa kanttiiniin kahville. Edes vähän irti sairaalasta.

Ongelma tässä on se että hoitajilla ei yksinkertaisesti riitä aika, muutakuin ne harvat ja valitut jotka ottaa omaan niskaan valitukset jos ei olis saanukkaan lähteä ulos tai kanttiiniin.

Eristäminen ja lepositeet on eräs toinen ikävä asia. Jos potilaalle ei pystytä järjestämään 2 vierihoitajaa on seuraus silloin putka. Ja leparit sekä eristäminen jättää useimmiten potilaille hyvin pitkäaikaisia traumoja. Pahimmillaan hommassa mennään siihen että potilas istuu tyhjässä kopissa edes ilman alusvaatteita. Miten nöyryyttävää.

Onhan joo leparit joskus ihan hyväkin keksitty, mutta onhan tämä suomi aikamoinen takapajula noissa hoitokäytännöissä. Briteissä on lepariongelma ratkaistu juuri tällä rakentavalla puhumisella, "holding" otteilla ja vierihoidolla.

Kun olin kellokoskella siellä katottiin tasan puoli sekunttia kun jonkun älämölön aikaseks sain ja suoraa 3 pvksi eristykseen. Todellisuudessa ihminen rauhoittuu eristyksessä 2-3 tunnissa kun on saanut tarvittavaa lääkettä. Mutta ei, siellä istutaan tai maataan se 2-3 päivää!

Tämä kaikki siis sen takia että hoitajilla ei ole tarpeeksi aikaa tai heitä ei ole riittävästi.

Se että vähennetään resursseja sairaaloissa, niin myös vähennetään resursseja avo-puolella. Se johtaa siihen että vielä useampi joutuu pakkohoitoon nimikkeellä "avohoidon palvelut eivtä riitä".

Tarvittaisiin myös enemmän hoitajia ja enemmän kriisin sattuessa tiukkaa avo seurantaa.

Noniin, kun on psykkan puoli käsitelty haluisin kertoa omasta kokemuksesta päivystyksessä. Sain aikamoisen aivotärähtyksen eräästä palikasta joka tipahti katosta. Siinä roikkui nyrkkeilysäkki ja säkki oli kiinnitetty kattoon rautapultein. Se lähti tulemaan sieltä alas oikein rivakasti, metallipalkki lens takaraivoon. Aluks mulla ei ollut mitään oireita mutta seuraavana päivänä lähtin kesken töitten kotiin lepäämään. Päänsärky sen kun yltyi ja käveleminenkin sattui paljon joten minut kiidätettiin lanssilla sairaalaan. Olen hyvin kiltti ihminen joten pyysin aina kauniisti särkylääkettä, sanoin että ei mitään pamolia vaan joku parempi lääke. No meni 4 tuntia päivystykseen saapumisesta milloin sain lääkkeen. Lääkkeen vaikuttaessa sain reseptin kouraan ja lähdin kotiin. Mikä ihmeen kiirre niil hoitajilla on jos ei yhtä särkylääkettä saa haettua? Eikö ne nää muutenkaan miten tuskanen ja hiljanen olin. Ei mulla ollut voimia kivun takia edes pyytää mitään enempää. mummot ja ukot (jotka ei saikkarin mielestä edes sinne kuuluneet) saivat sen kaiken huomion.

ADHD diagnoosi

ADHDn diagnosointi on usein hankalaa ja vaatii laajat selvittelyt ja mielellään neuropsykiatriset adhd painoitteiset testit ja tutkimukset.

Minulla yritettiin tutkia adhdta avovastaanotolla mutta siitä ei tullut mitään kun olin vahvasti impulsiivinen ja porisin kuin papupata ja kinastin ja huusin. Lääkäri (adhd spesialisti) tivas että yritä nyt jaksaa ja taas sä keskeytät jne.

Olin sit menny masennuksen takia niin huonoon kuntoon (johtui adhdsta) että jouduin osastolle. Juoksentelin pitkin käytäviä (olin silloin 18v), porisin ja vouhkasin ympäri osastoa. Puhuin taukoomatta, naureskelin ja huutelin ihmisten perään idioottimaisuuksia :D

Sitten osastojaksolla minulle tehtii lähete psykiatriakeskukseen (ent hesperia) jossa minut otettiin tarkkaan tutkimussyyniin. Siellä pitkän kk kestäneen tutkimusjakson päätteeksi sain adhd diagnoosin, touretten diagnoosin, ocd diagnoosin, epävakaa ja jotain disso-oireita.

Moni lääkäri oli sitä mieltä että EI VOI OLLA niin monta diagnoosia. Sitten kun ne yritti poistaa edes yhtä niin huomasivat ettei se onnistukkaan kun täytän oirekirjon kriteerit.

Noniin, kun tämä on kerrottu siirryn ongelmaan. Ongelma on se että monet lääkärit sanoo että adhd on ylidiagnosoitu muotioireyhtymä. Joten on ja löytyy lääkäreitä jotka ei ota kuuleviin korviinkaan adhdn diagnosointia ja eteenpäin tutkimuksiin lähettämistä vetoen että "No jokaisella on adhd jos vähänkin tutkitaan". Paskan marjat.

Ennen adhdta pidettiin lasten ja nuorten sairautena mutta nyt aikuisetkin saavat tilaisuuden tulla diagnosoiduksi ja hoidetuksi (kunhan jaksaa eka vänkätä ja vänkätä asiasta). ADHDn diagnosointi lapsilla ja nuorilla on todella ongelmallista, nimittäin oireet voi kadota, vaihtaa muotoa tai johtua voimakkaista ympäristötekijöistä. ADHD on kuintekin sairaus jossa adhd oireet pysyy eikä niihin vaikuta elämäntilanteet joista aiheutuu adhdn kaltasia oireita.

Adhd on pirun hankala diagnosoida kun osa lääkäreistä näyttää keskisormea kun kävelee lääkärin kopin ovesta ulos.

ADHD lääkkeet

On tutkimuksin todistettu että adhd lääkitys vähentää mahdollisuutta päihteitten käyttöön. Vankilassa istuvista ihmisistä huomattavalla osalla on jonkunasteen adhd. Toisaalta lääkärit ovat varovaisia määräämään adhd lääkkeitä jos on päihdetaustaa. En ymmärrä. Toinen ongelma on jos lääkäri kirjoittaa loppulausuntoon "bentso ja lääkehakuinen", niin sit ei saa mitään kunnollista lääkitystä melkeimpä koko elämän loppuun. Ja jos saisi niin siitä pitää tapella kynsin ja hampain.

Minulle aloitettiin concerta lääkitys 2012 kesällä kun adhd todettiin tutkimusjaksolla osastolla. Concerta paransi huomattavasti keskittymistä ja sen avulla ihmisten kanssa toimeentuleminen oli aivan eri luokkaa. Concerta vaikuttaa aivoissa sijaitseviin välittäjäaineisiin ja näin vähentää impulsiivisuutta ja ajatuksiin katoamista. Pystyin myös keskustelemaan puhelimessa pidempään ja tekemään kaikenlaisia asioita ilman kauheaa ponnistelua.

Olin kellokoskella hoidossa missä minun papereihin kirjoitettiin "lääkehakuinen". Siis oikeesti?!? Tämän lausunnon takia meikäläisen lääkitystä syynätään  oikein tarkkaan. Vaikka olis maailmanlopulta tuntuva ahdistus niin siihen saa korkeintaan Levozinia. Levozin tosin vaimentaa ahdistusta mutta se aiheuttaa minulle adhd ihmisenä paljon kongnitiivisia vaikeuksia kuten keskittymishäiriön oireitten paheneminen.

Concertalle siis heipparallaa ja tilalle otettiin Strattera kun minua pidettiin ihan pilviveikkona vaikka huumeita tai lääkkeitä väärinkäytä. Strattera jotenki helppaa mutta ei oo yhtä hyvä kuin concerta. Concertan toinen lopettamispäätös johtui siitä että se mukamas aiheutti agressiota (mun agressio tuli temestasta ei concertasta)

Jos on osastolla huono olo niin miksei siihen saa pyytää lääkettä? Mun mielestä minä tunnen itseni parhaiten ja tiedän milloin lääkettä tarvitsen kun en pahasta olosta omin voimin ylös pääse.

Lopputulos on se että mulla ei ole yhtäkään rauhoittavaa tai stimuloivaa lääkitystä (paitsi strattera).

Ehkä se on parempi näin, jossian mielessä. Mutta kyllä oli sen stratterankin aloitus kamalaa painia.

Eli siis jos adhd lääkitys vähentää huumeongelmia, niin miksei sitä käytetä. Jokaisen oma asia mitä lääkkeillä tekee.

neuropsyk. kuntoutus (omaväylä- hanke)

Kelan omaväylä- hanke

Minulle haettiin kuntoutusta eli juuri tota kelan omaväylä- hanketta. Ideana kuntoutuksella on parantaa ja nostaa työkykyä ja opiskeluun tai töihin siirtymistä. Hakuaikaa vielä on. Linkistä löytyy aika hyvin keskeiset asiat. Olen 3 vuotta syönyt adhd lääkkeitä ilman minkäänlaista muunlaista kuntoutusta. Odotan jännityksellä mitä tästä on tulossa. Hakemukseni hyväksyttiin ja lähiaikoina haastatellaan ja käynistetään kuntoutus. 16-31 yksilökäyntiä, 12 ryhmäkäyntiä ja 2 omaisille suunattua käyntiä.

Tarkistelupakko

Olen pienestä lähtien ollut hullu tarkistelemaan. Kaikkea mahdollista pitää laskea ja tsekata ja laskea... Bussissakin istun niin lasken mainoskylttien kirjainlukumääriä. Mua alkaa niin ahdistaa jos en tarkistele. Toisaalta olen huomannut miten tämä invalidisoi elämääni. Olen ottanut toisen suunnan. Askel askeleelta siedättäminen. Homman idea on se että kun tulee impulssi "tarkista", tarkistan ja sit ok. Sen jälkeen tulee uudestaan olo et pitäis tarkistaa, jätämpä tällä kertaa välistä. Tällä tavalla olen pikkuhiljaa päässyt voitonpuolelle vaikka matkaa oireiden häviämiseen on vielä pitkä. Yritän aina tarkistaessa pistää mieleen tavarat ja lukumäärät. Muutenhan toi siedättäminen kävis ihan mahdottomaksi.

Pekalle

Pekka Luodeslampi on badass kuntoutuja. Nytten ollut niin hyvässä kunnosa että on lähtenyt kotoa käymään kylässä ja tapaamassa kavereita. 2 vuotta sitten Pekka makas kaikki päivät ja oli alakuloinen. Nytten hän on kuntoutunut todella paljon ja mennyt hyvin eteenpäin sekä jaksaa puhella maratooneja kanssani. Lääkkeitäkin on vähennetty ja Pekka jaksaa olla jalkeilla jopa 5 tuntia putkeen. Ihailtava ihminen :) Pekka on kans uskaltanut mennä autoajelullekkin.

Ajantaju

Olen huomannut pidemmän ajan jälkeen että minun ajantaju on ihan jotain muuta kuin ns. tavallisten ihmisten. Joudun monta kertaa viikossa kertaamaan et missä täytyy olla ja mitä hoitaa ja lisäks laittaa muistutus kännykkään muutama tunti ennen sovittua tapaamista. Minun on myös vaikea muistaa päivän aikana tapahtuneita asioita, tosin pitkäaikaismuistini on hyvä. Lähimuisti on sellasta haparointia. Jos joku kysyy että mitä söin eilen niin vastaan aina etten tiedä, koska se ei ole olennainen asia muistaa. Tärkeät asiat pysyy mielessä mutta päivämäärät vaihtelee, en aina muistakkaan milloin joku on tapahtunut, mutta pystyn arvioimaan noin ajan tapahtuneelle. Minusta tuntuu kiusalliselta kun joku kysyy et mitä teit eilen, niin vastaan että en tiedä. Tuntuu että suurin osa asioista unohtuu ja ei nää niitä merkityksellisiksi muistaa. Tietyt ja tärkeät päivät ja asiat mitä on tapahtuneet ovat jääneet kuin filmi muistiin. Tällaisia asioita on esim kun olen sanonut jotain rumasti, suuttunut tai tullut vastoinkäymisiä. Toisaalta muistan myös erinomaisen hyvin hyvältä tuntuvat asiat. Joka ilta soitan poikaystävälle tai hän minulle, niin muistan erityisen hyvin mitä ollaan keskusteltu. Liittyisköhän tämä adhdseen? Vähänkuin kiinnostavien asioiden tekeminen on mielekästä ja mieleenpainuvaa.

adhd kaaos

Korvien välissä oikein surisee. Unohdin melkein kokonaan yhden uintireissun uimahalliin. Onneks kaveri muistutti, olis käyny nolosti jos alkais ennen lähtöä ihmettelee et mikä ihmeen uimahalliretki.

Mulla adhd tuo väriä elämään. Ex temporea ihan jatkuvasti. Milloin minnekkin. Porukatkin ihan samanlaisia kuin minä. Kokoajan jonnekkin ja kokoajan jotain tapahtuu.

Olen niin ylivilkas että en pysty edes ajattelemaan päivätorkkujen ottamista. Olen hereillä viimeistään 9 mais aamul ja nukahdan alta yksikön 9 mais illalla.

Tekemiset käy kun jotain helvetin sykliä. 5min koneella, 5 min tupakalle, 10 min pullakahvit naapureitten kans, sit kaivelen laulunsanoja netistä ja hoilotan. Sen jälkeen tartun kirjaan kiinni ja luen hetken kunnes alan tekemään käsitöitä. Huh miten rauhaton sielu.

tic tic ticsejä

Touretten oireyhtymä on sellanen että esiintyy paljon tahdosta riippumattomia liikkeitä/ääntelyä. Tyypillisimmät liikkeet on pään heilautukset, kääntyily, nenän nypristäminen, ja liikkeitä silmien/nenän/suun seudulla. Äänellisiin ticseihin kuuluu yleisimmin niiskutusta, köhimistä, koiran haukkumiselta kuulostavia ääniä. Kolmas ticsien esiintymismuoto on tietynlaisten sanojen toistelu lauseen sisällä. Otetaa vaikka esimerkki. Esim sana "keksi", voi muotoutua lauseiden sisään "keksi minä tein keksi sitä keksi keksi, keksi sit menin ja keksi..." Ei ehkä näin radikaalisti mutta kuitenkin, se on pointti.

Minulla alkoi ticsit 11 vuotiaana. Lähinnä kasvojen seudulla. Ihmettelin pienestä pitäen että mitä nuo on. Joskus mulle on huomautettu asiasta ja oon suutahtanut.

Kun olin 17 ticsit alkoi levitä laajemmalle kehoon. Nykyäänkin mulla on kasvojen/niskojen/pään seudulla mitä erilaisempia ticsejä. Kaverit välillä sanoo ettei niitä huomaa. Voi johtua että kun tulee ticsi niin teen siitä ns "normaalin" liikkeen loppuun asti. Niskojen "venyttely" on mulle tyypillisin tic oire. Teen sitä lähes kokoajan. Olen hyvä naamioimaan ticsejä just tollasiks "Normaaleiksi" liikkeiksi. Kun en pysty pidättelee niitä kovinkaan kauaa, kun paine sisällä kasvaa. Joten ne purkaantuu useimmiten ulos. Monien vuosien harjoittelu tekee sen ettei nykyää enään edes ihmiset kiinnitä huomiota. Toi "naamiointi" - tekniikka on aika jees. Vaatii harjoittelua mutta kyllä onnistuu.

Muutos

Olen muuttamassa laitoksesta omaan kotiin. Olen odottanut jo monta vuotta tilaisuutta päästä asumaan täysin omillaan. Tosin paikassa jonne muutan on pienimuotoista tukea tarjolla. Silti huomattavasti kevyempi tuki kuin tän hetkisessä hoitopaikassa. Olen tuijotellut tän mestan seiniä 2,5 v ja nyt on tilaisuus muuttaa astetta itsenäisempään asumismuotoon. Olen parantunut psykoosista lähes oireettomaksi. Ja nyt valmis muuttamaan omaan asuntoon. Pitkä kivinen tie kohti onnea.

Elämä epävakaana

Epävakaa persoonallisuushäiriö on tila jossa ihminen tuntee sietämätöntä tuskaa, ihankuin oma "suodatin" olisi asetettu "erittäin herkkä" kohdalle. Tuntuu että pienetkin asiat harmittaa ja harmituksesta pääsee eroon vasta muutaman kuukauden päästä. Jotkut ihan tavallisetkin asiat voi alkaa harmittaa ja ahdistaa kuukaudesta toiseen. Tässä esimerkki: Jäin vahingossa (omaa huolimattomuutta) kiinni liputta matkustamisesta, no tietenkin päätin että mä huijaan henkilötiedot, kirjoitin "jonkun" toisen henkkarit. No ei ne smurffit päästäny menee vaan soitti kelaan. No kamala sotku ja nolotushan siitä tuli. 80e lasku muistutukseksi. Olin ihan nolona, koin asian muistelemisen erittäin tuskastuttavana. Se oli kuin häntä mun perässä melkein vuoden. Niin mitätön asia mutta niin ärsyttävä. Tämmösiä "tarralappuja" pitkin elämää.

Toinen mikä epävakaassa on tyypillistä on mielialan raju vaihtelu (ei tule sekoittaa kakssuuntaseen mielialahäiriöön). Kun 2 tuntia sitten oli ihan taivaassa ja sinut maailman kanssa, tulee sit 2 tunnin päästä olo että mitä mä täällä teen ja mieli maassa.

Myös lähtemisen vaikeus on vahvasti sidoksissa epävakaaseen. Tuntuu ihan kauheelta lähteminen, mutta sit ku on lähtenyt niin onkin tyytyväinen että tuli lähdettyä.

Ulkonäkö

Ulkonäköasiassa olen melko erikoinen tapaus. Kun olin 13v niin tykkäsin hirveesti niittikoruista, ketjuista, hakaneuloista ja kaikenlaisest muusta hevihevi lookista. Olin nuorena kova kuuntelemaan heviä ja metallimusiikkia. Silti jotain tapahtui 16 vuotiaana. Löysin tanssipelit. Tanssipeleissä biisivalikoima on laaja, mutta suht paljon on poppia, teknoa yms. Joten sitten vaatetus vaihtui perus farkut + tpaita. Siitä huolimatta olin ulkopuolella menevistä trendeissä. Mua kiusattiinkin sen takia koska olin erilainen. Tykkään rennoista vaatteista. Piukat vaatteet on sellasia et tuntuu että tukehtuu. Minulla oli massamuodista poikkeava pukeutumistyyli sekä käytin olkalaukkua paljon.

Siitä huolimatta olen pitänyt tyylini vaikkakin on tullut hieman muutoksia. Mm hameet on astuneet kuvioihin, vuodenajasta riippumatta. Tykkään pitsihameista ja kuvoiduista tunikasta. Silti olin erilainen.

Minusta tuntuu välillä kun ihmisten ilmoilla käy niin että nämä peruspissikkset tykkää naureskella et kato mikä hinttari.

Se on mun asia miten mä pukeudun, mutta se et just tuntuu että bussissaki kaikenlaiset teinit tuijottaa.

Kerran kuulin bussissa takapenkiltä keskustelun et "kato millanen hinttari menee kepeillä". Siitä loukkaannuin syvästi, mutta pian jo sivusin asian.

Olen pannut merkille tämän että tahdotaan huomion/uskottavuuden/hyväksyntää saamista tietyntyyppisellä pukeutumisella (tytöt 13-16v). Silti kun kuuntelee niiden keskusteluja niin tuntuu että ei jumalauta, miten tyhmiä pikkuihmisiä. Ykski oli et mitä on sädehoito, niin se toine vastas että jotain kauneuteen liittyvää. Voi jumalauta :D

Krooninen säären rasitusvamma

Olen ollut pienestä lähtien innokas liikkumaan. 15-16 vuotiaana aloitin kilpailemisen tanssipeleissä. Tanssipelit on minulle rakas harrastus ollut viimeiset 6 vuotta. Sairastumisen jälkeen pelikerrat jäi mutta nyt on tullut viimeaikoina sysäys aloittaa uudelleen. Minulla on vaikea selkäsairaus jonka huomaa siinä että vähänkin pidemmällä lenkillä jalat ja selkä hyytyy.

En välttämättä lähiakoina ole palaamassa entiselle tasolle, silloin tällöin, 4-5krt vkossa tulee pelattua ja käytyä ulkona.

Homma seisahti 12/2014 kun sain sääreen rasitusvamman. Vaikea kipu jota on vaikea hoitaa. Ensimmäisen kipuilujakson meni 2vk kepeillä ja olo helpottui. Varmuuden vuoks pidin taukoa liikunnasta reilun kk. Sit aloitin taas varovaisen harjoittelun.

Nytten tuli toistamiseen säärikipua. Ja ei mikää pieni kipu vaan sellanen että tuntuu että jalat on liekeissä. Käveleminenkin tekee pahaa. Loppupäivästä yleensä makaan sängynpohjalla kun tekee niin pahaa.

Olen silti suunittelemassa varovaisempaa aloitusta liikunnan suhteen. Esim uinti ja kuntopyöräily on varteenotettavia vaihtoehtoka. Sitten kun on kulunut 4vk pakollista sairaslomaa, aloitan taas harjoittelun. Ajattelin myös hankkia tukipohjalliset joka vois särkyä jo sinällään vähentää.

Jos ei hoida ongelmiaan ajoissa, siitä tulee krooninen vaiva helposti.

adhd ja vanhemmat

Kuten jo kerroin sain adhd diagnoosin ollessani 18. Nyt täytin juuri 21 muutama päivä sitten. Asumispalvelussa mua pidetään kuitenkin lapsena, ja kokemattomana, mutta se ei pidä paikkansa. Mun elämä on ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. On ollut ongelmia ja riitoja vanhempien kanssa, muutaman kerran karannut kotoa. Välit vanhempiin on adhdn takia ennen tulehtuneet. Nytten kun asun omillani voin itse säädellä milloin vanhempia nään ja miten se sopii aikatauluun. Toki yritän pitää yhteyttä mahdollisimman usein ettei porukat tuu hulluks jos en soita tai vastaa puhelimeen. Ennen äiti ravas päivittäin luonnani mutta nyt on sen verran rauhoittunut että ei tarte nähdä niin usein.

Sukulaisilta ja porukoilta on kova odotus siinä että pääsisin ihan ikiomaan asuntoon, aloittaisin opinnot. Se ei oo niin yksinkertaista. Ei ole kuin 0,5 v takaperin niin olin toipumassa psykoosista. Psykoosi syö toimintakykyä hyvin ankarasti, joten olen vieläkin ns toipilas.

Siis vinkkinä kaikille, jos on pakko kuunella jonkinsortin ehdottelua ja valitusta, niin ei kantsi ottaa liian vakavasti.

lääkärit

Olen huomannu eräänlaisen ilmiön lääkäreissä ylipäätänsä. Monta kertaa olen käynyt lääkärissä somaattisella/psykiatrisella puolella ja vastassa on huonoa suomea puhuva lääkäri. Toki onhan heillä ammattitaitoa, toivonmukaan. Mutta kielitaito on huono ja varsinkin psykiatrisella puolella ulkolainen lääkäri voi olla isokin ongelma.

Jorvin tilanne kriisiytyi kun monet lääkärit (psyk) halusivat ittensä irtisanoa vakavin perustein. Ylilääkäri on muutenkin houkutellut tehtäviin ulkolaisia huonoa suomea puhuvia (useimmat venäläistaustaisia) lääkäreitä.

Olen ollut hoidossa jorvissa ja kellokoskella. Voin sanoa että kellokoskella lähes kaikki lääkärit oli ulkolaisia. 1 poikkeus joka oli suomalainen. Mun asioita hoiti ainakin 5 lääkäriä vuorotellen akuutinvaiheen, kuntoutuksen ja paranemisen eri vaiheissa.

Toinen asia joka on varsinkin kellokoskella ongelma on eristäminen. Eristetyn potilaan luonna kävi lääkäri arvioimassa vain kaksi kertaa vuorokaudessa. Useimmiten tämä johti liian pitkäksi venyneisiin eristyksiin mikä voi tehdä potilaan mielenterveydellä vielä enemmän hallaa.

Lisäksi kun lekurit kellokoskella oli ulkolaisia niin esim somattiset sairaudet jäivät kokonaan vaille hoitoa kun joku niistä *****stä lääkäreistä kirjoitti mun tietoihin isolla "LÄÄKE JA BENTSOHAKUINEN". Voi vttu.

Sen lisäks että eristykset kesti niin myös hoito ylipäätänsä kellokoskella on raskasta kun ei saa lääkkeitä millä sais nupin pöllyyn että kestäis jotenkuten.

Mä söin joka päivä kaikki mahdolliset lääkkeet että olotila ois jotenki helpompaa. Mutta ei nää ulkolaiset lääkärit ymmärrä että olen todellakin nin ahdistunut että tarvitsen tiettyjä lääkkeitä.

Mitä on adhd? Miten se ilmenee? Entäs muut sairaudet?

Adhd on neuropsykiatrinen sairaus johon liittyy tavallista enemmän keskittymisen ja tarkkaavaisuuden ongelmia kuin normaalisti. Lähes kaikki jossain vaiheessa elämää tuntee adhd tyyppisiä oireita. Erotusdiagnostiikka on hyvin tärkeä. Monet psyykkiset sairaudet on hyvä poissulkea, tällasia yleisempiä kuin mm. masennus, maanisdepressiivisyys, erilaiset psykoosit ja jossain tapauksissa skitsofrenia.

Adhdlle tyypilliset oireet alkavat jo varhaisessa kouluiässä ja joskus vielä aikasemmin. On hyvä muistaa että varhaisessa vaiheessa oleva adhdn diagnosointi parantaa huomattavasti ennustetta ja tuo vähemmän mielipahaa ja epäonnistumisen kokemuksia kun saa tarpeelliset tukiverkostot.

Minulla diagnosoitiin adhd kun olin 18, eli juuri nipinapin aikuisikään ja diagnoosi löytyi. Ihmettelin pienestä lähtien että mikä se on kun pitää tehdä tuplasti töitä samojen saavutuksien eteen mitä normaalit ihmiset. Olen ollut sählä koheltaja pienestä lähtien. Tavart löytänyt vääriin paikkoihin ja tavaroita tippuillut käsistä sekä herkkä keskittymisen keskeytyminen, jopa sellaisista kuten koulussa takapenkiltä kuuluva kynän naputus.
Tein lapsena huomattavasti virheitä koulutöissä. Tavarat aina hukassa. Olin silti tunnollinen yritin parhaani selviäkseen koulusta mutta jatkuvat epäonnistumiset altisti masennukselle.

Ajatukset meni aina 120km/h, ei yhtää hitaampaa. Aina tuntu että korvien välissä on sellanen puheensorina ja eri asioita assosioittuu mieleen ja mielestä pois.

Minulla on vielä aikuisiälläkin vaikeuksia ymmärtää lukemaani. Tieto ei vaan mee päähän. Tuntuu et heti kun on lukenut niin ajatukset onkin jossain ihan muualla. Siinä sitte etsimään kirjasta sitä riviä jossa ajatukset alkoi harhailla.

Sen sijaan että kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta oli myös niitä lempiaiheitakin kuten tanssipelaaminen ja erilaiset luonontieteen kirjat. Tykkään kovasti luekea niitä ja tieto niistä jäi helposti päähän. Itseasiassa koulussa pärjäsin joissain muutamassa aineessa muita paremmin juuri tämän keskittymisen kanavoitumisen takia kiinnostaviin asioihin.

Selvytymistarina psykoosista

Kaivelin kaikenlaisia loppulausunto ja päätöksiä ihan mielenkiinnolla. Vaikea adhd oireilu sekä muut neuropsyk. oireilut laukasi mulle psykoosin. Jatkuva epäonnistuminen ja takapakit otti koville.

Tässä on tarinani:

Minulla on monimuotoista psykiatrisia sairauksia. Psykoosi, epävakaa, disso ja kehityksen häiriöt. Siis valtavasti diagnooseja ja sairauksia.

2013/11 - Psykoosini syveni pahasti joten näin kaikki ihmiset pahaa tahtovina ja ilkeinä ja kuulin kuinka ne ilkkui mun pääni sisällä. Miten ne kurkisteli ikkunasta sisään ja vainos mua. Tulin kirjaimellisesti hulluksi.

Olin vaikeahoitoinen jonka takia minut lähetettiin kellokoskelle. Kellokoskella 12/2013 hoitoni alkoi viettäen ensimmäiset 2kk melkein yhtä soittoa eristyksissä ja lepareissa. Olin hyvin agressiivinen, kaikkea muuta kuin oma itteni. Olin myös vahvasti kääntynyt sisällepäin. Olin ihan jatkuvissa harhoissa ja kuvitelmissani. Otti päähän olla minä. Hoitajatkin tahtoi pahaa, ne vaa ilkeyttä sito mut milloin huvitti. Omituiset huvit ihmisillä jos haluaa sitoa toisen.

Olin vaikeahoitoisten osastolla.

Minulle aloitettiin leponex (325mg) + lito. Lito jäi pois kun kohtausoireet ja käytösoireet loppuivat leponexin aloittamisen jälkeen. Olin taas ihan oma itseni. Leponex ei vaikuttanut heti mutta vähensi negatiivisia harhoja ja kuvitelmia ja viilas ns "terän" pois psykoosista.

Visuaalit hävisivät. Paitsi täl hetkellä on jotain satunnaisia positiivisa visuaaleja (ei ahdistavia).

Minut siirettiin kuntouttavalle 4/2014 osastolle missä paraneminen alkoi hyvin rivakasi.

Minulle tehtiin psykologiset tutkimukset jossa todettiin jälleen kerran haastava neuropsykiatrinen sairastavuus.

Kävin myös ulkotöissä ja herkästi jymähtelin paikoilleni ihmettelemään taivasta kun muut ahkers ja teki töitä. Mulle piti aina sanoa että tee tämä ja ohjeet yksinkertaisesti.

No kuntouduin ja olin melko stabiili joten siirryin palveluasumiseen (7/2014). Tässä vaiheessa disso, epävakaa ja psykoosioireet olivat jo poiossa.

Pikkuhiljaa menee pienin askelin eteenpäin ja tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa pitkiin aikoihin.

Pekalle kiitokset paljosta tuesta ja tsempistä!